Valkoiset hansikkaat

 Näin taannoin jossain blogissa laitetun vanhat kauniit hansikkaat näyttävästi esille. Halusin tehdä samoin.
Eikö aikoinaan juurikin vappuna voinut pukeutua parhaimpiinsa, vaihtaa tummat asut vaaleisiin? Lyhentää helmat minimiin ja pukea kauniit, ohuet hansikkaat siroihin sormiin.

 Olen joskus kokeillut pukea näitä kauniita hansikkaita omiin kätösiin, mutta ei ne mahdu. Minullahan ei ole mitenkään suuren suuri käsi, mutta sitäkin rintavampi vuosien raskaan työn jäljiltä.

 Olen säästänyt, saanut tai ostanut nämä kaikki.
Eniten minua harmittaa alla olevan hansikkaan puuttuva pari, joka kuului anopille. Tämä pari oli hänen vihkihansikkaansa sotavuosilta, 27.9.-40. 
Veimme kauan, kauan sitten vanhoja huonekalujamme entisöitäväksi. Korjaaja oli nähnyt hansikkaan parin pudonneen lipaston laatikosta pihalleen, ihmetellyt kenen mahtoi olla, ja ennen kuin ehdimme hakemaan valmiit työt takaisin, oli korjaaja heittänyt hansikkaan parin uuninpesään. Paha sana!

 Osa näistä on isän tädin peruja. Kreppiä ja pitsiä.

 Tämän virkatun parin olen saanut äidin kummitädiltä jo nuorena tyttönä. Silloin nämä sopivat käteeni =D

 Pitsinenäliinan pitseineen olen virkannut omaan vihkipussukkaani, öh, kauan sitten.

 Hapertuneet, kellastuneet ja tummuneet kaulukset kertovat menneistä vuosikymmenistä.

 Taidokasta käsityötä ja ajanpatinaa.

 Hardanger, eli reikäommel ei ole ollut koskaan minun lajini. Ihailen näitä pieniä vieri viereen tehtyjä pistoja, mutta itse en siihen ala.
Olin saada koulussa hylätyn kässynumeron, kun aivoni eivät taipuneet. Sanoin opelle, että siitä vaan, mutta minä en jatka työtäni.
En saanut huonoa numeroa, mutta työnikään ei valmistunut.

 Tänä keväänä on juhlittu vaaleanpunaisilla koruilla, joiden alla on suurempi kellastunut lapsen pitsikaulus.

 Miäs laittoi ketjunauhan ikkunan ulkosyrjiin, että pääsin ripustamaan ihanuudet näkösälle.

 Haluan toivottaa teille kaikille oikein pirskahtelevaa vappua, kesän alkua!
Kiitos kivoista viesteistänne.