Viikko pois kotoa

Talviloma Vuokatissa alkaa olla tapa. Lähdimme matkaan Tuurin Kyläkaupan kautta, jossa teimme osan ruokaostoksista. Jonkinlainen veruke, että sain ostettua lisää islannin villalankaa, jota on nyt niin haljusti saatavilla. Miksi Tuurin kautta? Meiltä on lähes yhtä pitkä matka, jos ajaisimme keski- Suomen läpi, josta teemme yleensä kotiinpaluun. Mukaan lähti leikkokukkakimppu ja kynttilöitä, tuntuu niin paljon kodikkaammalta.

Loma tuli niin tarpeeseen. Vaikka tänä keväänä ei iltakursseja päästä aloittamaan, on päivätyö uuvuttanut tämän naisen. Olen työskennellyt kahden hengen työpisteessä yksin yli puoli vuotta, saaden välillä tulipalokiireisiin apuja muilta osastoilta. Fyysisesti raskas työ, lisänä monta haastetta ja nyt viimeiset pari viikkoa, onnekseni, olen päässyt opastamaan uutta työpariani. Se taas tuo lisähaasteita tähän kevääseen, mutta myös suunnattoman paljon apujakin. Lisäkädet ja nopeat jalat on aina avuksi. Päätimme miähen kanssa, että työasioista ei puhuta, työpuhelin sammutetaan, mutta työparini voi pyytää neuvoja, jos sellaiseen tulee tarvetta. Näin päästiin aloittamaan rentouttava loma, jonka molemmat sai viettää miten halusi.

Mökki odotti puhtaana ja oli kiva päästä tyhjentämään laukut kaappeihin. Viikko ilman aikataulua ja suuria suunnitelmia. Koska korona, emme suunnanneet tällä reissulla kylpylään, eikä keilaamaan. Kaikki vauhtilajit suoritettiin ulkoillen.

Arki ei lomalla muutu hetkessä, vaan heräsin aamusta aikaisin. Tosin menin kyllä nukkumaankin miästä aikaisemmin. Rytmin muuttaminen viikon aikana kostautuu ensimmäisenä työaamuna, ei vaan jaksa. Minulla oli matkassa monta käsityötä. Osa oli viimeistelyssä, osan aloitin kaikessa rauhassa.

Vaikka alkuviikosta keli oli plussan puolella, puissa pysyi kauniit lumipeitteet. Nämä maisemakuvat on miniän kuvaamat Vuokatinrinteeltä. Kuvassa vanhin poikamme.

Tuolla kurkkii miäs.

Itse en käynyt yhtään rinteillä. Täällähän pääsee autolla mäen päälle.

Mäessä oli väkeä, mutta ei liiaksi asti.

Valtasin sohvannurkan kirjaimmellisesti omille töilleni. Sen verran oli pakko ryhdistäytyä, kun pojan perhe liittyi matkaseuraamme viikon puolivälissä. Mökki on neljälle hengelle. Nuoriso kapusi mukisematta yläkertaan, jonne mööbleerasimme parisängyn.

Iloksemme saimme juhlistaa Miljan 5-vuotispäivää. Minä laulaa luikautin onnet monta kertaa päivän aikana. Aamupalan jälkeen pakastimesta otettiin jäätelökakku juhlistamaan suloisen tytön juhlaa.

Olimme päättäneet lähteä katsomaan Hepoköngästä, jossa kävimme myös kesällä. Nyt tuo upea putous oli pieni lirinä paksun jääpeitteen alla.

Nuoriso temppuili jäiset portaat alas, Milja lasketteli peppumäkeä. Me tyydyimme katselemaan korkeammalta nuorten menoa kohti putouksen reunaa.

Siellähän ne!

Mitä alempana käytiin, sitä kylmempi siellä oli. Lunta oli paljon ja puut kauniin lumisia.

Kapealla polulla oli paikoin vaikea pysyä ja vastaantulevia väisteltiin hankeen.

Olimme jo kotona miettineet reissun valmiiksi, syödään lounasta laavulla. Putouksen ylätasanteella on hyvä suojaisa laavu, jossa ei ollut paljon väkeä. Olimme jättäneet eväät odottamaan tänne, kun laskeuduimme alas. Siellä ne odotti meitä, kun tulimme. Sillä aikaa, kun puut paloivat, Milja kävi äitinsä kanssa toisaalla katsomassa putousta. Siis laskettelemassa peppumäkeä portaissa 😀

Puhdas lumi häikäisi aamupäivän auringossa.

Katselin aluekarttaan ja pongasin Saksansuon ja Saksanlehdon.

Huolto piti hiillosta yllä, kun minä puuhailin toisaalla omiani ja Milja leikki äitinsä kanssa.

Miten hyvältä ruoka maistuukaan ulkoilun lomassa!

Jokainen sai vatsantäytettä.

Lumi suli laavun katolta keväisin vesipisaroin hiilloksen lämmössä.

Kaikki samassa kuvassa, minä varjona.

Termareissa oli kuumaa kaakaota, kahvia ja teetä. Kun hiillos oli sammunut, siirryimme kapealle polulle ja vaihdoimme iltapäivän aktiviteetin pariin. Ukkohalla, Kainuun sydämessä, ei ollut enää kaukana edellisestä kohteestamme.

