sunnuntai 28. marraskuuta 2010

Adventin aika



















Niin vain vuosi on kääntymässä lopuilleen, kun joulukuu kolkuttelee jo nurkan takana.
Aamuinen auringonsäde antaa kainon valonsa sunnuntaiaamun pakkasessa.
Sain aamusta kauniin, lämmittävän viestin kummitädiltäni etelän lämmöstä, + 21. Täällä melkein saman verran kylmää.
Tarkenee, tarkenee, kun kerrospukeutuu.Asettelin oman adventtikynttelikköni valmiiksi jo hyvissä ajoin, kuun alussa. Koko ajan pöydälle lisääntyy koristeita, vaihtuu ja asetelma muuttuu.

















Suununtai lähti käyntiin pitkään haudutetulla riisipuurolla. Ylellisyyttä, josta ei arkiaamuisin voi nauttia.

Aamupäivän ohjelma on verkkainen, iltapäivä sitäkin jännittävämpi.


















Nuorimmaisen kiekkopeleissä ollaan loppusuoralla alkusarjassa. Vielä on jäljellä kolme peliä, joissa riittää jännitettävää. Poika lähti ulos ottamaan happea, keskittyy omaan suoritukseensa.
Katsomossa jännitys tiivistyy, joukkue on tällä hetkellä jaetulla 2. tilalla. Kevään kiekkopeleihin haetaan paikkoja, pelit kovenee.
Omalta osaltani rauhoitun ennen peliä kirpparikierroksella. Mitään varsinaisesti ei ole etsinnässä. Kunhan kulutan aikaani, kun autossa ei tarkene näillä pakkasilla neuloakkaan.














Rauhallista ja kiireetöntä adventinaikaa teille kaikille,

9 kommenttia:

Eila kirjoitti...

Kauniiit adventtikynttilät.
Mukavaa adventinaikaa sinullekin!

Vuokko kirjoitti...

Leppoisaa adventinaikaa. :)

Sirkka kirjoitti...

Kaunista...
sulkakuusikin on erittäin kaunis ja pehmoinen.
Kauniit adventtikynttilä asetelma,
tunnelmallista 1.adventtisunnuntaita.

Hepsi kirjoitti...

Kaunis asetelma!
Tsemppiä peliin!

Nina kirjoitti...

Näin se joulunaika vain rientää luoksemme!
Oikein mukavaa 1.adventtia! :)

Zelda kirjoitti...

Upeaa tunnelmaa olet saanut rakennettua. Rauhaisaa ja lämpöistä joulun odotusta.

Outi-M kirjoitti...

Täällä on taas NIIN kaunista. Tuo perjantain postauksen enkeli on todella kaunis. Miekin laittelin tänään hyasintteja vateihin. Levollista adventinaikaa!

paivis kirjoitti...

Hyvää adventinaikaa sinullekin. Kävin aamulla laulamassa hoosianna, viritti tunnelmaan. Koristelut on meillä vielä alkutekijöissä. Sinun tunnelmasi tihkyy lämpöä, kiitos.

TeSa kirjoitti...

Poikinen peli meni hyvin, jännä ja tiukka vääntö, mutta voitettiin.
Joulun aika on ihanaa, saa laittaa paljon kaunista katseltavaa.