Mummun perintöjä

Tämä bloggaaminen tuntuu välillä ihan pakkopullalta, tai turhalta kun ei ole mitään valmista näytettävää.
Tosin, välillä on kiva höpötellä diipa - daapaa, mitä sattuu, mutta jonkinlainen juoni olisi aina hyvä olla.

Tänään on työnnetty huonekaluja paikasta toiseen, kannettu ja mittailtu.
Alkoi vanha tuttu järjestys tuntumaan puulta, en saanut nukkekotiakaan sopimaan mihinkään.
Pienen tornadon jälkeen oli tuolit ja pöydät siirrelty toisaalle, telkkukin vaihtoi paikkaansa ja nukkis, se sai taas hyvän paikan ja valaistuksen.
Samalla vaihdoin virkatut verhot keittiöön ja pirttiin.
Eteisen ja pirtin välinen oviaukko sai oman verhonsa.
Silittelin puhtaat virkatut liinat pöydille ja katselin jo pois nukkuneen mummuni kaunista valkoista liinaa.

Muistan, kuinka hän aina teki käsitöitä, virkkasi ohuesta langasta pienen pieniä palasia, ompeli palat yhteen ja taas aloitti uuden liinan. Nyt meillä, mummun lapsilla ja lapsenlapsilla on tallessa paljon kauniita ja taidokkaita käsitöitä.
Omani ovat aarteeni.

Mummuni neuloi sukkia, paitoja ja pisteli kanavatöitä.
Pirttimme seinältä löytyy kaksi isoa kanavatyötä, jotka äitini halusi antaa minulle. Ne ovat kauniita ja herkkiä.

Muistan mummuni hautajaisiin kirjoittamani muistopuheen, jossa ihailin taitavien käsien töitä.
Aikaa on jo kulunut, mutta työt säilyvät.














Ensimmäisen kuvat ruusutaulun sain kehystämättömänä. Laitatin työn valmiiksi, jättäen sen ihan sellaisenaan, hiukan keskeneräisenä näkyville.
Tässä siivouksessa jätin kaksi isoa itsetehtyä kanavatyötä sivuun. Ne ei vain sopineet mihinkään. Pitänee tehdä lisäsiipi, seinätila on rajallinen.

Näin touhuten kului viikkovapaani, jolla pikkasen olen ehtinyt neulomaankin.