torstai 20. elokuuta 2015

Kasvihuoneilmiö

Tänä kesänäkään ei olla liiemmin kuljeksittu, Porvoota lukuun ottamatta, mutta päivä-/ iltamatkoja on tehty muutama. 
Yksi kiinostustukseni kohde on ollut jo pidemmän aikaa Kasvihuoneilmiö, jossa ehtii käymään päiväseltään.
Pojille olisi Mil - Tec asuja hyllyittäin. Jokainen kiinnostusta herättävä asu kuvattiin ja kysyttiin, olisiko käyttöä.
Ja onhan tätä nähtävää myös muille.
Ihanaa värikkyyttä ja kekseliäisyyttä.
Välipala ja taas jatkaa.
Viimeisellä lomaviikolla miäs kävi ajamassa Oulusta uuden pärrän itselleen. Palkka menee edelleen suoraan avk:lle =D =D
No, tällähän on sitten istuttu muutamat ilta-ajot, kun olen jaksanut jalkani kyytiin nostaa.
Viime viikolla Vehoniemessä
eilen, keskiviikkona, Leineperissä.
Motoristien kokoontumisissa oltiin yhdessä humun ja naapurin kanssa.
Miniän kanssa teimme kierroksen ruukin alueella. Pääsimme tutustumaan vielä näyttelyynkin, joka on päättynyt kuluvan viikon maanantaina.
Arkeen on tullut vauvantuoksua, kun tytär tuli Venlan kanssa evakkoon.
Harmillisesti uusi viikko alkoi pikkutytön sairastelulla, jonka jälkeen tytär aloitti kuumeilun. Loppuviikkoa kohden on jäljellä nenän niiskutusta ja lämpöisen ilman tuomaa hikikarpaloiden pyyhintää.

6 kommenttia:

Elämää Onnenpähkinässä kirjoitti...

Kasvihuoneilmiössä riittää erilaista katseltavaa :-) Onnea uudelle mopolle!

TeSa kirjoitti...

Paikka on todellakin ilmiö =)
Kiitos sinulle.

Kukkaiselämää kirjoitti...

Missä tuo Kasvihuoneilmiö on? Sekoaisin varmasti tuolla...

sartsa kirjoitti...

Kasvihuoneessa on tosiaan monia erikoisia juttuja ja tunnelmaakin löytyy.

Sinikka kirjoitti...

Kaunis asu Batikista. Tuonnehan minunkin on päästävä :)

TeSa kirjoitti...

Kasvihuoneilmiö on Nummi-Pusulassa. Todellakin käymisen arvoinen paikka.