Matka jatkuu

Gotlanti 2.päivä.
Tänään lähdemme liikkeelle edellistä aamua myöhemmin. Aamupalan jälkeen siirymme linja-autoon ja mukaamme tulee opas. Matkamme suuntautuu kohti pohjoista. Kohteemme Lummelundan tippukiviluola on löydetty -50 luvulla, kun kolme nuorta poikaa omine seikkailuineen löysivät luolastot ja pitivät tiedon itsellään viisi vuotta.

Meille oli varattu luolaopas, joka kertoi luolan historiasta ja vei meidät maan alle.

Tästäkin näkee, että saari on rinteistä aluetta. Joka paikkaan kiivetään =)

Jo luolan edustalla oli nähtävää. Mihinkään ei saa koskea, mutta kuvata saa.

Kaunis suihkulähde.

Oviaukon yläpuolella meitä odotti nahkamies. Sen unta häirittiin avaamalla ovi. Onnekseni se lennähti takaisin luolastoon, eikä minua kohden. Muutoin olisi voitu kuulla korkea c-ääni =D!

Luolaa on tutkittu vuosikymmenien ajan ja kulkua helpotettu huomattavasti. Paikoin pitää kulkea hyvinkin nöyränä. Matalissa kohdissa kuljetaan linkussa.
Kierros ei ole kuin muutaman sata metriä, mutta sekin saattaa aiheuttaa ahtaanpaikankammon.

Kalkkikiviaineksesta muodostunut tippukivi kasvaa todella hitaasti. Tässä luolastossa saimme nähdä niin stalaktiittia, puikkomaisia kattoon muodostuneita valumia, kuten myös stalagmiittia, joka muodostuu luolan pohjalle.

Jokainen tila oli nimetty poikien käyttämillä nimillä ja muodostelmista syntyvillä nimikkeillä.

Pääsimme ensimmäisen kerran näkemään livenä tällaisen paikan ja täytyy sanoa, että paikka teki vaikutuksen. Varsinkin, kun katsoimme ensinnä pojista tehdyn dokkarin, jossa heistä kaksi kertoi kuinka olivat löytäneet paikan ja kuinka he ryömivät ahtaista onkaloista kynttilänvalossa eteenpäin.

Luolastoon voi tutustua myös omatoimisesti kaikkine luolavarusteineen. Muistaakseni kolmen tunnin aikana voi varusteineen lähteä tutustumaan syvempiin onkaloihin.

Paikka on aika viileä, on hyvä varata takki. Kunnolliset tukevat kengät kosteille käytäville ja finkkari lähempään tutkimiseen.

Myönnän, että mieleni teki koskea ja tunnustella miltä tippukiven pinta tuntuu. Näpeilleni olisin saanut, jos sen olisin tehnyt.

Pieni saniaisen taimi sinnittelee keinovalossa.

Luolaston jälkeen ajoimme rantareittiä ja katselimme upeita merenranta-asuntoja. Suuntasimme Högklint Naturreservat näköalapaikalle, josta sai erilaisen käsityksen saaresta.
Saari on 181 km pitkä ja 51 km leveä.

Jyrkänne on n.50 m korkea.

Mutkitteleva rantaviiva houkuttelee katsomaan, mutta aikataulu ei anna myöden.

Sen sijaan laskeudumme portaat alas ja kävimme katsomassa seinämän alapuolella olevan onkalon.

Seinämästä näkee hyvin, kuinka saari on muodostunut.

Muutamat selfiet piti saada.

Koska meillä on vain yksi päivä aikaa kierrellä oppaan kanssa, siirrymme nopeasti seuraavan kohteeseen.

Kasvitieteellinen puutarha oli monen odottama kohde.

Tässä kohtaa herpaantui ote, enkä pysynyt enää millään oppaan selostuksen perässä. Lähdin poukkoilemaan pitkin poikin puistoa ja välillä olin eksyksissä koko ryhmästä.

Pääasia, että sain kuvattua näkemääni.

Kauneus, siisteys ja vehreys ovat sanoja, joilla kehuisin paikkaa. Hallittu kokonaisuus ja kauneuden taju.

Yksityiskohtia, joilla luodaan viihtyisyyttä ja arvostetaan olemassa olevaa.

Mahdollisuuksia ja vuoden kiertoa kuunnellen.

Aikaan ja paikkaan sopivia elementtejä.

Opasteita, joita seuraamalla voi edetä. Olavin puisto.

Tässä kohtaa saavutin ryhmän jälleen, mutta en kuullut mitään.

Keskityin

ihan

johonkin

muuhun.

Ihastelin vuosisatojen aikaisia kasvustoja,

ja valtavaa neidonhiuspuuta.

 Olin seota tossuihini nähdessäni kauniin istutusalueen,

jonka jokainen nurkka kutsui seireenin tavoin luokseen.

Olisin halunnut viivähtää rauhaisassa keitaassa tovin istumassa, mutta nyt en nähnyt enää ketään tuttua 51 henkilön seurueestamme.

Miäs kiritti minua ja odotti jossain nurkan takana, kun pokkoilin kamerani kanssa aropupun tavoin kukkapenkistä takaisin todellisuuteen.

