perjantai 8. syyskuuta 2017

Höyhenä

 Syksyn uutuuskirjat houkuttelevat tarttumaan puikkoihin. Minulle ominta aluetta, neulonta, tarkoittaa rentoutumista ja vapaa-aikaa. Olen opetellut nauttimaan näistä vähäisistä hetkistä, jolloin voin ottaa keskeneräisen työn käteeni ja ennätän neuloa vaikka muutaman kerroksen. Pieninä annoksina vitamiineja talteen!
 Ensin ilmestyi kirja, sitten bongasin Tampereen Lielahdessa Ruoto Oy kalastuskaupan. Linkistä nettikauppaan.
Oltiin liikkeellä pärrällä ja voi kuinka hiki virtasi, kun en millään pystynyt päättämään minkälaiset pyrstösulat linnuilleni haluaisin. 
Asiaa tietysti olisi helpottanut se, että linnut olisivat saaneet värinsä neuleesta. Voihan sitä edetä ensinnä materiakeräyksellä ja sen jälkeen alkaa soveltamaan höyhenät lankoihin.
Ihan aitoja sulkia, älkää kukaan paheksuko, hyllyittäin perhokalastukseen. Yksilöllisiä ja yksittäin pakattuja ylellisyyksiä.
Etsiessäni kotihyllystä, mitälie, löysin purkillisen paljetteja, joita neulelintuihin on myös ommeltu.
 Kyse on tästä kirjasta. Tsirp!

6 kommenttia:

Sari kirjoitti...

Meillä on hyvät varastot noita sulkia ja höyheniä, koska mieheni on perhokalastaja ja perhonsitoja. Ja aina myös tutkaillaan uusia kauppoja ja niiden valikoimia. Siksi meillä myös aloitettiin metsästys, että saadaan itse hankittuja sulkia ja karvoja. Toisilla on pakkasessa lihaa, meillä kuivattavia nahkoja, kun eivät mahdu kaikki kerralla kuivatukseen saunaan. Minulla on töissä jo hyvin sopeutuvaisen vaimon maine. Toiset eivät kuulemma saunoisi eläinten kallojen ja turkkien seurassa.
Hyvää viikonloppua!

Intsu kirjoitti...

Voi,minukin täytyy saada tuo kirja. Kässymessuilla on varmaan myynnissä:)

KristiinaS kirjoitti...

Koreita höyheniä mutta niinhän linnulla pitää ollakin. Kyllä ne talitiaisen keltaiset pienetkin höyhenet on koreita, kullekin kokonsa mukaan:)

TeSa kirjoitti...

Omavaraisuus kunniaan!
Messuilla on yleensä hyvä kirjatarjonta. Omani tuli kirjakerhon kautta.
Suomessa on aika vähän värikkäitä tipusia, että maastoutuvat hyvin vallitseviin olosuhteisin.

*VEKKI* kirjoitti...

Voi Arne ja Carlos kyllä taas upeita ideoita. Meillä suomalaisilla onkin kutomista kun lintumaailma on niin rikas. Ihania töitä kaikki.

TeSa kirjoitti...

Näissä on kivoja vaihtoehtoja moneen vuodenaikaaan.