torstai 12. huhtikuuta 2018

Tentti ja näyttö

Viimeinen viikko on mennyt lukiessa. Jokainen päivä, monen monta sitä ennen ja sen jälkeenkin. Hautauduin kirjojeni pariin jo edellisen tentin palautuksen jälkeen. Kevään viimeinen tentti, avoimen yliopiston kasvatustieteiden perusopinnoista on tehty.
Suoritin moodletentin eilen illalla kotona neljän tunnin aikana. Luettavaa oli paljon ja jokaisesta kirjasta ja artikkelista oli vastattava laaja-alaiseen kysymykseen. Suoritukseni jälkeen kävin sellaisilla ylikierroksilla, että nukuin yöni huonosti ja murhasin jonkun =)
Asetin syksyllä itselleni tavoitteen, että pääsen jokaisesta tentistä ensi suorittamalla läpi. Ja siihen tavoitteeseen olen yltänyt. 
Tosin olemme päättäneet yrittää korottaa yhden ryhmätentin tulosta, joten luvut jatkuu.
Samanaikaisesti olen aloittanut kevään viimeisen näytön suorittamista. Helpotin tekemistäni tuttuudella, no helpostin ja helpotin, mutta otin työkseni neuleen, jota varten kävin ensimmäisen kerran tänä vuonna lankakaupassa ostamassa materiaalia. Ihan muutama omatoiminen lankakeräkin hypähteli ostoskärryyni.
Työ on edennyt hyvään vaiheeseen, pääsen viimeistelemään ja aloittamaan näytön kakkososaa jo tänään. Olen siis työsuunnitelmani kanssa aikataulussa, ja paree olla. Kirjallisen osan palautukseen ei ole enää kuukauttakaan.

8 kommenttia:

KristiinaS kirjoitti...

Hienosti oot jaksanut opiskella ja hyvin oot suoriutunut. Jatkatko kasvatustiedettä vai onko tuo perusopinnot riittävä tarpeisiisi? Hattua kyllä nostan, ite en ikinä olis tuollaiseen pystynyt.

TeSa kirjoitti...

Kiitos. Jos jatkankin opintoja, täytyy arvosanoja korottaa.
Lähinnä minun pitää saada itselleni työpaikka. Työttömyystuella opintojen jatkaminen tuskin onnistuu, mutta näin kun olen päätoiminen opiskelija (päivisin), voin "harrastaa" iltaisin mitä vaan ilman lisäselvityksiä.

Sartsa kirjoitti...

Tulihan tehtyä tentti ja näyttö. Siinä lauseessa on jo kaikki. :)
Jaksaa, jaksaa, vaikka läpi harmaan kiven! sitten helpottaa. Kai?

TeSa kirjoitti...

Eikö ole osaava nimi blogille?
Tämän kevään osalta helpottaa toukokuun puolivälissä, kun käyn esittelemässä näyttöni arvioijille.
Tenttituloksia ootellaan kolme viikkoa.

Saija kirjoitti...

Huh...tarttuisikonhan omaan päähän enää mikään...Hienoa että jaksat opiskella :)

liisan kotona kirjoitti...

Olet sinä kyllä ollut ahkerana :) Onnittelut hyvin menneistä tenteistä. Katsoessani neulettasi muistelin, että olisin joskus vuosia vuosia sitten tehnyt samanlaisella pitsineuleena puseron. Mukavaa alkavaa viikkoa sinulle <3

Sinikka kirjoitti...

Kaunis näyttötyö.
Tsemppiä jatkossakin topralle emännälle. Kyllä siinä on saanutkin venyä kertaan jos toiseen.
Mukavaa viikkoa.

TeSa kirjoitti...

Kiitos, kiitos teille kaikille.