torstai 16. toukokuuta 2019

Komppari

Aiemmin keväällä pohdittiin, että uuden lehtikompostorin aika olisi nyt heti! Vanha on vanha ja makaa enemmän maata vasten, kuin seisoo ryhdikkäänä palvelemaan. Korjausliike aloitettiin viikko sitten.
Sinä iltana istuttelin orvokit suurempiin astioihin, ettei niiden pidä kitua pienessä mustassa muoviruukussaan kuivin suin.
Naapuri kävi apuna, kun pohja oli käännetty auki traktorin avulla. Uuden kompparin paikka tulee palvelemaan paremmin minuakin. Tähän on huomattavasti helpompi käydä kippaamassa ruohot ja oksat. Tästä ympäriltä leikkaantuu nurmikin näppärästi.
Lämpökompostiin ei saada mahtumaan kaikkea kariketta, eikä tähänkään kanneta mitään suuria puutuneita oksia. Niiden paikka on edelleen jossain muualla. Tällä pärjätään, ehkä, tai tehdään sitten laajennus.
Etureunoja vailla oleva keräilypiste on edeltäjäänsä huomattavasti ryhdikkäämpi. Käsiteltynä pintana puu kestää lahoamatta. 
Etuseinämästä tulee helppokäyttöinen, kun voi lisätä aina yhden laudan kompparin pinnan noustessa.
Oikein jo odotan päästä koeajamaan kottarit kompparin äärelle. Tästä tulee hyvä kesä!
 

3 kommenttia:

Onneli kirjoitti...

Ooh, uusi hieno lehtikomposti.💚💚

Liisa kirjoitti...

Tolokun kokonen...niinkuin lehtikompostorin kuuluukin olla,kun äkkiä täyttyy:)
Onko tuo kaunis :))lehti ?avaimenperä:))
Aurinkoista ja Lämmintä viikonloppua!!

TeSa kirjoitti...

Komposti on otettu käyttöön ja hyväksi todettu.
Lehtikoriste on keramiikkatyöni opiskeluajoilta, http://tiuhaantahtiin.blogspot.com/2018/08/tuulikello.html