maanantai 31. joulukuuta 2012

Yhden loppu on toisen alku

Niinhän se on, että vuosi on taas lopuillaan.
Äkkiseltään vuoteni jaottuu vain kevääseen ja syksyyn. Kevät meni opiskelun myötä nopeasti. Alkuvuodessa oli vielä monta kurssia ja loppukevät meni työharjoittelussa.
Kevään suruisin huokaus nostaa vieläkin sumun silmiin, isän kuolema oli minulle kova paikka. Ja sitä se tulee olemaan vielä kauan.
Opintojeni päättyminen ja valmistuminen oli hieno saavutus, mutta en jaksanut iloita siitä silloin.
Minua onnisti, kun sain keväällä kaksi ihanaa uutta ystävää, joiden kanssa olen saanut puhua suruni ja iloni. 
Lämmin kiitos teille molemmille!
Nuorimmaisen konfirmaatiojuhla oli onnistunut ja hieno. Lähes kaikki kutsutut saapuivat ja juhla oli pojalle mieluinen. Nyt on kaikki lapset ripitetty.
Omat valmistujaiseni olivat siitä noin kuukauden kuluttua. Näiden juhlien jälkeen laskin, että olin muonittanut n.100 henk. muutaman kuukauden aikana.
Syksyä odotin innolla, kun olin tarjonnut eri opistoille kursseja pidettäväksi. Sain neljä ryhmää, joista vain yhteen tuli tarpeeksi osallistujia. Olin siitä niin iloissani, tätä haluan tehdä! Olen osa-aikatyöläinen.
 Syyskauden loputtua kurssilaiset antoivat kauniin kukan ja kortin. Kiitos teille ihanat! Tammikussa jatketaan jälleen.
 Pitkään jatkunut neulejumini ei meinaa helpottaa laisinkaan. Langankulutus on ollut vähäinen, 11.310 kg koko vuonna.
Tässä kohtaa onkin hyvä merkata muistiin, että langanostoon en kuitenkaan sortunut kuin muutaman kerran. Eli vuosi meni miinuksen puolelle, lankakasan vajautta havaittavissa. 
 Käsityövuoteen on mahtunut monelaista työtä koruista, vaatteisiin. Lasista askarteluun. Ja kaikkea siltä väliltä.
Oikeastaan mitä koti tarvitsee ja ketä lahjon vuorollaan. Kätevää ja palkitsevaa työtä. Mitään uutta tekniikkaa en vuoden aikana, opintoja lukuunottamatta, opetellut. 
Vanhojen taitojen ylläpito ja omien varastojen tyhjentäminen on ollut hyvää terapiaa kaikessa kaaoksessa.
Syksyn menoa hiljensi jalkaoperaatio, joka ei koskaan tule parantumaan kunnolla, mutta eihän se liieemin ole menoani haitannut kipuillessakaan. Ehkä hiukan vain.
Mitä nyt "lähdöt" ovat hiukan hitaampia, mutta kun saa vanhan dieselini liikkeelle, niin sitä ei taas pysäytä mikään.
 Kun kukaan ei kuitenkaan muista viime kesän jatkuvia sateita, niin nehän on hyvä kirjoittaa muistiin ja esittää pikkainen toive yläkerran suuntaan. Ensi kesälle vähemmän vettä ja enemmän lämpöä.
Varsinkin kun pääsen taas hiukan paremmin konttailemaan puutarhatöitä. 
Suunnitelmissa ei ole mitään isoa ja näyttävää, vaan perusparannuksia ja kohennusta suuntaan jos toiseenkin.
Jotain uutta ja mukavaa on odotettavissa alkavassa vuodessa. Jotta sen hyvyys ja taika ei häviäsi, niin kerron kun on aika.
Bloggaamisen ihanuus on siinä sen vapaus, kirjoitan mitä haluan, kommentoitte, jos siltä tuntuu. Olette hyvä mauste, kirjoittamisen suola.
On aika kiittää teitä kaikkia tästä kuluneesta vuodesta ja toivottaa uusi ja parempi vuosi 2013 alkavaksi!


28 kommenttia:

Eila kirjoitti...

Kauniita kukkasia!
Oikein hyvää tulevaa vuotta sinullekin:)

intsu kirjoitti...

Paljon on vuoteesi mahtunut. Minusta tuokin langankulutusmäärä on hyvä. Jaa,että et ole niin ostellut,että lankojen kotiutuminen jäi miinukselle. Ai,jaa,eikö saatuja lasketa.....:)
Oikein ihanaa,Terveempää ja Käsityörikasta Uutta Vuotta Sinulle Ihana Ystäväni ja Teille Kaikille Onnenkantamoisia.

Unknown kirjoitti...

