perjantai 29. syyskuuta 2017

Himmelit

Ohjaustoiminnan-päivät jatkuvat noin kerran viikossa. Viime viikon ohjaaja oli ottanut kurssin aiheeksi himmelit.
Olen joskus kauan, kauan sitten kokeillut tehdä himmeliä mummuni kanssa, mutta minulla ei ole jäänyt mielikuvaa, että valmistuiko se, vai ei.
Sen muistan, että olki halkeili helposti, vaikka kuinka varovasti neulaa ja lankaa kuljetti.
Miäs kyysi naapurin isännältä lupaa poiketa ruispellosta sänkeä keräämään, kun olivat saaneet puinnit alkuun, mutta sateen vuoksi ne toppasivat pitkäksi aikaa. 
Oma olkeni olikin niin tuoretta, etten sitä alkanut kastelemaan ennen käsittelyä, vaikka oli pari yötä oljet pirtillä.
Mallityöt
Ohjaajan neuvomana saimme aikaan ensimmäiset tahokkaat. Se on tuo kuutio. 
Ennen tahokasta aikaa kului yllättävän kauan olkien määrämittaan leikkaamiseen ja langan pujottamiseen mitättömään neulansilmään.
Olin ensinnä hiukan arvuutellut, että mahdanko saada himmelistä vain hommelin, mutta olikin yllättävän helppoa askarrella pieni koriste.
Käyttämäni olki oli hyvinkin vihertävää, kun oli tuoretta.
Toisen himmelin teimme hiukan eri mallisena ja materiaali oli lasia.
 Tämän osat sain tehtyä ohjaustuokion aikana, mutta koristeiden laittamisen jätin kotitöikseni ja pelkästään aloittamiseen meni viikko aikaa. 
Himmelin on ollut ajankohtainen tälläkin viikolla.
 

5 kommenttia:

Sari kirjoitti...

Kauniita himmeleitä! En ole koskaan yrittänyt itse tehdä, mutta muistan kyllä, että mamman luona himmeli oli aina jouluisin kun olin pieni. Sitten ne selvästi jäi pois muodista moniksi vuosiksi, mutta tekevät taas uutta tulemista.

Intsu kirjoitti...

Niin kauniita himmeleitä. Minäkin olen joskus oljesta tehnyt ison himmelin tai kaksikin. Toisen annoin myyjäisiin ja toinen oli meillä vuosikausia,sitten se meni rikki,enkä viitsinyt enää korjata. Sittemmin olen tehnyt himmelitekniikalla lasilyhdyn tai montakin isompia ja pinempiä. Mulla on kuule oikein himmelineulakin,semmonen pitkä ,jolla on tosi hyvä pujottaa pitempiä olkia.

Tiinatei kirjoitti...

Siitä se lähtee! Himmeli on yksi kauneimpia suomalaisia perinteisiä koristeita! Joskun nuorena olen yhden himmelin askarrellut, sen nykyisestä kohtalosta en kyllä tiedä.

Ulla kirjoitti...

Kauniita himmeleitä! Kaunein on rukkiin oloki, heinästä tein modernin. Järviruokokin käy!

TeSa kirjoitti...

Nuorten tyttöjen juttuja.