sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Lankanarikka

 Kuulikohan joku toiveeni, kun hiljattain rupattelin tahtovani päästä taas käymään Turun Manhattanin kirpulla? Sieltähän löytyy vaikka mitä. 
Eilen tehtiin kierros lähes juoksujalkaa, kun poikien kiakkopeli oli viereisessä kaupungissa Raisiossa. Jos kaikki olisi mennyt käsikirjoituksen mukaan, joukkueen linja-auto olisi lähtenyt käyntiin, poika olisi saatu joukkueen kyytiin sovitusti, olisi kirppukierrokselleni jäänyt vieläkin enemmän aikaa.
Kuljimme omalla autolla, joten olimme ennen joukkuetta hallilla. Loput pelaajat tulivat varalinkalla hiukan jäljestäpäin, ettei kukaan sentään myöhästynyt. 
 
Kirpusta en ehtinyt kiertämään kuin toisen puolen, mutta sitäkin nopeammin kärryni täyttyivät =)

Koskaan ei täydy ohittaa messinkisiä lampunjalkoja, niistä kun saa taiottua kaikkea kivaa. En kuitenkaan tunnusta mitään tiettyä tyyliä, enkä muista mitä jo omaan, niin välillä tulee ihan hauskoja sattumia. Kuten tässä. Lampunjalat ovat aivan samanlaiset! Aamulla katselin tätä kultaista jalkaa, ihan samat "silmät" molemmissa jaloissa.
Taidan vaihdattaa tämä uuden, patinoidumman jalan lasivarjostimeen, sopii paremmin sävyltään kokonaisuuteen. Miäs töihin, eli johdottamaan lampunjalkaa.
 
 Peltirasioiden kanssa olen yrittänyt pidättäytyä yhden purkin löydöissä, eli en osta kahta samanlaista laatikkoa.
Nyt osui kohdalle oikein mieluinen kahvipurkki, limenvihreä kierrekantinen ja siisti purkki. 
Joka päivä käytössä olevissa mukeissamme on samaa lehtikuviota koristeena.
 Ihana!
 Esmeralda rasiassa on ollut karkkia.
 Eikä hintakaan ollut huikea, alle kaksi euroa.
 Nykyään en enään etsimällä etsi vanhoja matkalaukkuja, koska niitä on jo niin paljon. Mutta en päässyt millään, en sitten millään ohi tästä punasävyisestä tukevasta ja siististä laukusta.
Pakko oli nakata kärryn täytteeksi vielä yksi lankanarikka. 
Näitä on kerääntynyt ihan pinoiksi asti muutamiin nurkkiin ja yksittäisiä löytyy sieltä täältä pitkin pirttiä.
 Viiden pino pirtissä. Kaikki täynnä lankojani. En kyllä muista mitä lankaa mistäkin löytyy, mutta ainahan on mukava penkasta, jos epäilyttää sisältö.
 Toinen viiden matkalaukun pino on telkkuhuoneessa. Alimmassa on sukkalankoja, muista ei mitään tietoa.
Mistäkö muistan sukkalankalaukun? Siitä, että se on suurin laukuistani ja niin hankalasti on pinon alimmaisena, etten viistisi millään purkaa pinoa ja hakea paria kerää uutta sukkaparia varten lankaa.
Matkalukemiseksi ostin vielä pari kässylehteä. Uusintakierrokselle pääsen, toivottavasti, vielä tänä keväänä ainakin kerran, kun poikien peli on Turun läheisyydessä toistamiseen. Jos vain pojan kohdalle osuu pelivuoro. Osuis!

10 kommenttia:

Sukkailija, ent. Kangaskasa kirjoitti...

Olet tehnyt aivan unelmalöytöjä :)

KristiinaS kirjoitti...

Noita matkalaukkujasi oon aina ihaillut. Pitäisköhän mun nyt ruveta tuollaisia hamuamaan kirpuilta. Ku olis sitä tilaa nyt tarjolla, tai siis ei liikaa mutta voishan Curver-laatikot vaihtaa matkalaukuiksi. Yksi punainen mulla onkin tuossa, se mun ihan ensimmäinen matkalaukku. On siis aika vanhakin jo.

satunNainen Paula kirjoitti...

I-H-A-N-I-A löytöjä!! Tahtoo kanssa!!

Ingi kirjoitti...

Voi kun on ihanat ostokset! Peltipurkkeja ja vanhoja laukkuja minäkin etsskelen, tulee kyllä täälläpäin harvoin vastaan.

Anonyymi kirjoitti...

Ideana, kiinnitä laukun kahvaan "osoite lappuun" mihin kirjoitat esim. puuvilla langat, villalanka puikot 3. yms. näin näet heti mitä laukku sisältää. Mutta tämä vaatii kaikkien laukkujen sisällön siivoamisen järjestykseen =)
T: Tuomi
(blogini on kuopattu)

Anonyymi kirjoitti...

Ihanan kauniit lampun jalat.äiti

möhönasu kirjoitti...

Todella ihania löytöjä!

Itsekin käyn tuolla samaisella kirpputorilla ja aina jotain tarttuu mukaan :)

tia kirjoitti...

Olet tehnyt mahtavia löytöjä, peltipurkkeja minäkään en pääse ohittamaan, täytyy ainakin vähän katsella ;-) Vanhat matkalaukut ovat myös hyviä olemassa, meilläkin mökillä muutama odottaa täyttämistä!!!

Eija kirjoitti...

Hienoja löytöjä olet tehnyt. Lampunjalat ovat kauniit.

Kisa kirjoitti...

Hienoja löytöjä olet tehnyt! Peltipurkit on myös minun heikkous :)