Kahden aina mukavampaa

 Se on siinä ja siinä, että olen toentunut joulunajan tohinoista, eli kissojen vierailusta, kun jo uudestaan kohtasimme loppiaisena. Juu, sain lopettaa allergialääkkeidenkin syönnin kuin seinää.

Vai onko se toisinpäin, kissat toentuneet meillä käynnistään?

Tässä viikon välissä ennätin virkkaamaan kissalle pesän. Kun aikanaan näin kuvan siitä vaaleanpunaisesta matonkuteesta virkatusta pesästä, oli edellinen pentu jo niin iso, että eihän se olisi siihen mennyt. Tai eihän sitä tiedä. Halusin kuitenkin tehdä tämän nyt ja kova työ siinä loppujen lopuksi olikin. 
Lankaa kului 600 g. Käytin jämäkopastani noin seiskan vahtuista lankaa kolminkertaisena. Siitähän olisi saanut kolmet hyvät sukat! Virkkasin 4. 5 mm:n koululla. Ote oli krouvi, kun väänsin paksua lankaa piukkaan nippuun.
Virkkasin ensinnä päällisen, pohjan ja lopuksi yhdistin nämä kappaleet kiinteillä silmukoilla yhteen.
Koska Lusifer on luonteeltaan utelias, teki hän tutkimusta ympäri pesän.

 Mikä tämä on?

 Näkeekö kukaan, jos änkeen sisälle? Eihän näe?

 Eihän tää pysy pystyssä! Hei apua, auttakaa!

 Pakko päästä täältä pois. Ei ole kollin paikka, ei.

 Vilmakin uskaltautui tutkimaan. Hyvinhän tänne mahtuu. Eikä tää mihinkään kaadu, kun ei meuhkaa.

 Täällä voi leikkiä piilosta,

 kun muistaa vetää häntänsä piiloon.

 Tu esiin sieltä!

 Mahtuuko sinne toinenkin? Mä haluun!

 Ihan epistä. Murjotanko! 
En kehtaa, olen komea kolli.

 Tää on tyttöjen juttuja. Ihan tyttöjen värikin.

 Niin noloo...

 Meniks se jo?

 Mä leikin hetken kilpikonnaa...

 Ja on niin nättinä, että.

 Joillakin oli vain aikaa räpsiä kuvia kissoista, kun miäs asensi tyttären boxiin seinähyllyjä. Naapurikin varmaan tykkäs kiviseinäporasta sunnuntai-iltana.

Huomaa kiva kierrätystyö. Tytär halusi ensimmäiselle kissalleen kiipeilytelineen, joka sitten rakenneltiin olemassa olevasta kukkatelineestäni. Kukkatelineen päälle laitettiin suuremmat levyt, superlonia, uudet päälliset, raapimispuu ja leluja.