lauantai 20. lokakuuta 2012

Pastellia

 Kun en saanut kesäkirpparilla myytyä kaikkia lankakartiojämiäni, otin ja koukuttelin kolme krokohuivia.
 Vaaleampien huivien lanka oli aika ohutta, eli huiveista tuli ihanan kevyet vaikka ovatkin suuria. Tumma huivi jäi hiukan muita pienemmäksi, mutta senkin saa ihan hyvin kiepautettua kaulansa ympärille.
Lankaa näihin kului 0, 420 kg.
 Aurinkoinen iltapäivä kului ulkona puuhastellen. Pari kunnon ähkäisyä piti ottaa, että jaksoin nostaa miähen kanssa suuret saviruukut kottikärryn kyytiin.Tuuli riepotteli viikolla loputkin lehdet enkelipasuunoista eikä näky ole mitenkään mairitteleva. Toivon, että kukat talvehtivat kellarissa.
 Samalla puuhastelulla laitoin pelakuut ja lankaköynnökset uusiin multiin, sekä kuistille rivin kanervia. Onneksi miäs oli apuna kantamassa painavia laatikoita. Nyt vois oikaista kinttunsa taas lepoasentoon.

9 kommenttia:

maara kirjoitti...

ihanan värisiä huiveja tykkään lilasta ja muuten enkelipasuunaa en saa pysymään hengissä aikonaan tytön ex anopin kaa oltiin ongella 5h ja voitin hänet 5 centtisellä kalalla, tuumattiin et oon parempi kalamies, mutta hän osaa kasvattaa ed. main. kukkia halit sinne

Zelda kirjoitti...

Todellisia kaunottaria kaikki kolme:) Kovasti paranemista polvellesi!

Omppumato kirjoitti...

Kauniita huiveja ihanan hempeissä väreissä.

Susu kirjoitti...

Krokot on tosi kauniita. Herkkiä.Tekis mielei kokeilla vaikkei tuo koukku oikein käteen sovikaan. Ohjekin oli jossain kässylehdessä ihan vasta. Täälläkään ei kinttu oikein taivu kun viikolla leilektiin kohjuja...

Ansku kirjoitti...

Hienoja, kevyen oloisia huiveja! Krokovirkkaus on kivan näköistä, en ole vielä ehtinyt itse sitä kokeillakaan.

Unknown kirjoitti...

"otin ja koukuttelin kolme krokohuivia" Onko sulla siinä virkkuukoukussa joku turbovaihde ;) Suloisia värejä.

TeSa kirjoitti...

Kiitos ihanaiset!
On mulla turbo koukussa, se ei vaan ole vielä käytössä =)

Anonyymi kirjoitti...

Aivan ihania huiveja - kroko - tosi kauniin näköistä pintaa ja minulle ihan vieras malli.... oppisikohan tuota amatööri tekemään....

TeSa kirjoitti...

Huivi on näyttävä ja helppo tehdä.

Linkkiä ohjeeseen

https://www.facebook.com/kasityovakka/posts/188895167856280