torstai 21. kesäkuuta 2012

Keskikesän juhlaa

Sunnuntain juhliin tein itselleni suurista foliosisus- ja kristallihelmistä kaulakorun vaijeriin pujotellen. Kävin HelmiQ myymälässä pikaisesti pyörähtämässä tehden vain tähän koruun tarvittavat ostokset. Helmien simppeli malli, siis ilman mitään mallia, sopi täydellisesti minun ajatukseeni.
Tallinnasta ostettu mekkoni ei liiemmin kaivannut mitään koruja. 
Lyhyempi koru on nilkkaani. Tämän tein pikaisesti opintojeni päättäjäisjuhlan aamuna. Sekin sopi päivän asuuni ilman muutoksia.
Musta-valkoisuus on selkeä väriyhdistelmä.
Sunnuntain rippilapsemme sai meiltä vanhemmilta hopeisen taskukellon vitjoineen, sekä keväällä tekemäni kanavatyön, eli puolipistotyön joka sai viimeisen silauksen kehystämössä.
Nyt jokaisella lapsellamme on oma syntymäkunnan vaakuna kehystettynä ja signeerattu.
Lähes kaikki juhlan jäljet on piilotettu kaappien kätköihin, lainassa olleet astiat kerätty yhteen koppaan ja pöytäliinat silitetty.
Nyt vasta viikon aikana olen huomannut kuinka väsynyt olenkaan. Kevät on ollut kovin raskas kaikkine tapahtumineen ja töineen. Pojan juhlavalmistelujen aikana tein samanaikaisesti hartiavoimin töitä saadakseni itselleni töitä opintojeni jälkeen tulevana syksynä.
Näillä näkymin saan aloittaa kolme lasityökurssia, jos vain innokkaita kurssilaisia tulee tarpeeksi.Tätäkään asiaa en ole oikein vieläkään sisäistänyt, mutta olen iloinen tästä mahdollisuudesta.
Minulle on tapahtunut niin paljon pienellä aikaa, että olen aika stressaantunut ja väsynyt. Onneksi miäs on ollut tukenani ja suurena apunani näinä vaikeina kuukausinani. Unohtelen kaikki asiani ja hukkaan tavarani.
Kuluneen viikon aikana blogini on lopettamassa uhmaikäänsä! Viisi vuotias on aurinkoinen, iloinen ja eteenpäin pyrkivä. Ilman suurempia muutoksia kohti uusia haasteita. 
Kiitos teille kaikille mukanani kulkeville ja leppoisaa juhannuksen aikaa!
 

Muumipeikon juhannusruno

Pään painan ruohikolle ja oion jalkojain. En jaksa pohdiskella, mä tahdon olla vain.
Sen viisaammat voi tehdä, mä päivän kultaan jään. Mä tunnen kaikki tuoksut ja luonnon loiston nään.
Voi leikitellä mielikseen, voi ottaa jättää paikoilleen tai olla niin kuin luonnostaan ja maata vaan.

Mä peikko siihen uskoon jään, on maailmaa tää minkä nyt mä nään. 


Tove Jansson

10 kommenttia:

Ingi kirjoitti...

Tyylikkäitä, monikäyttöisiä koruja! Ja onnittelut blogisi vuosipäivästä! Olet ollut hyvin tuottelias moniosaaja, ihailun kohteita on ollut valtavasti.

Pionimetsän Tiina kirjoitti...

Kauniita koruja. Ihana juhannusruno! Oikein leppoisaa ja lämpöistä Juhannusta sinne <3

satunNainen Paula kirjoitti...

ONNEA uudelle uralle!! :oD
Nauti rennolla otteella kesän riemuista, niin saat syksyllä aloittaa uudet kurssit iloa ja intoa rönsyten!!
ONNEA myös kunniotettavasta blogi-iästä!

Anonyymi kirjoitti...

Hyvän näköiset korut.Jäi juhlissa katsomatta, kun oli kaikkea muuta. äiti

Unknown kirjoitti...

Hyvää Juhannusta sinullekin :)

tia kirjoitti...

Kauniita koruja ja hieno mekko. Onnea viisivuotiaalle, minulla vielä uhmaikä menossa, vajaa vuosi viisivuotiaaksi.
Hyvää juhannusta sinne teille.

enkulin käsityöt kirjoitti...

Ihania nuo korut. Mukavaa Juhannusta Sinulle

Heleena kirjoitti...

Lämpimiä ja aurinkoisia Juhannuspäiviä!

paivis kirjoitti...

Oikein hyvää juhannuksen jatkoa. Koitapa antaa aikaa itsellesi, takana on tosi rankka talvi. Pari vuotta sitten, kun olin samassa tilanteessa, huomasin, että muistikin menee.
Paljon mukavia bloggausvuosia blogillesi.
Valtakunnallinen näyttely on Jokioisten tietotalolla, Humppilantie 9 A: 16.7.-5.8.2012.

TeSa kirjoitti...

Tuhannen kiitosta teille.

Olen yrittänyt opetella tuota itseni kuuntelemista. Onneksi kroppa tajuaa hidastaa, kun pää vielä menisi.
Ikävää tämä jatkuva unohtelu.

Kirjoitan talteen tuon näyttelypäivän, kiitos.