maanantai 24. elokuuta 2009

Think pink!

Juju -pussi matkalla pihalle.
Ehdin aamulla napsimaan kissoista hyviä kuvia. Pienestä sateen tihuuttelusta ei ollut yhtään haittaa, valoisuus oli hyvä.

Neulottuja kissoja tein pyynnöstä. Tosin minulta pyydettiin vain yksi kissa, mutta hommani lähtevät aina vähän rönsyilemään, siksipä niitä sitten tulikin neulottua enemmän.
Pitää kokeilla eri versuksia, tietää vastaisuuden varalle, mikä on mukavin toteuttaa.

Ensin oli tää.
Tää sai päällensä oikein Havaiji -paidan. Lanka on Novitan tikapuulanka. Oli se ensinnä ihan kamalaa neulottavaa. Tein työn kaksinkertaisella langalla. Puikot sotkeentuivat työhön kaiken aikaa, mutta periksi en antanut.
Valkoiset langat ovat jämäkorini pohjalta.
Korkeutta kissalle tuli hyvän matkaa 35 cm.

Sitten tuli tää.
Koska kissat on kovia lisääntymään, vai ovatko, mutta pentuhan tästä tuli.
Vaivaiset 25 cm. Pinkki lanka on Novitan Tennessee. Sinne Havaijin lähettyville, ainakin samalle lämpöiselle mantereelle, on langat nimetty.
Ihan kuin kissalla olisi pientä vääntöä massussa, kun seisoo niin kierosti.

Sitten tuli tää.
Tää herätti hilpeyttä jo tehdessä.
Sähköisku.
Tällä kissalla ei ole vain omppuvartalo, vaan ongelmavartalo. Jos kissat tykkäisivät uimisesta, tällä ottais maha kiinni rantautuessa ennen jalkoja.
Puff!
Lanka on Novitan Tango. Argentiina, tango, sama ilmansuunta jälleen.
Tukilankana kaksinkertainen kartiolanka.
Sama korkeus kuin 1.

Sitten tuli vielä tää.
Poikkeuksena kakkoseen on tango - kaulus.
Ja vaikka kaikki tein samalla ohjeella, viimeistelin ne ihan samana päivänä, on jokainen ihan oma persoona. Kaikki ovat erinäköisiä.

Vaikka nämä pienet työt ovat kivoja tehdä, menee näiden näpertämiseen ihan uskomattoman paljon aikaa. Ja vanua.
Tuon sähköiskun täyttämiseen vanua kuluikin paljon, kissa on aika elastinen otus.

Näitä töitä varten on se jämälankakori. Sinne koriin uppoaa monista töistäni epämääräinen kasa langanloppuja, mutta kaikki ne ovat tarpeen joskus, jossain.

Keväällä laitettiin lipputangon viereiseen kukkamaahan kukansiemenet itämään. Nyt on aika ihailla näitä ihanuuksia, kun kuvasin kissat näiden vieressä. Kunhan vain muistaisin, mitä silloin tälle paikalle kylvin. Olisiko tuo myskimalva?






23 kommenttia:

Inkeri kirjoitti...

Vau mitä kissoja. Pörrölanka kiva oivallus.

Sartsa kirjoitti...

Ihanan suloinen kisuperhe!
Voitko näyttää sisäkuvia aitasta joskus? Se näyttää tunnelmalliselta jo ulkoakinpäin.
Vai kietsuhousut :D Minut ne jättää nyt kyl ihan kylmäksi. Hyväthän ne täytyy olla, kun olen nähny niiden kaavan nyttemmin jo kolmessa omistamassani käsityölehessä vuosien varrelta.

Susu kirjoitti...

Ihania kisuja! Ja niinkuin ihan elävätkin kissat ovat kaikki omanlaisiaan.

Eila kirjoitti...

kyllä on ihana pesue!

Outi-M kirjoitti...

Kertakaikkisen ihania! Taas on niin kauniita kuvia täällä.

Vuokko kirjoitti...

Kisulit on kyllä aika veikeitä, sähköiskun saaneesta tuli mun lemppari kertarykäsyllä, vaikka on nue sen kaveritkin nättejä. Ei karvat pölise kisumirreillä ;)

Mammutti kirjoitti...

Ihana kissalauma! Kaikki söpöjä ja hauskoja "otuksia".

Tess kirjoitti...

Ihana kissakatras :)

Totta tuo, että pienten juttujen väkertämiseen menee yllättävän paljon aikaa. Olen muutamia amigurumeja tehnyt ja aikaa niiden tekemiseen on tuhraantunut kiitettävästi.

Tupuna kirjoitti...

Voi että ovat söpöjä ja ihania!

intsu kirjoitti...

Hurmaavia kisuleita ja minusta se sähköiskun saanut, ongelmavartaloinen on kaikista söpöin. Johtuneeko siitä kun ajattelenkin ongelmavartaloa,niin miten kun mä tunnen jotain "lukkarinrakkautta" heti ensi silmäyksellä sitä kohtaan:D Ihastuttavia nuo kukkasetkin!

Heleena kirjoitti...

Kaikki on suloisia ja pienin tietenkin on aina ihanin. Voisko kukat olla silkkikukkia värinsä puolesta. Kisulit ovat niin sävysävyyn kukkien kanssa ;D

Hepsi kirjoitti...

Ihania kisusia!

Pirena kirjoitti...

Ihanat kisut ja ihanat kukat, väri passaa todella hyvin.

eija kirjoitti...

Voi mitä kissoja, pienten tyttöjen unelmia ;D Kauniita kukkia olet kylvänyt.

Anonyymi kirjoitti...

Kivan näköisiä otuksia. äiti

Hanza kirjoitti...

Hahaa...
Vai että oikein ongelmavartaloinen :D.
Mulle kelpais tuo koko kissajengi ihan sellaisenaan.
Ei mene sinulta varmasti kauaa sisustella tuo ihanuusrakennus. Pian saadaan kuvia, kivaa!

pirle kirjoitti...

Onpa ihana hyppäys museoaitan mielenkiintoisista muuttopuuhista hellyttäviin pehmokisuihin!

Omppumato kirjoitti...

Ihana kissakatras :). Suloisia!

TeSa kirjoitti...

Kiitos ihan kaikille.
Otan kuvia luhdilta, kunhah homma taas etenee. En malta pitää kameraani piilossa.

uRelius kirjoitti...

Aivan vahingossa blogiisi päädyin. Nämä kissat kyllä niin tyystin pehmittivät pään aamukaffeja juodessa. Piti sitten koulussakin jo eräälle lankafriikille vilauttaa. ;) Tämä blogi sai luvan päätyä kirjanmerkkeihini.

Anonyymi kirjoitti...

Voi, voi suorastaan lutuisia! tuo pörrö kisu on suosikkini se on niin hauska!

TeSa kirjoitti...

Kiitos uRelius sinulle, on mukavaa saada itsekkin uusia bleogeja luettavaksi.

Pörtsi on niin itseään täynnä, siis vanua täynnä.
Kiitos myös sinulle.

Äipän touhut kirjoitti...

Voi, kun olet tehnyt hienon kissa-perheen. Kissaperheen saaja varmasti on ikionnellinen.