torstai 16. maaliskuuta 2017

Taas menossa

Eilen lähdettiin aikaisin liikenteeseen, että ehdittiin illaksi kotiin. Tällä kertaa kävimme Jyväskylässä, jonne menimme junalla.
Menomatkan tein kirjallisia hommia, iltatöiden kurssisuunnitelmia ensi syksylle ja loppumatkan aloittelin uutta virkkausta.
Junailu on mukava tapa matkustaa.
Päästyämme kaupunkiin, käppäilimme ensinnä syömään ammattiopistolle. Siitä olikin sitten mukava laskeutua takaisin alamäkeen ja museokohteeseemme, Suomen käsityön museoon.
Kuvasin jälleen muoseokohteessa kännykällä ja tietysti ilman salamavaloa.
80-vuotta täyttävä Kalevala Koru oli tuonut upean kokoelman ihastuttavia korujaan nähtäväksi. Monta tuttua mallia, unohtuneitakin, mutta vuosien aikana tutuksi tullutta kauneutta.
Näimme myös Pauligin Paulat, joista emme tunnistaneet montaakaan Paula-tyttöä.
Ihastelimme ja ideoimme työpajan materiaalivarastoiden ja työkaluseinien äärellä hyvän tovin.
Näimme kivoja töitä joita on valmistettu eri materiaaleista.


Perusnäyttelyssä oli paljon puhuttavaa ja ihmeteltävää.
Pirtanauhat
Perhosidonta
Vanhat asut
Kirjontaa
Askartelua
Toinen kohteemme, Alvar Aallon museo jätettiin käymättä, että ennätimme rauhassa tutustumaan Toivolan Vanhan Pihan tuotteisiin.
Ensimmäinen käyntini Titityyn uudessa liiketilassa oli jo ennen avajaisia. En muista olisinko sen jälkeen käynyt, mutta tiesin kyllä mikä ihanuus tämä kauppa on.
Hiljaista hipsintää, kevyttä hipaisua ja silmiä hivelevää värien kirjoa. Olin kohteessa!
Kun olin kaverini kanssa käynyt kaikissa myymälöissä, poikkesimme vielä kakkutauolle.
Täällä sai jalat hiukan huilata ja pöytiin tarjoilua oottaessamme, ehdin nappamaan kuvia.




Vessun seinät oli kivasti paperoituja.


Olihan antoisa päivä jälleen. Miäs oli vastassa Tampereen juna-asemalla kuin ennen vanhaa Pätkis-suklaiden kera. Onneksi ei löytänyt mistään koiranpentua tähän lähtöön!

4 kommenttia:

Sari kirjoitti...

Onpa ollut ihana Jyväskylä-retki. Tuonne museoon minunkin on päästävä. Sinne voisin saada miehenkin mukaan. Hän kun on innokas perhon sitoja.
Hyvää viikonloppua!

*VEKKI* kirjoitti...

Tosi kiva reissu teillä. Tuo museo on ollut minunkin mielesäs, mutta matka on niin pitkä.

TeSa kirjoitti...

Museokortti on hyvä hankinta! Sillä pääsee kokemaan monenlaisia elämyksiä.

Saija kirjoitti...

Tuo paikka pitäisi päästä ehdottomasti käymään, niin mielenkiintoinen esittely!