keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

Kasari

 Poitsun koululla oppilastoimikunta järjestää tänään kasarityylipäivän, jolloin oppilaat voivat pukeutua tuon ajan  vaatteisiin. Ja arvatkaa vaan onko tätä vuosikymmentä kaapissa yhtään tarjolla. 
No ei tietenkään ole. Kaikki on loppuun käytetty ja loput ovat saaneet lähtöpassin vaatekaapista. 
Tiedän, mitään ei saisi heittää pois.
Muutaman päivän varoitusajalla, eli taas se kuuluisa viimetippa, saa minut liikkeelle. Olen selannut netin kuvahaun parhaat kuvat.
Näistä kuvista tuli mieleeni, että miten olis ne ihan kamalan ihanat salihousut, joita näki monella kaupan vaaterekillä ja katukuvassa?
Kelpaa.
Sitten vain työhuoneelleni yhdessä kangaskoppaa penkomaan, jossa oli oikeastaan vain tämä yksi vaihtoehto housukankaaksi. Olen hävittänyt suurimman osan joustinkankaistani, eli myynyt parhaat palat pois.
Samaisesta kangaskopasta löytyi käypä Adidaksen kollari täydentämään asua.
 Iltapäivän suunnittelin, eli haahuilin ja tuumin, jotta lähtisinkö tuonne työhuoneelleni toistamiseen katsomaan sitten kaavoja näille housuille. Dää! Mitä vielä.
Poika kun lähti autokouluun, siis kevarikorttiteoriaan, niin minä siinä lähteissä pyysin antamaan hyvän kokoiset housut kaavoikseni. Tälläsin housselit kankaan päälle, leikkasin hyvällä tatsilla, reilulla volyymilla reiden kohdille leveyttä ja siinä se.
Hain kaapin ihan perimmäisestä nurkasta saumurin esille, parilla puhalluksella suuremmat pölypallerot ilta-aurinkoa vasten leijailemaan ja sitten surauttelin kappaleet kiinni.
Saumuri toimi niin hyvin, että tovin jo siinä saumaa surautellessani huomasin suunnittelevani ommella muutaman teepparin itselleni.
Onneksi sauma loppui kesken ja haaveiluni loppui.
 Vielä pännärikuja ja puntinsuihin kuminauhakujanteet, niin salihousut ovat valmiina käyttöön.
Huomaa valkoiset tennissukat.
 Nahkatakki on minun vanhani. Ilves -lippis syystä.
Poitsu muuten kävi joukkueineen pokkaamassa pronssit kaulaansa Leppävirralla valtakunnallisessa C- alueliigan lopputurnauksessa viime viikonloppuna. Hieno kauden päätös!
Tämän päivän kasaridiskossa voi sitten tuuletella menneen talven kiakkopaineta.

Olen huomannut, että kasarivaatteiden pastillivärit ja mallit ovat selvästi tulossa kevään ja kesän sesonkiin. Pitäköön kaikki voimat minut poissa näistä vaaterekeistä, kun olen omat vaatekaappinikin tyhjentänyt näistä luomuksista.

Olihan siinä ajassa tyyliä ja leikkaukset naisellisia. Kamalat olkatoppaukset ja lepakkohihat. Huh!
Vääjämättä tulee mieleeni ne haaremihousut ja kaikki muut kammotukset. Olinhan minä silloin vielä nuori....
Näitä kasarimuistoja löytynee monen vaatekaapista.

7 kommenttia:

Sartsa kirjoitti...

Salihousut oli pojilla ihan must. Ja noi sukat! Just tollai näkösällä. :D Kiva kun poika oli juonessa mukana ja suostu pukeutumaan kasariin. En usko, että meiltä ois noin aktiivista osanottajaa löytyny.
Noita olkatoppausjuttuja mietin jo ennenkun sanoit niistä. :D Haaremihousujani rrrrraakaastin! En oo kyl tän uuen haaremihousumuodin aikana enää niihin retkahtanu.
Kasarimusakin puskee joka nurkasta uusina versioina. Jos ei ihan versiona, niin ainakin tosi läheltä kuulostavana. Eilen oikein kaivelin You Tubesta Culture Clubin musaa, kun tytön musakuuntelu muistutti minua siitä. Oli muuten aikas hyvä!

Sari kirjoitti...

Hyvän asukokonaisuuden poika sai, kyllä tuolla kelpaa kasaripäivänä kulkea.
Ei voi kuin rukoilla, että meitä varjellaan tuolta muodilta. Mitään kamalampaa ei ole kuin ne stringit jumppatrikoiden päällä ja hikinauha! Ei enää ikinä....

Anonyymi kirjoitti...

Kääk!!!!!!Kaamee muoti.Hyvinpä sopii kantajalleen.äiti

tia kirjoitti...

Tulihan hienot viimetipan salihousut, kylä noilla kelpaa. On se hienoo kun osaa ;-)

Eija kirjoitti...

Hienot on kuteet pojalla.. Voi muistan hyvinkin sen muodin. Minulla on kassillinen jotain lempparivaatteita tallessa, joita en ole raaskinut heittää pois.

KristiinaS kirjoitti...

Hyvä asu ja hienosti sait tehtyä. Heh, sun piti vähentää bloggaamista mutta miten musta tuntuu ettät tahti on vaan tiuhentunut;)
Kasariverkkareita ainaski on kaupan jo.

TeSa kirjoitti...

Ai niin, jumppatrikoita en muistanukaan, huh!
Hih,,,