sunnuntai 6. maaliskuuta 2011

Tapahtui viikolla














Sain puhuttua tytön mukaani jäällä kävelyyn, kun ensin vakuutin hälle, että jäällä kulkee paljon suurempiakin kuormia. En kyllä itsekkään ole kulkenut jäällä vuosiin, pelotti, eikä se pelko paljon hälvennyt, kun kuulin allamme olevan 30 m vettä!
Maalaisjärjellä liikuttiin, ei mitenkään rannan suuntaisesti, vaan suoraan yli jään, tuo syvimmän kohdan päältä!Puimme rannassa jalkaamme lumikengät, jatkuva uppoaminen hankeen olisi ollut ihan liikaa yhdelle päiväkävelylle. Lunta on paljon.Voi sitä maitohappojen määrää mikä jalkoihin pakkautui, kun naamat punaisina vedimme kenkiämme lumesta ylös.
Viereen rakennettu silta houkutteli, vaan periksi ei annettu. Jossain rinteiden reunalla oli ihan lumikenkäreittejäkin, mutta ne eivät houkutelleet yhtä paljon kuin aurinkoinen ja kylmä järvenselkä.


















Tästä näki hyvin rinteeseen, mökeille, heppaset ja tieto siitä, että miedätkin löydetään, jos jään sulaminen alkaa meidän alta ;)
En osaa sanoa oliko meillä hauskempaa kuin katselijoilla, kun umpihangessa puuskutettiin. Lainakengillä kävely on ainakin tehokasta.
Vuorossa on jälleen valmis matkaneule, sukat.
Novitan keskustelupalstan aktiiviset naiset alkoivat puuhaamaan omaa sukkakirjaa, kun Novitalla itsellä on oman sukkakirjan tekeminen viivästynyt.
Alkuvuoden kiireisen jaksoni aikana en ole paljon ehtinyt seuraamaan keskustelua, rivin sieltä ja toisen täältä.













Jossain vaiheessa alkoi kiinnostukseni heräämään ja kysyin vieläkö ehtisin oman ohjeeni lähettämään, vaikka päivämäärä valmiille ohjeille oli jo annettu. Eilen töiden jälkeen kirjoittelin ohjeen ja lähettelin kuvat valmiista sukistani. Vielä en ole saanut tietoa, ehtivätkö ne mukaan tuohon kirjaan.

Rullareunasukkani ohjetta on aina välillä kysytty, mutta en ole sitä kirjoittanut aiemmin muualle.

Lanka on Viking Alpaca Silk, 50 % alpakkaa ja 50 % silkkiä, ihan varta vasiten ostin näihin sukkiin Lankamaailmasta.
Harmaasta langasta (413) tein rullareunan sukan varrensuun ja valkoisesta(400) toisen rullareunan ja kuviopinnan.
Koska harmaata lankaa jäi jäljelle, aloitin tyttärelle toisen sukkaparin päinvastaisilla väreillä. Yksi sukka valmistui lomalla, kun lankaa ei ollut toiseen sukkaan.
Kotimatkalla poikkesin ostamaan puuttuvan kerän, ei jää paritonta sukkaa. Itsehillintäni piti, enkä ostanut muita lankoja, hyvä minä.














Hyvää LAISKIAISTA teille kaikille,

14 kommenttia:

Mammutti kirjoitti...

Varmasti mahtava elämys näin kauniina (mut kylmänä) päivänä kävellä jäällä! Lumikengät tarvittais täälläkin, jos näin lumisia talvia jatkossa on, nyt kun ei takapihallakaan voi kävellä uppoamatta.
Todella kauniit sukat!

JaanaM kirjoitti...

Kyllä se ohje hyvin ehtii.. Tuli niin monta mutkaa matkaan. Tehdään vaikka se kakkos-osa, jos kaikki ohjeet ei ekaan mahdu! Kiitos!

Päivikki kirjoitti...

Ihanat sukat - toivottavasti ohje ehti kirjaan!

Heleena kirjoitti...

Ihana loma teillä on ollut ja ulkoiluilmat!
Iloista laskiaista!

Hepsi kirjoitti...

Ihanat sukat!

pirle kirjoitti...

Lumilomaan todella sopivat kaunissävyiset sukat :)
Pidän peukkuja ohjeen julkaisulle!

Eija kirjoitti...

Ihanat lumikuvat, varmasti on energiaa kulunut tarpoessa. Sukkasi ovat kivan näköiset, toivotaan että ohjeet ehtivät ajoissa :D

Omppumato kirjoitti...

Ihanat sukat, herkän kauniit.
Hyvää naistenpäivää!

Anneli kirjoitti...

Kauniit sukat !
Tuo kävely jäällä, kyllä kysyy kuntoa. Ihanat maisemat ja auringonpaiste :D

Matleena kirjoitti...

Tuosta minä olen vain haaveillut, siis lumikenkäilystä! ;) Ja jatkan haaveilua, joka ehkä joskus toteutuukin.

Minäkin olen tehnyt ainakin yhdet rullareunasukat ohjeellasi, kiitos siitä! :)

Marleena kirjoitti...

Kauniit sukat. Hyvä väriyhdistelmä.
Ihania kuvia aurinkoisesta lumisesta kivasta reissustanne.

tia kirjoitti...

Hienot maisemat ja kauniita ilmoja teillä siellä oli. Voi, lumikengät, niistä olen haaveillut ja juuri kirjoitinkin että hyvät olisivat olemassa. Ihanat sukatkin ;-)

Anonyymi kirjoitti...

Hyvän värinen ponco.äiti

Matleena kirjoitti...

Esittelin juuri uusimmat rullareunasukat Lankapirtissä! :) Kiitos ohjeesta!