Hyrynsalmen kauniit maisemat tuli itselle nähdyksi rinteiden reunalta. Humu ei ollut lasketellut sitten lukioiän. Jännitti. Varmaan meitä molempia.

Poika vuokrasi kamppeet ja suuntasi mäkeen, jossa jo muut olivat laskemassa ensimmäistä kierrostaan. Miäs on opettanut Miljalle mäen salat ja ohjannut valjaiden avulla pysymään rinteissä. Viime keväänä he ehtivät käymään pari kertaa kahdestaan ennen kuin mäet laitettiin kiinni. Tällä kaudella on tullut muutama uusi paikka tutuksi niin vaarin, kuin oman perheen kesken. Tyttö osoittaa melkoista rohkeutta lasketellessaan. Näissä rinteissä hän pääsi omatoimisesti ilman valjaita laskettelemaan ja voi hitto mikä tasapaino! Ja vauhti. Sitä ei saanut kukaan kiinni 😅

Ukkohallassa sää oli muuttunut lumisateiseksi. Ja kyllä sitä sitten satoikin, vaikka oli kova pakkanen. Tässä porukka taas menossa.

Rinnekartta ohjaa etsimään itselleen sopivan mäen.

Tämä 💕

Oudokseltaan jalat väsyivät. Pieni omanlainen huilitauko oli paikoillaan. Kun laitoin seuraavana päivänä nuorimmalle tämän kuvan, kysyi, että vieläkö se makaa siellä. Kuulemma henkisesti kyllä!

Pidin itseni lämpimänä kävelemällä lenkin lähiympäristössä. Olin kuin lummiukko, kunnon lumipeitteen saanut.

Nämä tieviitat sai hymyn huulille, oli kuvattava, vaikka näppini jäätyi. Valkosormisuus on ikävä haitta.

Moikkelis!

Lomalla ei saa kiirehtiä.

Tämä on aina hyvä pitää mielessä.

Kun iltasella palasimme Naapurivaaran kautta kämpille, teimme pikaisen siistiytymisen ja lähdimme yhdessä syömään. Tarjoilija huomioi kivalla tavalla tytön juhlapäivän ja taas sain laulaa.

Seuraava kuva perjantai-illalta olikin sitten lomafiiliksen loppu. Poika soitti, että isä on loukkaantunut mäessä ja mäkihuolto on soittanut lanssin. Sain hetken puhua hoitajan kanssa ja illalla sairaanhoitaja soitti Kajaanin päivystyksestä lääkärin diagnoosin, joka vahvistui lanssin arvioin mukaiseksi. Miäs siirrettiin yön aikana Taysiin, josta hänet siirrettiin lauantain aikana Coxaan. Huomenna maanantaina on edessä operaatio. Olen hämilläni, tai miten se pitäisi ilmaista. Kotimatkan suunnitelmat muuttuivat kaikkien osalta.

Minä lähdin liikkeelle pojan kanssa, joka toi minut kotiin myöhään eilen illalla. Teimme pari mutkaa panimoihin, joista toinen, Haapala, on ihan Vuokatin rinteiden juurella. Mökiltä lähtiessämme poitsu sanoi miniälle, että mummi lähtee kaljanostoon. No. Minä en ole koskaan nauttinut alkoholia, enkä pidä kaljan tuoksusta.

Ostin sitten jotain muuta ja ihailin paikkaa, jossa voi yöpyä ja poiketa ruokailemaan.

Sääkartta kertoi sankan lumisadealueen liikkuvan meitä kohti koko päivän. Sitä se olikin, sakeaa sadetta ja kuivaa pöllyävää lunta. Pirkanmaalla nousi tuuli myrskylukemiin, 22 m/s illan aikana.

Lähdimme miniän kanssa liikkeelle yhtä aikaa. He kiersivät Miljan kanssa Kajaanin kautta ja me pojan kanssa pohjois-Karjalan kautta. Teimme käännöksen Nurmeksessa ja toisen panimon kohdalla, olimme jo lähellä rehvipaikkaamme. Vähän apetta nassuun ja kumpikin autonnokka kohti Tamperetta. Kävimme pojan kanssa myöhään illalla Coxan ovella, että miäs sai henkilökohtaiset tarvikkeensa ja puhtaan vaatekerran kotiinpaluuseen. Olin tapaturmailtana alkanut just pakkaamaan ensimmäistä laukkua, kun poika soitti. Taisi olla jokin etiäinen, kun tein toisesta matkalaukusta perusversion ilman krumeluureja. Ajoimme kotiin pitkässä autojonossa, oli aikaa vaihtaa lomaviikkoa seuraavien kanssa.

Kaiken tuon hässäkän, muutoin hyvän loman kanssa, ehdimme miniän kanssa kymmenen minuutin ostoskierrokselle Jyväskylän Viherlandiaan. Tämä päivä onkin mennyt ihmetellessä näitä tapahtumia ja tapaturmia. Olen kasannut itseni kasaan monta kertaa päivän aikana ja ajatellut, että tästäkin selvitään.