lauantai 26. tammikuuta 2013

Pipat

 Novitan talvi 2012 lehdessä olleet ohjeet eivät liiemmin säväyttäneet, kunnes joku oli tehnyt sellaisen makean väriyhdistelmän, että minäkin heräsin etsimään kyseistä lehteä. 
Olin saanut joululahjaksi kaksi kerää Novitan Puro Lehto - lankaa (839), jotka molemmat halusin neuloa pipaksi.
Tässä mallissahan on mennyt kaikki ihan kirjaimellisesti vikaan, siis ohjeen kirjoittajalta. Kun aloitin neulomaan, jupisin kaiken aikaa, että tää ei mee ny ollenkaan kuvan mukaan. Ei sitten millään tuu samaa neulepintaa. Miäs yritti kuunnella telkusta jotain ja minä vain jupisen, enkä lähtenyt katsomaan korjattua ohjetta. Olis kannattanut.
Tein sitten mututuntumalla, eikä se kuvio ihan kamalasti mennyt väärin. 
Ylemmässä pipassa käytin tummempaa Woolia kaksinkertaisena. Hiipasta tuli mielestäni liian pitkä, joten purin sen kahteen kertaan. Päälliseen ompelin kaksi nappia päällekkäin.
Toinen versus valmistui huomattavasti vaivattomammin. Tosin siinäkin oli omat haasteensa kun minulla ei ollut kuin yksi kerä vaalean vihreää Woolia ja Sisua. 
Näissä vaaleanvihreissä langoissa ei ollut liiemmin sävyeroa. Tosin päälliosassa jouduin hiukan kikkailemaan lankojen kanssa, kun olivat loppua heti alkuunsa. 
Siksi tämän hiippa jäi tuota tummepaa pipaa lyhyemmäksi. 
Tässäkin pipassa on nappi päällimmäisenä.
 Lämpimät pipat, mutta ohje. Äsh!


11 kommenttia:

seijap kirjoitti...

Kauniit niistä tuli kumminkin. Ihan sinun värisesi.

Anonyymi kirjoitti...

Onhan ne ihan mukavan näköisiä.äiti

Tiina kirjoitti...

Hauskannäköiset ja ihanat värit!

Nainen Nelikymppinen kirjoitti...

Hyvännäköisiä pipoja! Katselin samaa ohjetta ja onneksi luovuin ajatuksesta. Olen niin ohjeiden orja, että jos siellä on virhe, jota en osaa korjata, menee hermot.

Hepsi kirjoitti...

Kivoja pipoja!

ArmiL kirjoitti...

Kivon värisiä pipoja. Blogissani on tunnustus sinulle.

Matleena kirjoitti...

Lopputulos näyttää kuitenkin olevan hyvä! Minäkin olen ajatellut tuollaisen väsätä itselle jossain välissä, Puroa minulla jo onkin, mutta sopiva yksivärinen puuttuu vielä.

KristiinaS kirjoitti...

Kivat pipat sait tehtyä vaiks ohje oli huono. Ne värilliset pipot on ainakin täällä
http://toisellapuolenlahden.blogspot.fi/2013/01/ensiesittelyssa-tiana.html
Ja saattaahan niitä muuallakin olla.

TeSa kirjoitti...

Kaunis kiitos teille kaikille.

ArmiL, kiitos sinulle.

Elli kirjoitti...

Onpas hienoja pipoja! :)

TeSa kirjoitti...

Kiitos Elli.