lauantai 5. maaliskuuta 2011

Matka muistoissa















Päivän kierrosmatka Nilsiän keskustassa tuli kuvattua muutamaan otokseen. Kävimme monessa kaupassa, kun aikaa oli paljon. Koska oma automme oli jo täynnä lomalle tullessamme, ostoksetkaan eivät voineet olla suuren suuria.Tytär osti yhdet korvikset kummilapselleen ja minä uuden hammaskorun pois pudonneen tilalle.



















Koska kaikki mikä kiiltää on kaunista, oli minun sitten saatava ostaa kaunis pieni tuoli, nukkekotikokoa, uuteen pieneen talooni. Taloon, johon vasta olen keräämässä materiaalia. Jos tätä tuolimallia olisi ollut useampi myynnissä, olisin ollut kiinnostunut ostamaan pois. Tuolissa on monta pientä kiiltävää kiveä ;)

Ihan ensimmäisen reissupäivityksenhän tein paikallisesta kirjastosta, jossa oli kiva pitsinäyttely.
Sillä aikaa, kun tytär oli koneella, minä ihastelin ja kuvasin vanhoja pitsejä. Heräsi pienoinen innostus oman näyttelyn pystyttämisestä oman kirjastomme näyttelypuolelle. Olen kaksi kertaa pitänyt omien töideni näyttelyä, se on ihan hauska tapa tuoda käsitöitään esille.
















Kahvila vanhassa postitalossa on idyllinen paikka. Suolainen piiras salaatilla piristi sekä vatsaa, että mieltä.


















Tämä kierros oli kiva tehdä, tuli vaihtelua meidänkin päiviimme. Vatsa täynnä oli hyvä jatkaa ruokakaupan puolelle ja nokka kohti mökkiä. Ostimme lomaviikon alussa tytön kanssa liput uimahalliin, näin meidän oli pakko käydä uimassa joka päivä. Eikä siinä mitään, uiminen on niin kivaa, että siitähän voisi nauttia joka päivä ihan arjessakin. Varsinkin, kun työpaikkani on ihan uimahallin vieressä. Tahkolla uimme 1 - 2 krt päivässä, 2- 3 h kerralla. Välillä hallissa aika meni ihan pallotellessa ja sukellellen, mutta kun oli tarpeeksi virtaa niin päivään uintimatkaa tuli 0. 5 - 1 km.


















Pienellä aasinsillalla asiasta hiusväriin.
Tytär värjäsi hiukseni, meillä oli todellinen aktiiviloma. Sävy on lähellä omaa hiusväriäni, keväämmällä voisi laittaa värikkäämmän lookin, jos maltan istua sen aikaa paikallani. Ja koska sain väriä pintaan, otimme vuorostaan neulekuvia uudesta takistani, jonka hihat neuloin valmiiksi menomatkalla. Arvioin sormenvälimittani hiukan väärin, hihoista tuli hiukan liian pitkät. Mittanauhani jäi alimmaiseksi matkatavaroihini.


















Tämäkin vaatteen piti olla valmiina tälle matkalle.
Sitä se sitten oli kotimatkalle. Ihastuin malliin Novitan syksy 2010 - lehden ilmestyttä. Olin ostanut Novitan Puro Kanervikkoa langan ilmestyttä kauppoihin, tietämättä mitä siitä tekisin. Heräsin takin tarpeeseen liian myöhään, lanka oli jo loppuunmyyty, mutta kuin ihmeen kaupalla, sitä löytyikin muutama kerä lisää kesäiseltä Tallinnan matkalta.Ohjeen mukaista Rose Mohairia en alkanut etsimään mistään, vaan hyödynsin omia lankajemmojani. Vyötteettömät vaalean vihreät mohairit on ostettu Riihimäen kirpparilta muutama vuosi sitten. Takista tuli juurikin sellainen mitä halusin, tarpeeksi pitkä, rento ja pehmoinen.


















Neule on sileää nurjaa. Yhteensä lankaa meni 0. 880 kg, puikot 10 mm. Ihanat halot.

Arki palautuu hiljaksiin meidänkin perheeseen.
Pyykkivuori pienenee, matkapyykit saavat kyytiä ja pojan pelithän rytmittävät viikonloppua.














Onneksi on näitä monia kauniita maisemakuvia joita kameraan tallentui lähes 500 kpl.

4 kommenttia:

pirle kirjoitti...

Muistorikkaista hetkiä ja aikoja. Hienoa, että perhe viihtyy yhdessä :)

Anonyymi kirjoitti...

Kaikkea ihanaa olette nähneet.Pitsit ovat aivan ihania.Neuletakki suloisen lämpimän oloinen.äiti

intsu kirjoitti...

Teillä tuntuu olleen kiva lomaviikko,jota sitten saa muistella jälestäpäin pitkän aikaa. Kivoissa paikoissa olet käynyt ja upeita talvimaisemakuvia. Hhieno neuletakki sulla. Sä olet kyllä paljon taas neulonut,pojan pusero ja sun takkisi!

Eija kirjoitti...

Ihania matkakuvia. Neuleesi ovat varmaan tarpeen tuiskuissa....