lauantai 26. syyskuuta 2026

Eetami työpöydällä

Eetami kävi työhuoneessani pienessä huollossa samalla, kun ikkunat pestiin. Tämä suuri työ ei ole kevyt, eikä mikään notkea kaveri. Kaikenlainen siirtäminen, nostaminen, kääntely on tehtävä harkiten ja hyvällä kropalla. Kun työ lähti pirtiltä pihalle, nuorin oli miähen apuna. Onneksi suuri työlevy on vielä tallessa, sama minkä päällä tein tämän kymmenisen vuotta sitten. Ja kun kaikkea kierrätetään, työlevy ehti olla myös vanhojen kangaspuiden alla, että puut saatiin pidettyä suorassa kudonnan aikana. Työhuoneessa siirtelimme työtä kahden niin, että sain korjattavan kohdan hyvin kohdilleni. 

Jostain syystä työstä oli auennut foliosauma muutamasta kohdasta. Se ei vaikuta työn tukevuuteen, eikä riko laseja, mutta päivä paistaa lävitse ja häiritsi minua jo muutaman vuoden ajan, kun näin sen. 
Lisäsin auenneeseen saumaan Strong Line-nauhaa saumaa täyttämään ja päälle laitoin leveän folion.
Koska työ on kokoa neliö, niin tein yhden puolen ensin valmiiksi ja sen jälkeen harkitusti käännettiin työn toinen puoli työstettäväksi.
Juottamisen ja patinoinnin jälkeen työ pestiin kunnolla ja valmiin pinnan päälle levitettiin suojavaha, joka kiillottaa sekä saumat, että lasit. Nyt tätä ei tarvitse siistiä uudestaan moneen vuoteen. Työ on ikkunalasien välissä, jolloin se ei ole suoranaisessa huonepölyssä kaiken aikaa. 
Naapurin setä kävi kantamassa ja nostamassa työn takaisin paikoilleen miähen kanssa eilen aamusta. Olin niin tyytyväinen näkösuojan paikoilleen asentamisesta, että srtippasin työn edessä iltasaunaan huolettomasti 😅
Terhi

1 kommentti:

Puikoillanikin kirjoitti...

Kaunis on, mutta voin kuvitella, ettei tuon liikutteleminen ja käänteleminen ole aivan yhdellä kädellä tehtävää. Onneksi oli apukäsiä tarjolla. Ihanat on värit!