Paljon on sinulle vuoden aikana tapahtunut.
Sellaista elämä on !!

Oikein hyvää pian alkavaa vuotta 2013!

TeSa kirjoitti...

Kiitos teille.
Ei, Intsu, ei saatuja lankapalleroita lasketa. Vaan ne kaupasta hiki niskassa kotiin kannetut
=)

enkulin käsityöt kirjoitti...

Tummat raidat räsymatossa tuovat muut värit kirkkaampana esiin. Ihanaa Alkavaa Vuotta Sinulle

Tiina kirjoitti...

Oikein ihanaa ja onnellista Uutta Vuotta sinulle! :)

Omppumato kirjoitti...

Kiitos blogistasi ja onnea uudelle vuodelle!

Eija kirjoitti...

Kiva on aina vierailla blogissasi kirjoituksiasi lukemassa. Onnea tulevele vuodelle :)

möhönasu kirjoitti...

Rauhallista ja idearikasta uutta vuotta 2013!

Tess kirjoitti...

Oikein ihanaa tulevaa vuotta!

Sirkka kirjoitti...

Hieno postaus kauniine kuvineen, paljon on mahtunut siununkin vuoteesi yhtä ja toista.
Toivon että vuotesi vaihtuu iloisissa merkeissä ja toivon myös Sinulle oikein hyvää Uutta Vuotta!<3

Mammutti kirjoitti...

Hyvää Uutta Vuotta!

tia kirjoitti...

Hieno kirjoitus ihanien kuvien kera. Niin se vuosi mennä huristi, tuntui että joskus liiankin nopeaan, mutta onhan uusi vuosi tulossa ja uudet jutut sen myötä. Oikein hyvää ja idearikasta uutta vuotta 2013.

Anonyymi kirjoitti...

Hyvää alkavaa vuotta ! Täällä tulee vierailtua useamman kerran viikossa juttujasi lukemassa:)

ievuska neulomosta

TeSa kirjoitti...

Kiitos myös teille uuden vuoden toivotuksistanne.

Pirena kirjoitti...

Mukavaa vuodenvaihdetta ja uutta vuotta 2013!
Silloin tällöin piipahdan minäkin täällä mutta on olevinaan niin kiire ettei kerkiä kommentoimaan. Sinulla on tuo kuvien ottaminen hallussa.

Heleena kirjoitti...

Onnellista ja hyvää alkavaa uutta Vuotta 2013!

Elsa kirjoitti...

Vuoteen mahtuu paljon asioita, niin onnellista ja niitä vähemmän kivoja juttuja!

Iloa Uuteen Vuoteen!

JaanaElina kirjoitti...

Sinulla on ollut tapahtumarikas vuosi.Toivon kaikkea hyvää ensi vuodellesi.

Yli 11 kg lankaa kuulostaa minusta paljolta.

Oikein mukavaa alkavaa vuotta 2013!

sibylla kirjoitti...

Hyvää uutta vuotta 2013!

TeSa kirjoitti...

Jotta näkisi kirkkaammin, on pakko kohdata se pimeäkin.
Kaunis kiitos teille kaikille.

seijap kirjoitti...

<3

Ihanasti olet koonnut menneen vuoden. Paljon on tapahtunut, ihan kaikkea en vuoden aikana ole edes huomioinut omien koulukiireiden ohessa. Ollaan nyt molemmat "valmiita".

Aurinkoa ja lämpöä vuoteen 2013!

Hepsi kirjoitti...

Hyvää uutta vuotta myös sinulle!

Zelda kirjoitti...

Minusta olet ollut oikein aikaansaava kyllä. Sitä kaikkein parhainta uutta vuotta sinulle tahdon toivottaa:)

Susu kirjoitti...

Hyvää ja Onnellista alkanutta vuotta 2013! Kiitos blogistasi ja varsinkin kauniista kuvistasi.

paivis kirjoitti...

Sinulla on ollut tosi vaihe rikas vuosi tiloineen ja suruineen. paljon kaunista ja ihanaa katseltavaa olet myös jaksanut laittaa bloggisi. Minulla vähän vastaavanlainen vuosi oli 2010,jolloin isäni menehtyi tosi lyhyen sailaajakson jälkeen. Iloa tuotti molempien tyttärien niamisiin meno ja kuopuksen rippi juhlat, jotka jaksoin järjestää vain aivan lähisuvulle.
Hyvää kuluvaa vuotta sinulle ja iloa uusiin haasteisiin.

Sartsa kirjoitti...

Kaikenlaista on ehtinyt tapahtua. Onnea ja ideoita uuteen vuoteesi!

TeSa kirjoitti...

Kaunis kiitos myös teille.
Lopullinen totuushan on, että näissä kuvissa ja päivityksissä on vain osa.