torstai 1. joulukuuta 2016

Punamultaa

 Keittiön työtason joulukylä sai uudet talot. Tonttimaa ei ole suuren suuri, mutta kyllä sinne muutama pikkupirtti vielä saadaan sovitettua.
 Kirpparilta löytyneet pienet keraamiikkatalot saivat uudet värit kalkkimaalista. Vintage Paint maali ei vaadi mitään pohjakäsittelyjä, kunhan vain maalattava pinta on puhdas.
 Puhalsin pölyt pois ja sudin ensimmäisen talon kauttaaltaan vaaleanpunaisella. Siis talon, en kasveja.
Siinä sai tuvan ympäristökin saman värin, samoin katto.
 Kun pinta oli kuivunut, maalasin vielä harmaalla ja sipaisin pintaan  hiukan vaaleaakin väriä.
 Tästä tuli aika makea.
 Suurimman talon maalasin hiukan maltillisemmin, koska siinä oli jo seinät mieluisan väriset.
 Katto sai pintaansa harmaan sävyn, ikkuna-aukot vaalean.
 Vihreät "tiilipinnat" maalasin ensinnä harmaalla ja lopuksi vaalean harmaalla.
 Kolmas mökki oli jo seinistään valkoinen, joten niihin en muuttanut väriä laisinkaan. Ikkuna-aukkoihin, nurkkiin, päätykolmioihin ja lappeiden alle maalasin hennon roosan sävyn.
 Katto tummemmalla harmaalla ja tikapuut voimakkaalla roosalla.
Kivijalkaan sipasin tumman harmaan.
 Neljäs mökki, pieni ja piskuinen, peittyi tummalla roosalla, tummalla harmaalla ja katto vaalean harmaalla.
 Suloiset pikkumökit ovat edelleen etsinnässä, jos vain kivoja pirttejä tulee vastaan.
 

6 kommenttia:

intsu kirjoitti...

Ihastuttava joulukylä siellä! Ja tuossa edellä lasiset lumihiutaleet niin,niin viehättäviä.

Sari kirjoitti...

Aivan ihana mökkikylä!

Tiinatei kirjoitti...

Voi, miten ihania! Sinulla on totisesti silmää somistuksille!

Nina kirjoitti...

Ihana joulumaa! Minäkin rakentelin jotakin samantapaista.

Kati kirjoitti...

Mielenkiintoista! Kauniin kylän teit!

TeSa kirjoitti...

Tämä näpertely on niin kivaa. Kiitos teille kaikille.