keskiviikko 2. elokuuta 2017

Viikinkimarkkinat


Sain keväällä vinkin opiskelukaverilta Ahvenanmaalla, Saltvikin Kvarnbossa, pidetyistä markkinoista ja tietysti vinkkasin asiasta miähelle, joka on halunnut päästä pärrällä affenanmaalle. Kun kaksi asiaa yhdistää, saa kumpikin haluamansa ja lomantynkää arjesta.
Olin näkemästäni haltioitunut. Tykkäsin jo parkkikselle tulessa näystä, joka markkina-alueelta näkyi. Koko alue oli tehty viikinkien telttakyläksi jossa he asuivat tavan mukaan ja hoitivat arkisia aherruksiaan yleisöstä piittamatta. 
Ne jotka esittelivät ja myivät töitään olivat alan taitajia ja harrastajia.
Näiden kuvien myötä jo huomaa, että vaatetuksessa on panostettu ajanhenkisiin asuihin. Tosin viikkareilla ei tainnut suuremmassa määrin olla crocseja, mutta kuka niitä nyt huomasi?
Tapahtuma alkoi lippujen ja viikinkien sisäänmarssilla, jotka ennätin kuvaamaan vaikka ei vielä aluelippujakaan oltu ostettu.
Kun mietimme  tapahtuman laajuutta, olimme mielissämme, että varasimme tälle koko päivän, eikä tulo- tai lähtöpäivää. 
Saimme kulumaan alueella noin 6 tuntia ja yksi syy viipymiseen oli tämä musiikkiryhmä  Latvian Jurmalasta, Obscurus Orbis. Levyllinen ilottelua tuli heti reppuun mukaan.
Jos asumukset olivat siistejä telttamajoituksia, oli myös paikalle rakennetut rakennuksetkin teemaan sopivia.
Monet yksityiskohdat jäävät muistiin.
Täällä saattoi nähdä vanhoin menetelmin tehtyjä taide- ja käyttöesineitä. Jos kielen olisin taitanut, haastattelu olisi ollut paikallaan.
Lapsilla oli myös asiaankuuluvat asusteet. Monilla markkinavieraillakin oli harrasteasut, niin lapsilla kuin aikuisillakin.
Olimme miähen kanssa epäsopivimmin pukeutuneet syystä, että sateenuhka oli koko ajan.
Telttamajoitusten taustatkin olivat siistejä ja kaikki ylimääräinen oli siirretty pois.
Juottaja
Taisteluryhmät esittivät taistelunäytöksiä, sekä aseharjoituksia. Samalla saimme nähdä kattavan asukavalkaardin.
Kehän tyhjennyttyä lapset ottivat tilan haltuunsa.
Nuotioilla paistettiin kalaa, lihaa, kasviksia. Tuoksu oli messevä.
Alueen (parrakkaat) viikingit ja kauniisiin asuihin ja koruihin sonnustautuneet naiset tekivät hankintoja kojuista. 
Jotain mahtui meidänkin laukkuihin, kun oikein sullomalla sullottiin.
Lautanauhat, kinnasneula ja korunvalmistusta, sekä hopeaseppien töitä. Kaikkea näitä päästiin katsomaan.
Ruokahuolto toimi alueen reunamilla, eli siitäkin oli huolehdittu hyvin. Me kuljimme omin eväin, näin tiesin mitä voin syödä.
Lapsille oli paljon nähtävää ja koettavaa. Narrit pitivät hauskoja tapahtumahetkiä, eikä tätä voinut jättää väliin.
Myyntikojuissa oli paljon ostettavaa juurikin lapsille.
Fretit olivat niin touhuissaan, että kuvaaminenkin toi omat haasteensa.
Kunnes uni voitti.
Huomaa alakulman pienen lapsen asu.
Sepänpajan myyntiteltta on tehty opinnäytetyönä, mutta nyt en muista tekijän, enkä oppilaitoksen nimeä.
Sepän paja. Ahjo, alasin ja sepän yöpymispaikka.
Jos tapahtumat kiinnostaa on tulevana viikonloppuna Tammelassa Hakkapeliittatapahtuma ja kuun puolivälissä Hämeen keskiaikafestivaali Hämeenlinnassa.

5 kommenttia:

Sari kirjoitti...

Onpa ollut hieno paikka ja paljon nähtävää. Hakkapeliittatapahtumaan aiomme tänä vuonna pojan kanssa mennä. Kyseessä jo 39. kerta, kun tapahtuma järjestetään. Minä olen naapuripitäjästä kotoisin, enkä ole vielä koskaan käynyt. Nyt pojan entisen työnantajan sisko on tapahtuman puuhanaisia, joten nyt on mentävä.

TeSa kirjoitti...

Mikähän näissä lähialueen omissa tapahtumissa on, kun kauempaa kyllä mennään, mutta siihen viereen ei itse tule lähdettyä?

KristiinaS kirjoitti...

Upea tapahtuma on ollut. Hienoja rakennuksiakin, ovatkohan aina paikalla ettei vain tätä varten pystytettyjä.
Hämeenlinnassa olin viime kesänä ja nytkin on tarkoitus mennä. Siellä on kivempaa kuin Turussa. Mun piti tälle vuodelle saada markkina-asu mutta tuolla se on kaapissa keskentekoisena:(

TeSa kirjoitti...

Rakennukset ovat tuonne rakennettuja.
Laitahan Kristiina kuva puvustasi, kun on julkaisukelpoinen.






Saija kirjoitti...

Onpa mielenkiintoinen tapahtuma, todellakin!!!