sunnuntai 10. lokakuuta 2010

Monen tarinan peitto













Paljon väriä, paljon, paljon tekemisen riemua ja iloa valmistuneesta työstä!
Silkasta riemusta leyhäytin uusimman peittoni kostealle nurmelle luhdin edustalle kuvattavaksi.
Aamulla virkkasin viimeiset peiton pylväät valmiiksi. Työ ei vaatinut viimeistelyä, olinhan päätellyt jokaisen langanpään samantein.
Valmis työ kutisti mukavasti langanjämävarastoani, sekä saatuja keriä.
Hamsterivarastoni pieneni peräti 3, 050 kg!
Näinkin ison, 2, 3m x 2, 3m, peiton virkkaaminen kävi välillä voimille, kun työ valui aina lattialle asti, eikä sitä saanut pysymään siistissä läjässä jalkarahilla.

















Pitkään aikaan en ole innostunut mistään käsityöstä, kuten tästä.
Loppujen lopuksi tämän tekemiseen ei mennyt kuin reilu kuukausi aikaa. Syyskuun alusta tein ensimmäisen päivityksen ja näiden välissä välillä huokailin kerran hitauttani.
Vaikka pidän rauhallisista väreistä, enkä laisinkaan sinisestä, sopi tähän työhön kaikki värit. Kuin olisi räsymattoa kutonut vanhoista vaatteista, jossa jokainen raita kertoo omaa tarinaansa.
Työhön käytin kaikkia 3, 5 mm koukulle sopivia lankojani. Osan käytin kaksinkertaisena. Lopputuloksessa eri vahvuiset langat eivät näy haittaavasti.














Valmis peitto saa paikkansa luhdissa, naisten puolelta. Sivustavedettävä sänky on tarpeeksi leveä peitolleni ja antaa huoneelle lisäksi kivan kädenjäljen.
Tosin, huoneessa on paljon muutakin käsityötä, jopa kangaspuut.
Tavoitteenani oli saada peitto valmiiksi ennen nuoremman taksvärkkipäivää, ensi perjantaita, jolloin poika tekee päivätyönsä kotona tyhjentämällä luhdin huoneista tekstiilit talviteloille.














Kaikki tavarat olivat vielä paikoillaan, sain tunnelmallisia kuvia, kun peitot, patjat ja matot eivät roiku orsilla.
Tähän peittoon löydät työohjeen tältä sivulta ja tästä näet videon.



















Tulkoon vaikka vuosituhannen kylmin talvi, meillä tarjetaan. Tämä oli jo 3. iso peittoni tänä vuonna.


31 kommenttia:

Eija kirjoitti...

Onneksi olkoon!! On kyllä aivan mahtavan hieno peitto:)

Katrir kirjoitti...

Wau, upea on peitto!

paivis kirjoitti...

Kaunis, kaunis.

Possumamma kirjoitti...

Mukavan värikäs peitto:)

Eila kirjoitti...

Onpas taas niin upea peitto, kyllä kelpaa lämmitellä:)

Hepsi kirjoitti...

Upea peitto!

Anonyymi kirjoitti...

Hieno työ! On tosi mukava virkata tätä mallia.Tosin teen pienemmän, keinutuoliin,joskus sit isomman.äiti

Heleena kirjoitti...

Ihana! Tuossa kaikki pienetkin langanloput saavat hyvän ja tarpeellisen paikan. Minä tykkään ja laitan korvantaakse ;-)

Omppumato kirjoitti...

Upea peitto!
Onnittelut hienosta työstä!

AnneKa kirjoitti...

Ihanaa väri-ilottelua <3. Olet ollut tosi nopea, kun olet kuukaudessa virkannut valmiiksi. Upea!

Anonyymi kirjoitti...

Siis todella upea!

Katariina kirjoitti...

Upea peitto! Sulla on nuo työt aina yhtä kauniita ja suuritöisiä.

MariL kirjoitti...

Upea peitto!

rommas kirjoitti...

On se hieno.
R

tia kirjoitti...

Hieno peitto ja antaa väreillään piristystä tuleviin tummiin iltoihin.

Kisa kirjoitti...

Kaunis ja ihanan värikäs peitto :)

Sari kirjoitti...

Todella upea peitto! Ja nopeasti tuo valmistui.

TeSa kirjoitti...

Kiitos teille.

Päivikki kirjoitti...

Kyllä olet valmistautunut talveen huolella! Peittosi on aivan ihana ja on niin kaunis luhdissasi.

Leena kirjoitti...

Onnittelut! Iso urakkasi on nyt päätöksessä ja eteni tosi ripeästi ja lopputulos upea.

Pirena kirjoitti...

Kyllä olet ollut ahkera. Niin on kaunis kuin räsymatto. Eipä olisi mulla ranteet kestäneet kun pienempikin virkkaus välillä tuntuu pahalta.

Marleena kirjoitti...

Oh hoh! Onpa upea peitto!
Kyllä tuo peiton alla kelpaa köllötellä! :-D

Satu kirjoitti...

Aivan mahtava, kertakaikkiaan!

Outi kirjoitti...

Ihana peitto =)

Mammutti kirjoitti...

Aivan mahtavan upea peitto! Ei tuota voi sanoin kuvailla...

TeSa kirjoitti...

Kiitos, olette suuremmoisia.

Anonyymi kirjoitti...

Aivan ihana peitto. Ja huokaus, niin tunnelmallisia kuvia luhdistanne.

Heidi

Inkeri kirjoitti...

Upea peite.

Nina kirjoitti...

Todella kaunis peite! Pirteät värit!

TeSa kirjoitti...

Kiitos teille.

Auli kirjoitti...

Mites en ole tähän osunutkaan! Aivan mielettömän kaunis peitto. olen itse virkannut sellaisen aaltomaisen peiton, mutta tämähän on vallan mainio!