perjantai 10. marraskuuta 2017

Bra bag

Syysloma oli melkoista puurtamista sen tentin ja tämän ohjaustuokioni kanssa. Jos sain lukurauhan, sain myös hyvin tehtyä mallilaukkuja ohjaustuokiooni. 
Vanessa sai sovitukseen yhdet liivit ja voi kyllä, hän osaa olla suloinen häärätessään.


Kerran vielä kaikki rinsikkalaukut samaan päivitykseen.
Molemmin puolin on erilaiset koristeet.
Tässä on vain liivien omat osat koristeina.
Etupuoli.
Tausta.
Everestin vaimo.
Pitkä vitja kiinnitykseen. Ketju on entinen rannekoru, josta on otettu pois osa koristeista ja lisätty teemaan sopivaa.
Mahtipontinen.
Löysin kirpparilta ylisuuren vyönsoljen, joka suorastaan vaati paikkansa tähän laukkuun.
Laukun suussa silkkinauha, joka kiepautetaan vyönsoljen ympärille. Vuorina huivikangas.
Pastellia.
Roikottimessa timangeja.

Tämä liivikaksikko odotteli aikansa, kun valkoisissa liiveissä oli hien aiheuttamaa kellastumaa, mikä ei lähtenyt tavallisessa pesussa irti. Liotin valmista aihiota kloritevedessä, mutta laihoin tuloksin. Lopulta laitoin työn pesupussissa pyykkäriin ja lisäsin kloritea kyytipojaksi. Johan alkoi lika irtoamaan.
Koristelin valkoisen liiviosan puretun helmirannekorun helmillä molemmin puolin.
Roikottimena eri liivien olkaimet, joihinka löysin sävyyn sopivan kaksoisrenkaan kaupan pihalta.
Tässä nyt tämän hetken valmiit. Yksi on taas vaiheessa.
Korkkarit kattoon! Näillä on tanssittu yhdet häät ja tätä paria varten tein ensimmäisen bra bagin.
Kaikkien laukkujen ympärille jäi hyvin "ilmaa".
Ompelupäivänä koulussa tein itselleni kivan kolmiohuivin, johonka käytin valmista suorkaiteen mallista huivia, yksivärinen, ja taustakankaana on notkea, tiivis puuvillaraitakangas. Hyödynsin huivin päissä olevat koristeet ja rimpsut. Valmis huivi sopi kivasti väreiltään lisukkeeksi esittelypöytääni.
Tästä päällikankaasta ompelin vuorin tähän puna-valkoiseen, että puna-siniseen laukkuun.
Mielestäni onnistunut päivä. Sain kaikki ompelemaan, innostuksesta niin tiedä. Käsinompelu vaatii aina pieniä lisäponnistuksia.

5 kommenttia:

Ulla kirjoitti...

No kylläpä teit hienot laukut! Miulla ei oo käyny mielessäkkään jotta siästän liivit myöhmpee käyttöö varten, oon kyllä aina ihhaillu kauniita pitsiä.

Sari kirjoitti...

Tosi ihania laukkuja!

tellupa kirjoitti...

Tosi ihania laukkuja ja kaunis tuo Sinun esille laitto tuossa kuvassa.

KristiinaS kirjoitti...

Kauniita ovat ja nättejä laukkuja näytti syntyvän myös sun ohjauksessa. Kyllä se on taito tuokin, että osaa motivoida tekijät ja osaa itse tarvittaessa puuttua tekemiseen, ohjata ja opastaa.

TeSa kirjoitti...

Kaunis kiitos kaikille.