sunnuntai 22. kesäkuuta 2014

Juhannustulilla

Jok ainut kesä minut valtaa vastustamatta
halu olla mehiläinen.
Niityltä niitylle minä lentäisin hoilaten,
hoippuen, hyräillen
ja jäisin kukkaan aina kunnes olisin uuvuksissa
ja tuuli kumppanini hyväilisi otsaani
kunnes tulisi se yksi
johon jäisin iäksi.

Tommy Tabermann
 Ah, mikä ihana pitkä ja antoisa viikonloppu. Leivoin kakun, jonka kera juhlimme nuorimman huomista syntymäpäivää. Ah, kesä ja nuoruus! 17 - vuotta iloa ja elämänmyönteisyyttä.
 Sisareni kävi kahvittelemassa, muita onkaan ihan turha odotella. Hyvin kakku maittoi ja suu napsasi hyvät palat =)
 Vaihdoin aattona sisäkukkiin mullat, kevään puolella kun oltiin. Sain vaihdettua lähes kaikkiin kasveihin uuden kasvualusen, orkideoihinkin. Mullan vaihto on paljon mukavampaa kesällä ulkona, kuin talvella pirtillä. Saa sotkea kunnolla. 
Juhannussiivotkin saatiin valmiiksi hyvissä ajoin. Puhtaat matot lattiaan ja ikkunat pestyä, yhtä huonetta vaille.
 Ukkoetanan etenemistä pihamaalla seurattiin ilman suurempaa kiirettä mihinkään. Pyysin siirtämään kaverin hiekalta suojaan matkaansa jatkamaan.
 Viikonloppu kului pihamaalla puuhaillen, aina silloin, kun en nukkunut. Pakko myöntää, että hyödynsin pitkän vapaan nautinnollisiin päikkäreihin kahtena päivänä, kun aamurytmi herättää vapaalla turhan aikaisin.
 Rikkakasvit, narsissien varret ja epämääräiset kasvustot ovat saaneet kyydin toisaalle. Vesisade on rytmittänyt tekemistä, mutta kyllähän sitä tekevä aina suojastakin työnsä osaa ottaa.
 Voi mikä mahdoton kukkameri onkaan tulossa, kun vain ilmat lämpenesivät. Onneksi vältyimme kaikilta raekuuroilta.


3 kommenttia:

Tiina kirjoitti...

Mielettömän ihana pioni!

Zelda kirjoitti...

Suloista, niin suloista täällä:)

TeSa kirjoitti...

Kiitti!