perjantai 4. maaliskuuta 2016

Sairaalakassi

T & S
On kuulkaa melkoista touhua alkaa synnyttämään vielä viiskymmpisenä! Pakkasin kassiini oletuksen mukaan kaiken tarvittavan ja pidin varani, ettei mitään esteitä tielleni tulisi.
Älkää ny hulluja luulko, että minä itse, henkilökohtaisesti, olisin vielä alkanut moiseen puuhaan.
Ehei. Sain miniältä kutsun olla hänen tukihenkilönään, jos ja kun lapsen isä on yövuoron aikana niin kaukana ajossa, että ei ennätä mukaan.
Sydän otti voltin, kun pyynnön kuulin ja ajattelin, että tällaista en olisi kohdalleni koskaan osannut ajatellakaan. Kiitos miniälle.
Ilokseni lapsen isä on päässyt paikan päälle ja näin voin kertoa, että esikoisemme, humu, on tänään syntyneen tyttövauvan myötä tullut isäksi, ihana miniämme äidiksi. 
Me toistamiseen saamme iloita lapsenlapsesta.
Äiti, lapsi ja isäkin voivat hyvin. Jälkimmäinen kertoi, että kaikki kunnossa. Hänkin on.


Onnitellen

Kuinka minut sä löysit, oma lapseni pien,
kuinka juuri mun luokseni etsit sä tien?

Maailman tiet ovat haaraiset, risteää polut,
meitä yhdistää aika ja yhdistää solut.

Kuinka outo on aika, tuo päivien juoksu,
kuinka tuttu ja rakas sun ihosi tuoksu.

Sinun tuoksusi on viesti aikojen takaa,
sinun sukusi kuiskaus, hiljainen, vakaa.

Se, kuiskaus on silmies pohjalla palo,
kuin tähtien kirkkaasti vilkkuva valo.

Se kaipaako kauas, missä tähtöset hohtaa
esiäidit, esi-isätkin unessa kohtaa?

Sinä pieni ja hauras, miten tiesit sä tulla,
onko matkastas muistikuvia sulla?

Meiltä aikuisilta on unhossa reitti,
tämän elämän opit sen tieltänsä heitti.

Nuku, lapseni, rauhassa-minä liikaa kai kysyin.
Vauvana itsekkin äidille vaiti mä pysyin.

-Lauri Lehtinen-



12 kommenttia:

Hepsi kirjoitti...

Paljon paljon onnea! ♥

enkulin käsityöt kirjoitti...

ONNITTELUHALEJA KAIKILLE

seijap kirjoitti...

Voi, onnea!

KristiinaS kirjoitti...

ONNEA ONNEA koko poppoolle!
Huh huh, kyllä olis ollu jännä paikka mennä synnärille tosi hommiin. On sulla hyvät välit miniän kanssa kun tuollaisen luottamuksen sulle osoitti. Noh, kivampihan se on ku isä itse ehti paikalle. Vaan hyvä se oli varmistaa tuki.
On sulla nyt onnenpäivät ku on kaksi pikkuista hellittävänä.

Matleena kirjoitti...

Onnea, onnea kaikille osallisille! ♥

Kuin enkelin siiven kosketus,
hymy pienen vauvan on.
Syttyy sydämiin suuri rakkaus,
se side on murtumaton.

Unknown kirjoitti...

Onnittelut täältäkin-hieno oli sun runo!!

Heleena kirjoitti...

Oikein, oikein paljon onnea!

Sinikka kirjoitti...

Onnea koko perheelle.

Marja-Leena kirjoitti...

Onnea uudelle perheenjäsenelle. Kuule, et sinä olisi maailman ensimmäinen nainen, joka vielä viiskymppisenä saa lapsikatraan viimeisen. minunkin yksi tuttu tuli raskaaksi ja sai neljännen lapsensa, kun oli jo täyttänyt 48. Terkut Ossilasta.

Saija kirjoitti...

Voi miten ihanaa <3 Tuhannesti onnea! Tuo kuuluu varmasti niihin elämän tähtihetkiin!!!

TeSa kirjoitti...

Mummi kiittää teitä kaikkia.

Eija kirjoitti...

Onnea vielä täältäkin kautta teidän koko perheelle. Ihania nuo pinet lapset.