tiistai 20. syyskuuta 2011

Lasivitriini














Viikko sitten pääsimme opiskelijoiden kanssa tutustumaan N
uutajärven Lasikylään, sen historiaan ja nykypäivään.
Kuvan kellotapulin idyllin saisi ostaa itselleen, uima-altaineen. Paikka on myynnissä.Lasikylässä on paljon ammattilaisia mm. puhaltajista, helmentekijään. Samassa ympäristössä toimii Tavastian Lasikoulu ja lasimyymälät.

















Mihin tahansa silmänsä siirtää, näkee ihanuuksia ja palan vanhaa taituruutta.
Jostainhan sen lasin täytyy saada alkunsa ja silläkin ovella pääsimme käymään.

















Hienoinen hiekka tuotetaan Belgian rannikolta, upeaa vaaleaa ja tasalaatuista.
Sain luvan kuvata myymälässä olevia töitä omaan käyttööni, joten tässä pienet makupalat teille.













Tulevana lauantaina 24. 9. 2011 klo 10-16 on Lasivitriini -tapahtuma ( esim.fasebookista lisää tietoa), jossa uusi ja vanha lasi kohtaavat toisensa.
















Taannoin minut kohtasi onni, kun satuin oikeaan aikaan oikeaan paikkaan ja sain itselleni HALVALLA hienot turvakengät. Toistakymmentä vuotta olen käyttänyt töitä tehdessäni aina turvajalkineita.
Minun sirot Sievät 37!













Hyvä jalkine on parasta päivässä. Sitä ei tarvitse miettiä jalkojaan, kun lesti on omalle jalalle sopiva, se on kullan arvoinen asia.

6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Oli tuttua taloa ja tornia.Hyvä, että löytyi kengät.äiti

Sirkka kirjoitti...

Se on elämys, kun pääsee näkemään näitä käsityöläisten työtiloja ja työn tuloksia. Olen käynyt myös katsomassa, mutta en ole varma, oliko se Iittalan vain Nuutajärven lasi, jossa kävimme(!).

Pirena kirjoitti...

Kukahan noin hyvistä kengistä raaski luopua. Se oli sinun onnesi. Minä olen niin laiska kiertämään kirpputoreja, etten siksikään koskaan löydä mitään erikoista.

Sartsa kirjoitti...

Oispa aika mahtimageeta asua tuommosessa "töllissä". Kuka vaan siivoais!
Upeita lasitöitä.
Aiemmin näyttämäsi tunika on myös kaunis ja varmaan monikäyttönen.

TeSa kirjoitti...

Tänä syksynä olenkin sitten päässyt poikkeamaan kaikissa lähialueen lasitehtaissa.

Nämä kenkäni ovat ihan uuden uutukaiset, kenkälaatikosta, ei kirppistellyt.
Naisten koon turvajalkineita on vähemmän tarjolla, eikä ainoitakaan kirppispöydillä.
Nuorimmalle olenkin löytänyt kahdet turvakenkät muutamalla eurolla kirppikseltä, toiset aivan käyttämättöminä.

Kiitos Sartsa. Minäkin aina mietin tuota huushollipuolta, jos ehdinkin olla kade isolle töllille ;)

Eija kirjoitti...

Kiva, kun löysit kengät itsellesi. Mahtava paikka tuo Nuutajärven "lasikylä" Olen käynyt aikoinani Urjalan kotiteollisuuskoulun ja me kävimme silloin tuolla samaisessa paikassa retkellä. Voi, kuinka siitäkin on jo aikaa... Kauniita neuleita olet myös tehnyt.