Perävalo pimeni!

Nannan Paperi & Helmi

Kauan olen vain ostanut ja kerännyt matskua kortteiluun, että olikin jo aika päästä hiukan purkamaan suurta materiaalivarastoaan. Mutta millä innolla!

 Oikeesti. Meidän ruokapöytä on ollut jo hyvän tovin valokuvieni liimailupaikka ja nyt sitten kannoin siihen lisäksi kaikki kortteilukamppeet. Jotka todellisuudessa ovat jo osittain lattiallakin. Mutta, hyvällä huumorintajulla mennään. Sen verran olen aina tehnyt pöydänreunalle tilaa, että poika on saanut syötyä aamupalansa ennen töihin lähtöään.

 Luulisi, että tämä kaikki olisi ollut minulle tarpeeksi, niin mitä vielä! Pääsin käymään kaupungilla, kun ontuva ( miäs) on ollut katkenneen varpaansa vuoksi sairaslomalla. 
Minulla on paljon opittavaa askartelusta. Joten asiantunteva palvelu ja opastus onkin ollut ihan paikallaan. Kävin ensinnä Sinooperissa, josta ostin 3 D-kortteiluun tarroja ja sain samalla oppia kuinka kasaan kortin. 
Sit ostin samalla lisää korttipohjia ja takas kotiin askartelemaan.

 On kuulkaa ollut niin hauskaa ja antoisaa puuhaa. Ajatuksella, lähetä hyvää mieltä.
Olen hiukan stalkannut netin syövereistä minkälaisia kortteja voisin tehdä. Pöydän ääreen takaisin päästyäni olen unohtanut jo kaiken ja annan palaa miltä minusta tuntuu!

 Lähdin toistamiseen ontuvan mukaan ja seuraavaksi kävin Sinellissä. Leimoja, leimoja, väriä ja lisää korttipohjia.
Joo, tää lähti niin lapasesta, että kaupasta ulos tullessani sanoin, et tällä rahalla olisin voinut ostaa jo viiden vuoden joulukortit valmiilla postimerkillä. 
Öh.

Kortteilu oli osoittautunut mukavan kepeäksi puuhailuksi, kun rankka kipuilu on ottanut vallan kropassani. 
Edellisen elämän työtapaturman jäljet ovat ikuisena muistona matkassani ja kipuiluvaihe on tällä kertaa aika karmeaa.
Yritän keskittyä kaikkeen mukavaan ja katsoa asiaa aina positiivisesti. Huonomminkin voisi olla. Iloa, väriä ja valmista syntyy.

Jotta materiaali ei pääse loppumaan, kävin vielä tänään kolmannessakin paperikaupassa. No tämä ei ollut suunniteltu käynti, vaan ihan sattumaa. Oikeesti. Ja tämä on aivan tosi.

Olimme maaseutuajelulla ontuvan kanssa ja kautta Lavian, Kuninkaanlähteen, Jämijärven, saavuimme Ikaalisiin.

Sit jo tarvittiin hiukan hiukopalaa ja ihan turistina siinä lähikaupungissa etsimme kahvilaa. Kyllä tässä kylässä sellainen jossain on. Mutta missä?

No aivan vastapäätä tänä vuonna avattua Nannan Paperi & Helmi - kauppaa. Äkkiä sufeet ja teet menikin alas, kun minä halusin hypistelemään lisää ihanuuksia ja miäs köpötteli autokaupoille. 
Liikeet ovat aivan huikeen järkevästi samassa tilassa.
Kummallakaan ei ollut kiire mihinkään.
Kaikki alemmat kuvat ovat Ikaalisten liikkeestä ( Kortteenkatu 1 ), josta sain myös erinomaista opastusta ja intoa jatkaa kortteiluani.
Tätä hommaahan voisin jatkaa kevään tullen käymällä opiskelemaan asiaa lähemmin. Jäin jo sen verran asiaan koukkuun, että ehtiessäni paneutumaan puuvärieni saloihin, tutkin onko ne vesiliukoisia vai ei.

 p.s miäs ei ostanut autoa

Pöytäliina

Hyvässä jemmassa, mutta kuitenkin vuosienkin päästä löydettävissä ollut pöytäliina ilahdutti niin paljon, että laitoin sen heti pesun ja silityksen jälkeen pirtin pöytään.

Että olen tätä etsinyt. Monta kaappia ja laatikkoa tyhjentänyt, luullut jo heittäneeni roskikseen, mutta voihan sitä iloa ja riemua, kun kulma alkoi pilkottamaan ja iloinen jälleennäkeminen sai suupielet venymään.
Tykkään tästä liinasta tosi paljon. Tein tämän tyttären rippijuhliin, öh, vuosia sitten. Samaan sarjaan kuuluu pitkät pellavaiset verhotkin.

Kankaiden välissä on ohut vanu ja valmis työ on koneella tikattu. Tässä on juurikin sen verran punaa, että saa liina olla käytössä hyvän tovin. Ainakin joulun ajan.

Pirttiin on kannettu jo kuusi. Meinaan huonekuusi. Viherkasvi viihtyy viileähkössä huoneilmassa, jota meillä ei ole. Palelen jatkuvasti ja siksi lämmitän uunia lähes joka toinen päivä.
Kasvi pitää auringonvalosta. Niin minäkin. Saimme molemmat tänään vähäiset auringonsäteet.
Kuusen voi viedä kesällä ulkoilemaan, mutta ei paahteiseen paikkaan. No, sen näkee kesällä, onko kasvissa henkeä, vai lähteekö ulkoilemaan himppasen aiemmin.

