keskiviikko 13. joulukuuta 2017

Lucian päivä

Kaikella tavalla sitä yrittää pitää kulkuväylät ja porraspielet turvallisina, ettei sattuisi mitään vahinkoa kulkijalle.
Päädyn sisäänkäynnin valaistus hoituu kauniilla ja hyvin valaisevalla valohimmelillä, jota on myynnissä Taitokeskuksissa. Ihan itse osasin koota himmelin, mutta valosarjan pujottelussa toinenkin käsipari oli hyvä olla apuna. Pitkän valonauhan oikominen ja läpivedot sujuivat näppärämmin kahdestaan.
Laitoin valmiin himmelin sisälle pitkän kristallinauhan. Kulmiin hieman lyhyemmät, samoin alakulmaan. Lankalenkit todennäköisesti ruostuvat talven aikana, mutta vaihdetaan uusiin tarvittaessa.
Katseenvangitsija!
 Kuvasin lyhdyn marraskuun lopulla, kun maa on ollut ihan musta. Nyt on toisin, lunta on satanut, mutta kuinka kauan se pysyy =)
 Kävin syksyn viimeiset kuukaudet työssäoppimassa Sastamalan Taitokeskuksessa, jossa pääsin mukaan monipuoliseen tekemiseen. 
Viimeisenä työpäivänä aukesi kynttiläpaja. Ennätin ohjauksen ja töideni lomassa valamaan omat palakynttiläni.


7 kommenttia:

Tiinatei kirjoitti...

Hieno himmeli! Hyvä kehua, kun itsellä roikkuu terassilla samanlainen :D Minulla ei kyllä ole noita kristalleja. Yhden ostin Tampereen messuilta vuosi sitten ja sitten tein kaksi lisää itse hankituista tarvikkeista. Kolmannen materiaalitkin odottaa kasaamista.

Sari kirjoitti...

Tuo valohimmeli on kyllä kaunis ja upeat kynttilät myös!
Ihanaa, että saimme edes vähän lunta ja ainakin Turun suunnalla näyttää ennusteet nyt siltä, että ehkä se jopa pysyy hetken.

enkulin käsityöt kirjoitti...

Aivan ihana himmeli ja kaunis kristallikin siinä.

liisan kotona kirjoitti...

Hieno himmeli :) Itse tein vuosi sitten parikin himmeliä sellaisesta kirkkaasta putkesta. Hienot kynttilät myös olet tehnyt. Täällä oli jo maa valkoinen, mutta eilisestä asti ajoittain satanut ja nyt noin 10 cm uutta lunta ja lisää tulee. Mukavaa joulun odotusta!!!

TeSa kirjoitti...

Lumi, valo ja pakkanen. Ihana talvipäivä.

Ulla kirjoitti...

Kaunis himmeli! ja antaa valluukin kulukijalle. Mie tein muutaman samanlaisen viimejoulunalla kässäpiirissä. Rautalagasta pitkä koukku ol millä valonauha vejettiin.
Kynttilän valaminen on mukavoo puuhoo! Ja kauniita oot aikaseks suanu.

TeSa kirjoitti...

Kiitos Ulla. Minua opetettiin laittamaan valonauha siiman avulla.