keskiviikko 4. helmikuuta 2015

Peter Pan

 Saatuamme tiedon tulevasta pienokaisesta ja tyttären tekemästä neulelistasta sanoin, että minä en sitten ala ostelemaan yhtään vaatteita!
Paitsi, että pyörsin kohta sanani. Enhän voinut jättää ostamatta lastenvaateliikkeen lopetusmyynnistä - 50% alessa olevia tuotteita. Ei kuvassa olevat. Kun olin päätökseni rikkonut, niin oli helppo siirtää hehtaarihallin suuri ostoskärry vauvanvaaterekin viereen katsomaan mitä tammikuun alesta oli vielä jäljellä.
Toinen kauppa myi alen puolihinnasta vielä puolet pois. Ei sellaista etua voinut jättää käyttämättä.
Naisena minulla on oikeus muuttaa päätökseni alta nanosekuntin, jos ihan ite niin tahdon =D
 Mutta sen verran kuitenkin pysyn päätöksessäni, että jokaiseen vaatenippuun pyrin tekemään jonkin lisukkeen omin kätösin. 
Tähän kahden paidan ja housseleiden kaveriksi neuloin jakun, jonka ohje löytyy Modasta 1/2014, malli 31, koko 6/12.
Muutoin neuloin ohjeen mukaan, mutta jousteen tein kiertäen oikean silmukan.
Lanka oli minulle uusi tuttavuus Peter Pan, 100 % merinovilla. Ohjeen mukaisesti ostin 150 g, mutta se jäi himppasen vaille vajaaksi hihasta. Joten tein maanantaiaamuna pikareissun Nokian Lankaruutuun ostamaan kerän lisää. Nyt kun punnitsin neuleen, niin langankulutus olikin 150 g!

5 kommenttia:

Rouva Kivitikka kirjoitti...

Onpas kaunis jakku!
Onneksi naisilla on oikeus muuttaa mieltään, vielä noin hyvän asian puolesta!

satunNainen Paula kirjoitti...

Päätöksethän on tehty yksinomaan pyörrettäviksi!! :oD
Alet kannattaa EHDOTTOMASTI hyödyntää ja alen alet kaksinverroin!
Minäkin oli päättänyt, ettei Pupuselle enää yhtään uutta paitaa ainakaan vuoteen - ja taas palasin kauppareissulta puolentusinan kanssa! Mutta jos 15 euron Disney-paitoja myydään 3 eurolla, ei niitä voi jättää tangolle roikkumaan, siitähän tulisi ainakin vuodeksi ahdistusta!
Suloinen jakku ja kauniit lisukkeet!

enkulin käsityöt kirjoitti...

Ihanat vaatteet. Tottakai kannattaa aina ostaa kun saa halvalla. Minunkaan ukkeli ei muuten ymmärrä tätä tapaani säästää, koska kuulemma tuhlaan kuitenkin.

intsu kirjoitti...

Söpö jakku. No niin,nyt niitä vauvan neuleita on alkanut ilmestyä mitä olen odotanut:)

TeSa kirjoitti...

Hyvät alet välttää vain pysymällä kotna ja se on vaikeaa...
Vauvan neuleet on vielä aika vähissä.