tiistai 6. heinäkuuta 2010

18.




















Lähdin kaveriksi illalla soramontulle, kun miäs pitää kiekkopojille kesäreenejä.

Olin aamulla silittänyt uuden huivini valmiiksi, sain napata sen mukaani kuvattavaksi. Iso kaunis revontuli otti aikaa valmistuakseen, en vain millään ehdi nykyään neulomaan, vaikka kädet kaipaa pehmeän langan työstämistä.
Huivin kuvaus onnistui nappiin, aurinko oli jo peittynyt paksun pilviverhon taakse, oli sopivan pilvistä saada oikeat värit näkyviin.

















Langan tähän huiviin sain kesän alussa, kun työkaverini ( mieshenkilö ) kävi Tallinnassa. Olin opastanut hänet tarkoin sataman liikkeeseen, josta hän sai omavalintaisesti ostaa minulle minkä tahansa vyyhdin, paitsi että. Langassani ei saa olla sinistä.
Ja kuinka hienon sävyn tuo osasikaan valita.














En laittanut lankaa jemmoihini, vaan otin sen heti työstettäväksi, kun sain siihen tilaisuuden.
Villalanka kesähelteillä ei ole ihan mukavimpia tehdä, mutta kyllä sitäkin neuloon, kun muistaa sanonnan - kesällä villa vilvoittaa ja talvella lämmittää.
Poikien harjoitusten aikana luin uutta Modaa ja suunnittelin tekeväni edes yhden kesäpuseron itselleni. Tänä kesänä.
Hetken aikaa ehdin neulomaan lappuja tytön peittoon ja katselin taivaalle kerääntyviä mustia pilviä.












Harjoitukset loppuivat pikaiseen uintireissuun, kun ukkonen aloitti oman valoshow.















10 kommenttia:

Marleena kirjoitti...

Upea huivi! Kyllä ne miehetkin osaavat ostaa vaikka lankoja, kun oikein opastaa! ;-D

Mahtava softausjuhlakin teillä on ollut.

MariL kirjoitti...

Ihanan syksyisen värinen Revontuli! Mullakin on ihan pian eka Revontuleni pääsemässä puikoilta, voi olla että käyn nukkumassa välillä, että jaksaa pinnistellä neljä viimeistä kerrosta... ;)

Päivikki kirjoitti...

Hiuman hienot värit!

Heleena kirjoitti...

Todella kauniit lämpimät värit ja minkä määrän olet ja tehnyt, wau!

Nina kirjoitti...

Upea huivi jälleen! Aivan huikean hienot kuvat!! Miten ihanasti huivi sointuukaan luontoon.

Eija kirjoitti...

Niin kaunis on tuo huivisi, ihan revontuli:)
Eipä tullut meille asti tuo ukkonen vaikka jyrinät kuuluivat.

Hepsi kirjoitti...

Kaunis Revontuli!

Matleena kirjoitti...

Eipä voi moittia sinun opastamistaitojasi eikä sen miehen värisilmää! ;)

TeSa kirjoitti...

Väri on syksyn värejä, pidän tästä.
Kiitos!

Anonyymi kirjoitti...

Nätti huivi ja kauniin värinen.'

Kiitos vierailustasi minun sivuillani