tiistai 3. joulukuuta 2013

Uniriepuja

 Mihin marraskuu hävisi!? Joka ikinen päivä olen ollut tajuissani =), liikkeellä, edellisiä kuukausia vähemmän töissä, mutta silti se aika tuntuu menevän ohitse, kuin valuva hiekka.
Kaikista syyskauden kuukausista juurikin marraskuu on hukan teillä. Miksiköhän se tuntuu siltä?
Olen aloittanut jouluun valmistautumisen nihkeesti, tuskin laisinkaan. Muutama valosarja löytyy kyllä pirtiltä, mutta yhtään joululeipomusta, edes maistiaisiksi en ole tehnyt. Suurin osa leipomuksista kautta rantain jää meillä syömättä, kenellekään ei kelpaa. Eikä ne nyt niin pahoja ole olleet.
Joulukalenteri on ihana aikatauluttaja aattoa kohden mennessä.
Netissä on monta ihanaa kalenteria joita olen kurkkinut, yksi niistä on jämälankaraitasukkien ohjekalenteri. Omat sukkani taitaa jäädä vain haaveeksi.
Oman joulukalenterini ensimmäiset kolme luukkua ennätin / muistin avata vasta aamulla töihin lähteissäni. Kuvan postikorttikalenteri on löytö kirpulta, mutta ei omani.
 Pieni kotiremppa etenee hyvää vauhtia. Mitään suurempia ylläreitä ei ole vastaan vielä tullut. Remppa on kohdennettu vain tiettyyn kulmaan, eikä sitä laajenneta mihinkään muualle, vaikka mieli tekisi. Rahapussi ei tykkää. 
Siksipä siivokin on ollut vain pieni, hallittu kaaos.
 Vapaa-ajalla kädet ovat olleet levossa, en vain jaksa tehdä mitään suurempaa. Pienet unirätit ovat olleet jo useamman päivän valmiina kuvattaviksi, kun sain ne pingotusalustaltaan poistaa viikonloppuna.
 Joku varmaankin tunnistaa nämä pupuset, kun itse en löydä ohjettani kenen postauksesta olen suomennoksen kopioinut.
Hyvin olen taas siivonnut - poissa silmistä, poissa mielestä.
( Cuddle Bunny Blankie by Betty Harris, ravely. Rättipupu / Maikin kontti)
 Ihastuttava uniriepu oli niin riemullista neuloa, että sain silmukkamerkinkin neulottua kerrokselle kiinni!
 Lanka on Lankamaailmasta Viking Bjørk, puuvilla 90% / merino 10%.
Ihana lanka neuloa.
 Hyödynsin molemmat 50 g lankakerät, ei jäänyt jämälankoja, jes!
 Päät täyttyivät levyvanulla, jonka olen säästänyt tilkkutöideni jämistä.

 Koska meillä on kohta joulu, haluan lahjoa jonkun teistä ennen sitä laittamalla arvonnan käyntiin.

Mitä uutta laitat tälle joululle?


11 kommenttia:

Pirena kirjoitti...

Enpä taida laittaa mitään uutta ja vanhojakin vähentelen. Lapset on melkein kaikki maailmalla. Nuorin, tuo 18v miehalku kotona. Laiskotuttaa ja saamattomuus on vallannut minut.
Sinulla kuitenkin aina jotain kaunista näytillä.

enkulin käsityöt kirjoitti...

Kylläpä nuo unirievut ovat hellyttäviä.

Eila kirjoitti...

Samat sanat kuin Pirena: ei mitään uutta, paitsi yksi kynttilä ja entisistä koristeista vain valot ja jokunen ristipistotyö esille.

kosotäti kirjoitti...

Ihania uniriepuja.
Uusia koristuksia vanhoista kirjan sivuista, on tämän joulun uutus:)

Mammutti kirjoitti...

Näyttää siltä, että jonkinasteinen askartelukärpänen on päässyt puraisemaan ja pää täyttyy erilaisista askarteluideoista. Nähtäväksi jää, saanko mitään aikaiseksi, vaikka tarkoitus on...

Ihanat unirievut, hellyyttävät!

hanhan kirjoitti...

Tänä vuonna opettelin tekemään havuköynnöstä. Nyt pitäisi vain päättää, mihin sitä ripustan...

Raitalammas kirjoitti...

Mitään uutta ei ole tiedossa, jos en sitten innostu neulottuja joulupalloja tekemään.

Aikunaskareet kirjoitti...

Itse asiassa melkein kaikki tulee olemaan jolain tapaa "uutta": olemme olleet 29 joulua aina mummoloissa joulun seutu ja oman kodin joululaittaminen ja perinteet ovat olleet melkein nollassa.
Tänä vuonna olemme ensimmäistä kertaa joulun omassa kodissa, joten oman kodin joulu on meille uutta ja omia alkavia perinteitä hakevaa.....

Eija kirjoitti...

Vanhoilla jutuilla mennään. Pientä remppaa on meilläkin poitsu muutti yhteen tyttöystävänsä kanssa. Yksi huone jäi jälleen tyhjäksi..
Minä aloitin juuri ne joulukalenterisukkia kutomaan...

Sartsa kirjoitti...

En huomannu ainakaan, että arvonta ois vielä loppunu, joten yritän mukaan. :)
En nyt keksi mitään mitä uutta vielä laittaisin, mut olen jo laittanut ainakin kirpparilta löytyneet verhokapat keittiöön ja tehny roikkuvia enkelikoristeita.
Vapaapäivä on vain aattona, joten en mitään ihmeitä ala ees yrittämään. Haluan saada pieniä jouisia hetkiä, joista ammennan joulumieltä.

TeSa kirjoitti...

Arvonta on päättynyt, kiitos teille kaikille.