perjantai 30. joulukuuta 2016

Kun vaari mökin rakensi

Tämän joulun tonttuilut ovat venähtäneet hieman totuttua pidemmälle ajalle. Kauan valmiina ollut nukkekoti/kirjahylly on tänään toimitettu Venlalle.
Vaari teki mittatilaustyönä tytölle kirjahyllyyn valkoiset seinät ja vaaleanpunaisen katon.
Valkoisten hyllyjen huonekorkeus on tehty tyttären antamien mittojen mukaan. Ensimmäiseksi näille hyllyille asettuu kirjat ja lelukorit. Jossain vaiheessa tämä muuttunee isompien nukkien kodiksi.
Kaappi kiinnitettiin seinään ettei se kaatuisi leikkiessä kenenkään päälle. Jo siinä oli ihmettelemistä pienellä tytöllä.
Kirjat soviteltiin yhteen hyllyväliin, josta pieni leikkijä innostui.
Nukenrattaat oli hyvä peruuttaa hyllyn viereen ja nostaa kirjat kyytiin =)
Leikit lähtivät heti käyntiin, ota sinä tämä toinen, minä otan toisen.
Koko päivän reissulla minulla oli kässy mukana. Mummi voisi opettaa neulonnan salat, enköhän jotain osaisi kertoilla.
Totista on touhut, kun silmukat siirtyät puikolta toiselle. Tästä on tulossa vielä yksi joululahja....
Iltasella ajoimme porukalla katsomaan nuorimmaistamme. Lomaan on vielä pitkä aika, kun kiinnioloaika on joulu, uusivuosi ja loppiainen. Nuutinpäivään asti kestävä jakso on piiitkää olemista.
Kummitytön ensimmäinen sotkukäynti ja silloin saa maistaa palan possumunkkia.

4 kommenttia:

*VEKKI* kirjoitti...

Ihana nukkekoti ja varmasti mieleinen.

KristiinaS kirjoitti...

Ihana hyllytalo!
Oikein hyvää ja antoisaa uutta vuotta koko pesueellesi!

Hepsi kirjoitti...

Mahtava idea yhdistää kirjahylly ja nukkekoti!
Hyvää tätä alkanutta vuotta sinulle ja koko perheellesi! =)

TeSa kirjoitti...

Kiitos.
Samoin sinulle Hepsi.