keskiviikko 11. maaliskuuta 2015

Ystävän apu

 Tiedättekö sen voimattomuuden tunteen, kun jokin on niin lähellä, mutta kuitenkin niin kaukana? Silloin on kiva omata ystävä kaukana, jolle kehtaa laittaa ruikutusviestin.
 Kristiina on aina valmiina auttamaan, jos on kulmilla ja niin tälläkin kertaa sain avun. Olin itse tekemässä ostoksia Tampereen Stockalla, mutta siellä myytiin eioota. 
Facebookin suljetussa nukkisryhmässä alkoi viime viikolla ilmestymään herttaisten kesäkalusteiden kuvia, kun etelän immeiset tekivät hankintojaan. Muu Suomi kuolas kuvaruudut märiksi ja toivoi pääsevänsä apajille.
 Onneksi aprikoin vain yhden ajomatkan verran laittaako viestiä, mutta onneksi en epäröinyt, koska Kirstiinan ollessa ostoksilla, hyllyt olivat huvenneet aika tyhjiksi.
Tein hankinnat puhelimessa, siis heräsin päikyltä, kun Kristiina soitti.
 Jäljellä oli vain yksi valkoinen huvimaja ja sekin oli somisteena pienessä puutarhassa. Pyysin nappaamaan sen mukaan kassalle. Kyllä myyjä sille hinnan löytää koneelta. Hupsista!
 Olisin voinut ostaa toisenkin, mutta onpahan ainakin yksi.
 Puutarhakalusteista olin nähnyt monta kuvaa, joidenka perusteella osasin haluta nämä kaksi sarjaa, ruskean ja vihreän.
 Jos tumma väri ei miellytä, voi aina suhauttaa paukkumaalia kalusteen pintaan.
 Sähäkkä pinkki sai hiukan aprikoimaan, mutta tässäkin sama. Maalilla on saatu moni näyttämään ihan erilaiselta. 
Tänään nämä saavat jäädä tällaiseen kuosiin, huominen on ihan eri asia.
 Kaiken tämän avattuani, löysin pienen, kauniin pöllön, jonka Kristiina on tehnyt kirjanmerkiksi. 
Suuri ja kaunis kiitos avuliaisuudestasi jälleen kerran!

 

7 kommenttia:

KristiinaS kirjoitti...

Kiva kun saatoin olla avuksi:) Passaa noilla nukkipuutarhaa sisustaa, sitku aika on.
Multa kannattaa aina kysyä jeesiä, mielelläni autan ja toisaalta olen jo oppinut sanomaan Ei jos siltä tuntuu.

Heleena kirjoitti...

Wau, mitä ihanuuksia!

Sari kirjoitti...

Ihania kalusteita! Ja kaunis kirjanmerkki!
Hyvää viikonloppua!

Pionimetsän Tiina kirjoitti...

Oi vitsi, miten ihania!! <3

Elämää Onnenpähkinässä kirjoitti...

Ihana huvimaja!!!

Nina kirjoitti...

Hei Terhi! Olen kyllä täällä monesti jo aikaani viettänyt, mutta haltioissani kaikista tekemistäsi ihanuuksista en ole huomannut kommentoida ollenkaan :).Aivan ihanat nuo puutarhakalusteet!Oikein ihanaa ja aurinkoista sunnuntaita teille sinne!
Terkuin Nina

TeSa kirjoitti...

Kiitos teille kaikille ja kiitos myös Nina sinulle!