keskiviikko 31. elokuuta 2011

Kukkaköynnös














Trallallaa, kun laulattaa
aurinko paistaa aina vaan.
Ainakin meillä. Kotimatkalla kyllä satoi vettä ihan maahan asti. Piti oikein hiljentää tilannenopeutta, kun vesi patjaantui tielle.












Hivuttamalla ajan valmiita töitäni koululta kotiin. Sitä mukaan, kun opettaja on ehtinyt työt katsomaan, saan ottaa mukaan omani. Kaikenlaista pitää kokeilemaan, niin kuin tätäkin.
Ennen joulua tein ensimmäisen kokeilun samalla mallilla, eikä se onnistunut ollenkaan. Tähän työhön nyt olen kyllä tyytyväinen. Palat sulivat hyvin, ei liikaa, eikä liian vähän. Kaikki pysyivät suunilleen omilla paikoillaan, mitään suurempaa yllätystä ei päässyt syntymään.
Uunin avaaminen on aina jänskää, mitä siellä onkaan reilun vuorokauden aikana muhinut!
Bullseyn laajasta värivalikoimasta on mukava valita itseään miellyttävät sävyt, joita voikin sitten yhdistellä mielin määrin. Tosin liian värikäs ei minua miellytä, mutta samojen värien eri sävyt kylläkin.Transparentit ja opaalit lasit tuovat työhön mielenkiintoista jännitettä.













Osan lasimurskeesta ripottelin terälehtien pinnalle.













Tämä työ sai paikkansa keittiön ikkunassa, saan katsella sitä siinä aamuisin, viritellä ajatuksia uusista töistä. Kun työ on jatkuvasti näkösällä, siitä löytää ne virheet mitä ei tarvisi toistaa seuraavissa töissään. Aina on parantamisen varaa.
Kiinnityksen tein Kanthal - langasta, kahden lasin väliin. Ei kaunis, mutta ihan käypä vaihtoehto.

14 kommenttia:

Pirjo kirjoitti...

Voi miten kaunis! Kunpa minäkin osaisin!

Sirutuuli kirjoitti...

Hieno ikkunakoriste!

Päivikki kirjoitti...

Oi, miten kaunis!!!!

Sirkka kirjoitti...

Trallallalaa laulan kanssasi, aurinko meilläkin paistaa just nyt!
ja on syytäkin trallattaa kauniin ikkunakoristeen nähdessäni, juu ja kaikki sujui jetsulleen Onnittelut sinulle hienosta työstäsi!
Trall!

enkulin käsityöt kirjoitti...

AAAH miten kaunis.

Ingi kirjoitti...

Taas voi ihailla lasitöitäsi! Se on jotain sellaista, mitä itse en osaa. Tulee kyllä himo opetella.

Hepsi kirjoitti...

Onpa kaunis!

Eila kirjoitti...

Ihastuttava!!!

Nina kirjoitti...

Onpa upea! Ei ihme, että siellä rallattelet! :))

Anonyymi kirjoitti...

Iiiiihana!äiti

Sari kirjoitti...

Todella upea!

TeSa kirjoitti...

Olette ihania! Kiitos jälleen teille kaikille.

Omppumato kirjoitti...

Aivan ihana! Niin kaunis!

Eija kirjoitti...

Aivan ihana, mahtava.. Melkein suu auki katselin työtäsi. Tuohon vielä, kun aurinko paistaa, niin värit ovat sanomattoman kauniit :D