sunnuntai 5. heinäkuuta 2009

Kiiltää

Eilen oltiin heti aamusta liikenteessä, suunta kohti rompetoria.
Paikka, kolmostien LA- kirppis.
Ihana ilma, viileä, hiukan aurinkoa ja voi kuinka paikalla olikaan paljon väkeä heti kymmeneltä. Myyjiä, paljon. Ostajia, paljon. Ja juttuseuraa, paljon.
Voi sitä onnentunnetta, kun löysin paljon kauniita tavaroita, osa piti jättää ostamatta. Seuraavalla kerralla sitten.
Ensinnä halusin päivittää tämän ihanan kannun.
Se oli niin surkuhupaisan näköinen auton peräkärryssä kaikkien työkalujen, kirjojen ja koneiden välissä.
Tällä kertaa aloitin tinkaamisen itse. Kannun kylkeä hipaistessani, kysyin, että täältäkö nokasta se kannun hyvä henki tulee ulos.
- Saattaa se tulla, myyjä sanoi.
- Jos hipaisen kylkeä toistamiseen, saanko hintaa laskemaan?
- Saattaa se hiukan laskeakkin.
Ja niin minä hipaisin kannun kylkeä, sain hinnan minua miellyttäväksi ja niin kannu sujautettiin muovipussiin.

Tänään heti aamusta piti kokeilla, miten saisin kannuni putsaantumaan. Ihan kaiken patinan ei pidä lähteä pois, mutta saisin hiukan kiiltoa pintaan.
Hopeanpuhdistusaine ei tehonnut, kokeilin pohjaa hiukan putsata.
Muistin Novitan Neulomossa hiljattain käydyn keskustelun, jossa pohdittiin ja mietittiin soodakylpyä.
Pikainen selaus ja niin oli minunkin kannuni isossa muoviastiassa likoamassa lämpimässä vedessä, soodalla ryyditettynä.

Minun hätäinen luonteeni kävi jatkuvasti katsomassa mitä tapahtuu. Pakko oli hiukan sormella hinkata kannun pintaa.
Lopulta sain miähen vanhan hammasharjan käteeni ja aloitin kevyen kannun pesun.
Melkein kaikki irtolika lähti pois ja näin se saa nyt olla.

Kävin katkaisemassa takapihan pionipenkistä muutaman kukinnon ja laitoin kukat kannuun.
Seuraa tekee aiemmin löytämäni vati.
En sitten saanut kannunhenkeä tulemaan nokasta, mutta kauniin kannun sain.

9 kommenttia:

Päivi kirjoitti...

Täällä on niin ihana käydä katselemassa sinun kekseliäisyyttäsi ja kauniita kuviasi. Itse olen aika suoralinjainen ja pidän pelkistetystä, mutta silti silmäni lepää tyylissäsi. Odotan vaan loman alkua, että pääsen jatkamaan omia projektejani.

Päivi, Lankakomero kirjoitti...

Hieno löytö, kannesta tulee mieleen kirkonkello.

Pami kirjoitti...

Täällä kolmas Päivi :-) eli Pami peesaa edellisiä! Ihana kannu!

Matleena kirjoitti...

Hieno löytö! Ja soodapesulla saa "ihmeitä" aikaan! :) Ihania nuo pionin kukat, tuolla alempanahan niitä vasta onkin. No kukitaan sitä vielä meilläkin. ;)

Elsa kirjoitti...

Kaunis kannu!

Terkuin nimim. minullako kannumania

Anonyymi kirjoitti...

Onpa kaunis kannu.Kuinka sattuikaan sinua odottamaan.äiti

TeSa kirjoitti...

Kannumania ja kaiken kiiltävän perään pitää haikailla.
Harakka mikä harakka.

Olivieno kirjoitti...

Missäspäi tarkalleen ottaen se LAkirppis tätänykyä majailee?

terv. Ei oo tullu juurikaan shoppailtua...

TeSa kirjoitti...

Heh, joopa. Puoli Suomea ihania sisustuskauppoja ;)

Kirppis on Hämeenkyrössä, Tampereelta tultaessa oikealla Kalalahden liittymässä.
Mainostamatta, Hintakaaren suuri valokyltti näkyy vieressä.