keskiviikko 16. maaliskuuta 2016

Pitsiä

Yhdellä työmatkoistani on muistojeni kohde, virkatut ikkunaverhot. Ihastelin aina kuinka kauniita, suuritöisiä ja näyttäviä virkkauksia maalaistalon jokaiseen ikkunaan oli laitettu. 
Oli kappaa, pitkiä sivuverhoja, valkoisia ja värillisiä. Koskaan en ole tuolla talossa, tai sen pihassa käynyt. Vain ohi ajanut.
Silloin joskus kauan sitten ajattelin, että kyllä minäkin tuollaisia ehdin virkkaamaan. 
Ensimmäisten verhojen joukkoon kuuluu tämän linkin takaa löytyvät vihreät verhot, jotka virkkasin jo vanhan pirtin ikkunoihin.
Olen virkannut monia verhoja, mutta nykyään virkkaukseni ovat viimeistelyjä tai muutoin pieniä asusteita.
Yläkuvan verhon pongasin kirpparilta. 
Hintalapussa luki  virkattu liina, 8 €.
Kädet vapisten irrottelin sen kaiteen yli heitettyjen naulojen päältä ja suuremmin pöyhimättä otin koppaani.
Kotona mittasin verhon, 2.8 m, korkeutta n.90 cm.
Hieno löytö!
Toisen löydön tein viikonloppuna paikalliselta, kun löysin pienen kotimaista työtä olevan vanhan valaisimen.
Ai että miten onkaan pakko saada kaikki kauniit, hauskat, erilaiset valaisimet omaan kotiin.
No tässä on väri pelkkää plussaa.

10 kommenttia:

*VEKKI* kirjoitti...

Mitä löytöjä! Ihan sydämestä ottaa, kun ajattelen jonkun virkanneet tuollaisen upean verhon ja sitten se myydään aivan mitättömällä hinnalla. Olen minäkin joitain "pelastanut" talteen.

Sinikka kirjoitti...

Hienoja kirpparilöytöjä. Molemmat olisin oitis ottanut mukaani jos olisi kohdalle sattunut :)

Rouva Kivitikka kirjoitti...

Tuollaisia suuria virkattuja kappoja minäkin kerran kirpparilya löysin, pilkkahintaan. Mukaanhan ne lähtivät!
Hienoja löytöjä sinullakin siis ;-)

Saija kirjoitti...

Voi mikä työmäärä tuossa verhossa onkaan ollut, onneksi pelastit sen! Lamppu on kyllä hauska, semmoinen satusieni:)

Tiinatei kirjoitti...

Hienot löydöt! Toivottavasti verhon virkkaaja ei koskaan saa tietää, millaisessa alessa hänen iso työnsä on ollut.

enkulin käsityöt kirjoitti...

Upeita löytöjä. Ihmettelen, miten joku ei osaa arvostaa noin suuritöistä työtä. Onneksi sinä osaat.

Aikunaskareet kirjoitti...

Ihan sydämeen sattuu, miten halvalla käsityöaarteita liikkuu. Toisaalta hyvä, että pääsevät sitten arvostettuun kotiin, jos jolla kulla toisella ei ole halua/tarvetta kädentaitoaarteita pitää itsellään.

TeSa kirjoitti...

Parempi löytää kirpulta, kuin roskista. Oletan, että myyjä ei tiennyt työn arvoa, kun ei erota pöytäliinaa verhosta.

sartsa kirjoitti...

Näyttävä malli verhossasi.

TeSa kirjoitti...

Kyllä vaan. Olisi kiva löytää malli, josta tämä on tehty.