sunnuntai 19. syyskuuta 2010

Siirrellään


















Viikonlopun käsityöt ovat jääneet ihan minimiin, kun päätin aloittaa nuoremman pojan huoneen muokkauksen.
Poika on jo hetken aikaa puhunut, että haluaisi siirtää sänkynsä ikkunan alle. Minulla ei voimat riitä yksinään siirtämään isoja kaappeja ja lipastoja, miähen piti parantua ensin, että saimme yhdessä työn alkuun.
Ja eilen siihen tuli hyvä tilaisuus, kun vein työmatkallani aamusta aikaseen pojan mukanani yhteiskuljetukseen vanhimman poikamme kyytiin. Nuoriso lähti Jalasjärvelle airsoftin suomyrsky 3 isolla porukalla ja iltasella poika siirtyi kohti Tamperetta, pääsi siten aamulla veljensä kanssa Orivedelle pelaamaan lisää.

Koska nuorin ei tiedä huoneessaan tapahtuneesta muutoksesta, on tänä iltana uudelleen muokkaus, tahi hyväksyvä hymähdys. Jos poika jaksaa edes hymähtää.
Luulen, että kamppeet lentää ovesta sisälle, poika menee suihkuun ja kaatuu sänkyynsä.Toivottavasti siihen uuteen petikohtaan.
Sängyllä odottaa surusilmäinen Näpsä- hylje, monissa matkoissa mukana kulkenut pehmo.
Kannoimme huoneesta kaiken mahdollisen pyykkiin, verhot, liinat, peitot ja tyynyt. Päiväpeitto jäi vielä kuivumaan, muutoin kaikki on takaisin paikoillaan.
Tytti pesi ikkunan, pyyhki pölyjä, jota oli aivan hirveästi joka paikassa ja minä etsin puhtaan maton lattialle.
Pojalle jää itse siivottavaksi työpöytä, josta nyt löytyy hyvä tila läksyille ja kirjoille. Sekä huoneen korkuinen avohylly, josta yksi hylly tulee olemaan yöpöytänä.


















Sängyn päätyyn kokeiltiin ensinnä sovitella iso tv, mutta antennijohtoa olisi pitänyt vedättää useampi metri toisen huoneen puolelta tähän huoneeseen, telkku jäi vanhaan paikkaansa.
Kun tilaa jäi, kannoin kaikki aikapommini, eli vanhat vekkarit raksuttamaan samalle lipastolle.














Toivottavasti pojan nassu on yhtä hymyä illalla, kuin isännän hymypoikapatsas, en millään jaksaisi alkaa muuttamaan mitään toisaalle.

6 kommenttia:

tia kirjoitti...

Kyllä aikaa menee yhden huoneen järjestelyssä, toivotaan nassun olevan aurinkoinen ;.)

pirle kirjoitti...

Tuommoinen homma raikastaa kummasti olotilaa; toivotaan että juniori on tyytyväinen.
Millä olet puhdistanut tuon hymypojan - vai onko pysynyt noin valkeana?

Päivi, Lankakomero kirjoitti...

Oletko kokeillut päivittää pdf-readeria, jos sitten huivi-tiedostot avautuisivat? Minulla oli antiquepatternlibraryn riedostojen kanssa keväällä ongelma, että tiedostot eivät avautuneet ja pdf-readerini (Foxit Reader) päivitys uusimpaan versioon auttoi.

TeSa kirjoitti...

Huoneen järjestys toimii, eli on hyvä!

Väsynyt, mutta onnellinen hymy nassullaan poika ilmoitti kaiken olevan ok.
Hymypoikapatsas on pysynyt tuollaisena vuosikymmenet, pölyjä vain pyyhitty pinnasta.

Päivi, kiitos, kokeillaan päivittää.

Zelda kirjoitti...

Kyllä minä ainakin olisin yhtä hymyä, jos joku huoneeni olisi noin mukavaan kuntoon laittanut:)

TeSa kirjoitti...

Juu, niin minäkin ;)