tiistai 7. huhtikuuta 2020

Auringonlasku

Lasitöiden valmistuminen on aina ilo! Olen kova suunnittelemaan, toteutus yleensä onnahtaa ajan puutteeseen, mutta nythän olen päättänyt tehdä mahdollisimman paljon itselleni mieluisia töitä, joilla voin ilahduttaa myös muita. Tämä työ on yksi sellainen.
Minulla on ystävä, jonka kanssa voin olla oma itseni, kertoa joka päivä mitä vaan ja hän saa minut ilahtumaan niin monesta eri asiasta. Olen saanut häneltä paljon, mutta itse en ehdi kuin viestillä ilmaisemaan, että olen taas. Yleensä menossa.
Päätin, että teen hänelle mieluisan työn, jonka tekoa hän lasikurssillani suunnitteli. Pitkä honkkelijalkainen bambi, jota niin monet kurssilaiset ovat ihailleet ja valmistaneet. Bambin silmä(t) ovat vetoavan kauniit. Tälle valitsin tumman viininpunaisen pienen nugetin, jonka jätin kokonaiseksi.
Pitkien kapeiden jalkojen leikkaaminen onnistui hyvin, tunnustan, jännitti. Hioessa se sitten tapahtui. Lasi meni poikki. Kääk! Ei siinä mitään, jos minulla olisi ollut lisää samaa lasia, mutta ei ollut. Ei tätä taideta edes valmistaa enään. Nyt oli pakko olla ratkaisu heti käsillä. Mutta ei ollut sitäkään.
Päätin, että nyt en panikoi, vaan olen ratkaisukeskeinen ja teen työn valmiiksi siihen asti, kun on mahdollista. Pohdin sen jälkeen, että miten minä peitän tuon mokani. Päädyin silppuamaan lasikiposta jämiä, jotka hioin, asettelin vastakkain, muodostin lehtiparin, jonka väleihin mietin kukkaa. Mikä kukka?
Horsma? Sekö tämä on? Lajike on jotain ihan uutta, nopeakasvuinen ja hyvin peittävä. Ainakin se peitti hyvin katkenneen bambin koiven.
Hännännipukkaan asettui vaaleanpunainen tyylitelty perhonen, joka sai tuntosarvet rautalangasta. Tämä työ on patinoitu kuparinsävyllä.
Ilta-auringossa kuvaamani valmis työ sai lasityön taivaan irilisoidun lasin välkehtimään eri sävyissä.

5 kommenttia:

Sartsa kirjoitti...

Aivan ihana! Luovasti korjasit mokan. Eihän sitä tietämätön edes näe,eikä kyllä asian tietäväkään ;)
Se on satukukka satuBambin maailmasta.
Lasi elää varmaan valon mukaan kauniisti ja kuparisointi tuo lisää eloa. Olet kyllä niiiin taitava!
Upea lahja saajalleen.

Tuula - Villatuta kirjoitti...

Niin kaunis lasityö.. taitava olet. Ihanaa kellokeskiviikkoa sinulle. 💜

*VEKKI* kirjoitti...

Tosi nätti

Tiinatei kirjoitti...

Lasityöt on taito, jota ihailen, ja jonka joskus olisin halunnut myös oppia, mutta tiedän, että kärsivällisyyteni ei tuohon riitä. Kertomuksesi vain vahvisti sen, ettei minusta olisi tuohon. Hieno lopputulos hankaluuksista huolimatta ja saaja on varmasti tyytyväinen!

TeSa kirjoitti...

Kiitos, kiitos teille kaikille. Lasi haastaa välillä tekijän, mutta lopputulos palkitsee.