sunnuntai 14. kesäkuuta 2026

Poks!

 Minulla on ollut vuosikymmenet ajokortti. Autokoulun aloitin ennen kuin täytin 18 ja kohta vuoden vaihduttua minulla oli lompakossani uutuutta hohtava kuorma-autokortti. Kerrasta läpi! Kilometrejä on tullut paljon, kun maalta lähdet niin joka paikkaan on pitkä matka. Meiltä ei pääse julkisella ennen kirkonkylää. Ennen pääsi linja-auton koulukyytiin, jos oli tilaa, mutta sitä en ole koskaan käyttänyt. Siksi ja sen vuoksi meillä on lähes alusta alkaen ollut kaksi autoa. Kallista. 

Tätä kalleutta vastaan on tuo miäs, joka taitaa niin pellit, kuin suuremmat autorempat ja aina kun mittariin syttyy jokin huomiovalo tai kuuluu epämääräinen kolistus, teen ilmoituksen ja varaan ajan pajalta. Yleensä muutaman päivän viiveellä osat on saatu ja työtassu hyrisee jälleen tuttuja reittejään. Meidän viimeisin auton osto liikkeestä on tehty n.20-vuotta sitten. Sen jälkeen kaikki autot on ostettu kolaroituna ilman moottorivauriota. Samoin pärrät ja muut perässä laahattavat niin meille kuin mukeloille. Kolinaa, ähellystä, yrittämistä ja valmista on tullut niin meille, kuin toisille. 

Pari viikkoa sitten tuli taas pari lommoa lisää, kun olin menossa aamusta töihin. Kolmion takaa ajoi himpan verran suurempi auto jarruttamatta kylkeeni. Yritin väistää, kun huomasin, että päällehän se tulee. Sanoin vain ääneen, älä vaan nyt päälle aja, s...tana! Ja tulihan se. 

Nuori nainen järkyttyi, itki ja oli ihan kauhuissaan. Soitin pikaisesti ensin aamun asiakkaalleni, että tulen myöhästymään, kotiin, jos auto ei inahda niin saan kyydin ja vielä häkeen, että saamme asiaan selvyyden. Kerroin, että olemme vain kuskeina liikkeellä ja molemmat on päässyt pois ajoneuvoista. Kumpaakaan ei sattunut, paitsi vastapuolta henkisesti. Vastapuolen auto on hybridi, joten palokunta liikkeelle. Eikä kauaa mennyt, kun näin auton tulevan vilkuttimet päällä. Molemmat autot tarkastettiin, ei vuotoja, eikä henkilövahinkoa. 

Sen jälkeen tuli mp poliisi ja kohta perään autopoliisi. Pilli suuhun ja hyvä puhallus! Ohjasin liikennettä sen mitä oli tarvetta ja keräsin irtonaiset osat liikennettä haittaamasta. Nuoren naisen äiti, samoin miäs oli jo tulleet paikalle. Kapealla tiellä oli aamusta melkoisen paljon hälinää.

Pääsin lähtemään ensinnä, poliisit jäivät vielä haastattelemaan toista. Miäs ajoi auton heti kolarikorjaamolle arvioitavaksi, että vakuutusyhtiölle saadaan kuvat ja arvio. Vajaa viikko myöhemmin tuli tieto, että auto lunastetaan. Sain ajaa vielä työpäivän päätteeksi auton kotiin ja siihen se jäi odottamaan noutoa. 
Illalla haimme humun luota minulle käyttöön laina-auton, josta sitten parin päivän jälkeen meni iskarin yläosasta kiinnitys. Hitto mikä kolina ja miäs matkoilla. Onneksi on tuo naapuri, jonka kanssa yhteistyö miähen pajalla toimii 24/7. Naapuri laittoi minulle auton kuntoon ja sain itseni taas aamusta töihin. Lähteissään sanoi, että minä rikon kaiken =)
Kuluvia osia... Auto jää nyt meidän tontille, miäs laittaa sen seuraavaksi myyntikuntoon. Katsastus tehtiin viime viikolla, leima tuli. 
Paaliin menevään autoon ehti toukokuun loppuun mennessä tulla yli 460 000 kilometriä. Itse ajan reilun 10 000 työmatkoja vuodessa. Volvo oli ostettaessa hirvieläimen kanssa ottanut osumaa. Minä otin sillä toistamiseen osuman hirveen kymmenisen vuotta sitten. Nyt, kolmas osuma oli liikaa etulokasuojasta takalokariin. Kiitos hyvästä palveluksesta.

Kumpainenkaan meistä ei ollut innostunut lähteä potkimaan autonrenkaita. Kattellaan nyt, kun on toi laina-autokin. Nettiä tuli selattua mutta ei me ny mihinkään illasta jakseta lähteä.
Vaan, jos vävy lähtisi, kun olimme menossa heille peräkärrykuorman kanssa käymäseltään. Miähet lähtivät lähialueen autoliikkeeseen ja pian istuin kuskin paikalla. Koeajo oli tehtävä, kun minun käyttöönihän tätä etsitään. Kävin asfaltilla, liikennevaloissa, hiekkateillä. Sain auton sammumaan, tyypillistä uuden auton käsittelyä. Tämän koeajoi miähet, tytär ja minä.
Ajossani on nyt Audi A4 Quatro. Valmiiksi jo kysyin, että onnistuuhan huollot kotona =)
Terhi

2 kommenttia:

Kanneli kirjoitti...

On todella hyvä etu jos kotona joku osaa korjata auton tai muun menopelin.

Onneksi teille ei sattunut pahemmin kolarissa. Tosi yllättävä tuollainen tilanne.

TeSa kirjoitti...

🩷
On onni, että moni työ taipuu taitavissa käsissä