Valkoiset joulutähdet ja suuret ritarinkannukset ovat jo hyvässä kukassa. Mitä lähemmäksi joulua edetään, sen enemmän kauniita kukkijoita kantautuu pirtille.

E.T kuistilla?

Oksille lunta ja puun pitää olla ehdottomasti pystyyn kuivunut. En sitten muuta pyytänyt.

Miäs kantoi suulin päädystä pystyyn kuivuneen katajanoksan ja minä ostin ne lumiset nauhat. Ja sinisenä hehkuvan ledivalonauhan.

 Kun sain asennettua valonauhan katajaiseen kysyi nuorimmainen pirtiltä, onko meidän kuistilla E.T?

Just!

 No, ehkä tämä valosarja on hiukan avaruuden tuolta puolen, mutta en voi sanoa, etteikö näkyvyys olisi kuistilla parantunut huomattavasti.

 Kun kuiva rapa kaatua mässähti ensimmäisen kerran kovassa tuulessa, ei liiemmin kukaan kävellyt koristepuuni päältä. E.T tässä, älä astu päälleni!
Kaiken kaikkiaan onnistunut pelkistetty malli ja minimaalinen koristelu.

 Varastosta ulkoistettu pikkupuu sai eilen ennen lopullista lähtöään tehdä vielä viimeisen palveluksen, latvatähden paikka oli auki. 
Koska katajaisen oksassa ei ole varsinaista latvaa ja halusin ehdottomasti laittaa latvatähden paikoilleen ja kun en saanut pikkupuuta sopimaan sellaisenaan uuninpesään, niin pienuudestaan huolimatta pieni puu kantaa ylväästi suurta lasitähteä.

 Näitä joskus tehtyjä.

Vaikka niin pyhästi päätin, että en laita sipulikukan sipuliakaan kasvamaan tänä syksynä, onneksi en ääneen alkanut loitsuamaan, niin pyörsin sanani ja ostin Kodin 1 viikonloppuna kolme pussia, a' 12, 99 € - 70 % kukkasipulilajitelman. 
Pussissa oli 35 sipulaa, tulppaaneja, sekä orkideanarsissia. Miäs kropas kompostista multaa ja minä tyhjensin multapussin loppuja, ettei jää talveksi mitään mielen päälle. 
Vanhat mosaiikkiruukkuni täyttyivät hät' hätää, muutoin olis näppylät jäätyneet.
Ruukut kannettiin kellarin suojiin ja talven aikana kannetaan mullan kostukkeeksi pikkasen joko lunta tai sitten vettä.
Sit ootellaan kevättä ja kannetaan kukkaruukut ulkoilemaan, kun lämpömittari pysyy reilusti lämmön puolella.

 
 

Hulabaloo!

Kuukausi vaihtui joulukuuksi yhtä harmaana ja pimeänä kuin päättyi marraskuu. Tosin nyt ollaan pakkasen puolella. 
Takana on kuukausi työttömyyttä, osa-aikainen työkin päättyi viikko sitten. Kodin askareita, ne kaikki vuosiksi odottamaan jääneet työt, ovat kiltisti odottaneet minua. 
Keittiön pöytä on niin piukassa tavaraa ja keskeneräistä työtä, että kyllä siinä raivauksen saa tehdä, että saa itselleen ruokapaikan. Edes pienen sellaisen.

Ihan pikkaisen olen viiveellä adventtilynttelikköni kanssa, mutta idea kypsyi hiljakseen. Ei nyt ihan sellainen tullut, jonka olisin halunnut, mutta tällä mennään tämä adventinaika.

Miäs hilikoonasi kynttilämansetit ja minä kuumaliimasi koristeet. On ihana omistaa vanhoja metallilaatikoita, paljon. 
Kun kurkkaan laatikon kannen alle, yllätyn kuinka minä olen tänne tällaisia koristuksia ostanut? Mitään ei täydy lähteä hakemaan, kunhan avaan seuraavankin laatikon ja otan tuotteen käyttööni.

Kuinka voikaan ilahtua näkemästään ja lataan uuden liimapötkön pistooliini.

Numerot ovat loogisesti sopivan epäloogisessa epäjärjestyksessä, mutta näinhän sen pitääkin mennä. Sinne suuntaan, mikä hyvältä tuntuu.

Ulkoistin aamulla pienen koristekuusen jossa oli muutama omppu. Punainenhan tuo mukavaa pirteyttä harmauteen.

Homma meinas lipsahtaa pröystäilyn puolelle. Onneksi miähet tulivat kotiin ja piti päästä syömään, joten koristaminen sai jäädä sikseen.

Mansettien päälle asettelin lasikipot, joissa voin polttaa turvallisesti votiiveja.

Asettelin samalla joulukalenterisukkarivistön adventtikynttelikön päälle. Pikkaisen niiden varjot jo kielivät, että haluavat tulla myös kuviin.

Pesin huuvan reunaa koristavan pellavan ja siihen virkkaamani pitsin, jotka näkyvät nyt tosi hienosti =)
Ihan sama, vaikka olisi ollut noet ja pölyt pesemättä. Niin täyteen huuvan reuna tuli.

Neuloin sukat viime syksynä, kaikki 23 kpl, 24. oli jo valmiina, mutta sen suuruudesta johtuen en laittanut sitä tähän riviin.

Ahdastahan tässä on jo nytkin, mutta kun en aio täyttää sukkia mitenkään, niin kyllä nuo siinä pellavaisessa pysyvät kiinni yhden kuukauden ajan.

Nuo rakkauden lapsukaiset, ihanat mussukaiset, ovatten jo niin "aikuisia", että eivät käy enää joka paikassa näppylöineen.
Kuvissa lapsemme, Ari Salmisen piirtäminä.