tiistai 30. lokakuuta 2012

Tilkkumatto

Vuoden asennustaan odottanut työvalo on vihdoin paikallaan! Pikkaisen piti johtoa pidentää, että se saatiin riippumaan katosta ompelupöytäni ylle. Kirpulta ostettu roikka on myös hyvä saksiteline!
 En sitten mitenkään viitsinyt fiksata näkymää työpisteelläni. Se on aina kaaoksen vallassa, mitä sitä peittelemään.
Lähinnä kannan tähän mallikirjoja, lehtiä ja langanloppuja, joita sitten selvittelen, kun tarvitsen tilan ompeluksille.
Syksyn tiistai-illat olen pyhittänyt kansalaisopiston tilkkutöille, jolloin vain ja ainoastaan leikkaan ja ompelen. Koko syksyn jatkunut froteemattojen teko on hyvässä vauhdissa. 
Rangon opiston tai oikeastaan koulun konetta kaiken likaisimmassa puuhassa, eli yhdistelen tilkut tunneilla. Kotona teen siistimmän homman, jossa ei täydy niin paljon imuroida froteenukka.

Tilkkutyökirjan arvonta tuli suoritettua illalla, kun miäs nyppäsi kahdeksan lapun joukosta nimen Paula
Sinä onnentyttö saat  kirjasi joko postin kuljettamana tai livenä.
Onnea sinulle ja kiitos kaikille osallistujille.

7 kommenttia:

Sari kirjoitti...

Todella ihana tuollainen kunnon työpiste. Ompelutöitä yleensä haittaa eniten juuri se, että joutuu aina kaivamaan koneen jostain piilosta esille ja kaikki muut tavarat myös...

Anonyymi kirjoitti...

Noi matot on kyllä kivoja, saa vanhat pyyhkeet uusiokäytön. äiti

satunNainen Paula kirjoitti...

Kaunis kiitos palinnosta!!!
Froteetilkku näyttää tosi kivalta, niin sointuvaiset väritkin! Ja kiva idea, ei sitä välttämättä tule heti ensimmäiseksi ajatelleeksi froteeta tilkkumateriaalina!

pirle kirjoitti...

Ovatpa hyvässä järjestyksessä tavarasi - ilman fiksaustakin!
Mainio tuo lankarullateline :)

TeSa kirjoitti...

Kiitos.
Vaikka kuinka sitä yrittää ryhdistäytyä, ni aina joka paikassa on sinne kuulumatonta.

Susu kirjoitti...

Sun työpisteessä on tekemisen meininki näkyvillä! Jos se oli tip top siisti ja kaikki ojennuksessa ni eihän siellä mitään vois tehdä.

TeSa kirjoitti...

No, se on kyllä tosi. Tekemisen meininki näkyy kuvissa.