Vihertää

En ole saanut ihan kaikkia viherkasveja säilymään yli talven. Tappiota on tullut, mutta ei mitenkään suuresti, vain muutama kitukasvuinen. Mielikuva viherpeukalosta saa aina kolauksen, kun kaikesta huolimatta kasvi siirtyy lajitoverinsa vierestä aina vain lähemmäksi ja lähemmäksi keittiöntasoa, josta sen huomaan ensimmäisinä. Vielä muutama päivä armonaikaa tiskipöydänreunalla, josta on lyhyt matka kompostiastiaan ja ulos.
Kaikkensa antaneena, ruukku pesuun ja uutta kasvia ostamaan.

Sorruin jälleen ilahduttamaan lähinnä itseäni kukkakaupan valikoimien äärelle ja tekemään suuria päätöksiä. Älä osta mitään, minkä tapat heti! Pysy sillä linjalla, minkä tiedät tuottavan iloa pitkään.

Lähes 70 viherkasvin joukossa ei ole montaakaan erikoisuutta, vain helppoja juurikin kotioloissa viihtyviä viherryksiä. Vehkat ovat itselleni mieluisia. Niitä on niin monissa eri sävyissä ja kokoluokissa. Samoin erilaiset köynnökset. Rönsyt tuovat helposti rehevyyttä ja nyt taas mietin, että mitä onkaan minimaalisuus?
Koko talven olen ihaillut bambaheinien kepeyttä ja kuiva-asetelmien kauneutta. Puuvillaoksien pulleutta, mutta yhtäkään en ole vieläkään ostanut. Taidan sittenkin olla enemmän näiden aitojen viherkasvien ystävä.

Pölyäkin keräävät joka ainoalle lehtipinnalle, mutta kun kulkee tietoisesti helmat paukkuen ihan likipitäen, niin johan siinä suuremmista pinnoista pölyt lähtevät tantun mukana. Ei vaan. Liika lehtien koskettelu ei ole hyväksi ja suihkuun on helppo viedä suurin osa.

Pieni peikonlehti on aukonut muutaman uuden lehtikäärön kevään aikana. Pyöräyttelen välillä ruukkuja, että kasvu olisi tasaista, eikä pälvipuoli ole huoneeseen päin. Ja kyllä niitä pyöritettäviä riittää.