perjantai 30. heinäkuuta 2021

Kukkakierros

Uusi kukkapostaus on paikallaan, kun näiden ihanuus on niin nopeasti ohitse. Mietin, että näistä kukkakierrospostauksista voisin laskea perennojeni määrän, mutta ei se riittäisi, että laskisin ne täältä. En kuvaa läheskään kaikkia, jotka kukkii, vain osan. Sellaisen perennakartan voisi joskus tehdä, mutta se vaatisi koko kasvukaudenmittaista tietoista paneutumista asiaan. 
Toisaalta, kestänkö menetykset, kun huomaan, että jokin perenna ei sitten ole selvinnyt uuteen kauteen. Nyt vain olen tyytynyt ihmettelemään tyhjää kohtaa hölmistyneenä.
En miellä itseäni liljojen ystäväksi, syystä, että liljakukot ovat vieneet voiton 6-0 monena vuonna. Siitä huolimatta olen ostanut puuliljojen juurakoita, mutta niistä ei saada iloita mitenkään suurenmoisesti vielä tänä kesänä.
Keisarinkruunu
Upeaa hehkua, vanha perinneperenna
Aiemmin päivitetyt harjaneilikat ovat nyt  parhaimmillaan



Akileijoista on tullut uusi mielenkiinnon kohde
Näissä on monta erilaista versiota, matalia, korkeita, eri värejä. Kerrannaisia, monivärisiä ja sitten niiden ja näiden kaikkien yhdistelmiä. Olen laittamassa useamman uuden taimen maahan, että saan mahdollisimman monta uutta ihastuksen kohdetta lisää.
Tämä lajike on aika matala, ehkä 30 senttinen.
Takapihan terassi on pihan eniten käytetty istuinpaikka, koska siellä on grilli ja pöytäryhmä. Pirtiltä pihalle on helppo ja lyhyt matka. 
Tänä kesänä kesäkukat ovat vaaleanpunaisia miljoonakelloja ja pelakoita, punaista uudenguineanliisaa, bataattia, särkynyttä sydäntä ja neilikkaa.
Lippunauha, Indiska, ei liiemmin haittaa lintujen ohilentoa, vaikka tarkoitus olisi.




Työhuoneelle vievän pihatien varressa on jättiverbenan kaunis ja rento kukka, joka pitää muistaa ottaa pois talveksi.
Korkeuksiin nouseva jättiverbena on kestänyt hyvin kovatkin tuulet kaatumatta. vain kuumimpina päivinä olen kastellut.
Samassa laatikossa on suurikukkainen Annabella hortesia, joka polun toisella puolin kukkii monin pienin kukin. Tämä yksilö päätti tehdä yhden näyttävän kukinnon.
Vanhaa patjanjoustinta vasten on nousemassa köynnöshortensia, joka on hyvin elinvoimainen, mutta ei kuki vielä.

Muistaakseni ELDgardenin pääskytikut. Saman firman kynttiläkipot näkyvät myöhemmin.

Viime syksynä muokattu etupihan kukkamaa on vieläkin paikoin keskeneräinen ja paljas. Jos miäs ei olisi ripotellut unikonsiemeniä sinne tänne, olisi paljon tyhjempää. Keräsin viime kesän kukkaniityiltä enemmän unikonsiemeniä, kuin kukkia ja aikansa kutakin, nämäkin siistittiin pois pirtiltä kevään aikana ja hyödynnettiin omassa pihassa. 
Osa kukinnoista on kaupan maustehyllyn unikkopurkeista, osa vanhoja jo aiemmin kylvettyjä. Kaunista, hetken ihanuutta on riittänyt pitkän aikaa, kun sade ei ole riepotellut hentoa kasvustoa.









Pisamakello

Vaaleanpuanaisen polkupyörän kyydissä on ollut koko kesän orvokit.
Laukka

Vaaleanpunainen siankärsämö

Valkoinen isotähtiputki


Salkoruusu

Pioniunikko
Valkoinen kosmoskukka ja punainen marketta




Kuunlilja
Tähtisilmä
Siipiköynnös, a'la Mustila
Kukkii nyt ensimmäisen kerran.
Odotan innolla, että tästä kasvaa suuri ja peittävä verho pergolan seinämään.
Pallerolaukka
Hietalaukka, hair
Syksyn sipuleista on jo nähtävillä osan toimittajien tuotteet.
Lämpimät päivät, perhoset.
Palavarakkaus
Meillä on monta erilaista kuunliljalajiketta, joissa jokaisessa on hieman erilainen kukinto.
Unikkopelto
Sormustinkukat on jo lähes kaikki kukkineet. Vain latvuksissa on vielä muutamia kukkia jäljellä.
Kellari on otettu puutarhavälineiden ja kukkaruukkujen käyttöön. Teimme hyllyhankinnan ja saimme hyvän tyhjän tilan uusiokäyttöön. Hyllyjen paikalta purettiin perunalaatikko, paikattiin lattian hiekkapatja levyllä. Soviteltiin olemassa olevat ja uusi hyllystö paikoilleen. 
Tähän hyllyyn tehdään lisää hyllylevyjä ja syksyllä tämäkin tila tulee kokemaan täydennystä, kun kesäkukkien purkit tuodaan tänne talvisäilöön.


4 kommenttia:

Kati kirjoitti...

Voi mitä ihanuuksia sinulla kukkiikaan! Unikoista olen erityisen kateellinen :)
Lippunauhaa olen ajatellut, mutta harmi jos ei se toimikaan lentoesteenä. Kiitos vinkistä, meilläkin on maakellari aika vähällä käytöllä.

Sartsa kirjoitti...

Herkullisia värejä ja kukkien runsautta. Piti käydä kuukeloimassa tuo bataatti, että miltä näyttää. Koristebataatti ehkä?

TeSa kirjoitti...

Unikoissa on valinnanvaraa ja kukinnot voi ajoittaa kasvamaan koko kasvukaudelle, kun tekee kylvöjä useampaan kertaan.
Kesäkukkien bataatti on rehevä ja nopeakasvuinen. Sitä löytyy eri lehtiväreissä. En käytä juurikasvua ruuanvalmistukseen.

Saija kirjoitti...

Miten upeaa kukkaloistoa!!! Terassinne näyttää ihan paratiisilta.