Näissä maisemissa oli kiva kulkea.

Saarella on paljon lampaita. Näitä betonisia järkäleitä näki kadunkulmissa ja puistoissa.

Tässä kohtaa fiksu ihminen olisi alkanut kaipaamaan sadevarustusta, kun taivaanranta alkoi tummumaan. Me emme kuuluneet niihin, vaan jatkoimme yltyvässä tuulessa matkaamme.

Päädyimme jälleen kujanteille

ja tapasimme hyväntuulisia juhlijoita.

Opas vei meidät katsomaan ruusuistutuksia, joista saari on tunnettu.

Ja olihan näitä upeuksia hieno päästä näkemään.

Kauniit punaiset ruusut valkoista seinää vasten loivat eksoottisen kuvan.

Opastettu kierroksemme päättyi keskiaikamarkkinoiden portille, jossa porukkamme jalkaantui eri suuntiin. Meillä oli selvät sävelet mihin suuntaan jatkamme. Markkinat oli päästävä näkemään ensinnä muurin korkeimmalta kohdalta.

Ihmisvilinä näkyi ympäriinsä.

Miäs jäi jälkeeni, luulin seuraavan, kun kiipesin kamerani kanssa ylimpään torniin. Tuolla alhaallahan vielä kurkki.

Alunperin kehämuurissa on ollut 29 tornia, joista 27 on vielä säilynyt.

Täältä sitä on tähyillyt moni muukin ennen meitä.

Markkinoilla oli välitön ja kiva tunnelma. Ei mitään pakkomyyntiä, vaan rauhallista kaupankäyntiä, ja todella taidokasta käsityötä.

Osa teki lisähankitoja omaan varustukseensa, moni vain tyytyi katselemaan. Alueelle oli maksuton sisäänpääsy.

Ohjelmaa oli järjestetty niin lapsille, kuin muulle yleisölle. Musiikkia, taikuri, turnajaiset.

Minne vain kameransa suuntasi, oli väki pukeutunut ajanmukaisesti.

Itse etsin jälleen pellavakauppiaan ja arvoin kesän värin.

Ihan kaikkia kojuja emme ennättäneet katsomaan, kun ukkosen pauhu kertoi karun totuuden. Vettä olisi kohta tulossa ja paljon!
Kesän aikana täälläkin ovat vesisateet olleet vähissä, eli toivottu sade piiskasi yllemme sellaisen myräkän, ettei suuretkaan puustot pitäneet meitä kuivia.
Siirryimme kojulta toiselle, ettemme olisi aivan märiksi kastuneet. Lopulta pakkasimme kaikki tavaramme miähen selkäreppuun mahdollisimman hyvin ja toivoimme, ettei elektroniikka mene pilalle.

Yritimme päästä taksiin, joita ei näkynyt ainoatakaan. Teimme pikapyrähdyksen hotellille kengät litisten ja vaatteet ihoon liistaantuneena. Olimme kuin uitetut koirat ja näky oli surkea. Emme olleet ainoat.
Juuri tätä matkaa varten ostimme sadeviitat, jotka pysyivät kuivina hotellissa matkalaukussamme. Hyvin suunniteltu.

Vielä muutama tuokiokuva markkinoilta.

Nahkasta oli paljon kauniita asusteita ja esineitä.

Tämä on hilpeä.

Veistäjä työssään.

Tarjolla oli myös paljon kaunista keramiikkaa.

Kun pääsimme hotellille lämpimään suihkuun ja saimme kuivat vaatteet yllemme, oli aika tarkastella viitteliäisyyttä iltaruokailuun. Paikalleen jämähtänyt ukkonen valaisi iltataivaan kauniilla leimahduksillaan ja vettä tuli aina vaan.
Sovimme, että mennään helpoimman kautta ja käydään hotellin omassa ravintolassa. Ajatus muuttui, kun pääsimme alaoville ja retkueemme kaksi naista tuli vastaan samoin suunnitelmin. Otimme taksin ja suuntasimme takaisin kehämuurin suojiin.
Emme saaneet ensimmäisestä paikasta pöytää, japanilainen ei kuulostanut siltä mitä halusimme, mutta kolmannen kohdalla saimme paikat.
Kun ilta oli kääntynyt jo sunnuntain puolelle, lähdimme etsimään taksia. Sade jatkui kaatamalla, eikä kävely kiinnostanut meistä ketään. Kun autoa ei saatu, poikkesimme vielä neljänteen paikkaan, jonka jälkeen kävelimme takaisin hotellille.
Taksin saaminen alkoi käymään jo työstä.

Hotelliaamiaisen jälkeen siirryimme laivaterminaaliin, joka oli viiden minuutin kävelymatkan päässä hotellista.
Kun kaikki matkapakaasit oli autossa, ei ollut mikään kiire siirtyä sisätiloihin. Meri pauhasi tyrskypäänä ja aavistin jo, ettei kotimatkasta tule kohdallani helppo.

Kahden metrin aallokko, järks! ja kova puuskittainen tuuli. Ennen Tukholmaa oli pakko päästä kannelle, vaikka satoi. Tyhmä pää ei kestä keinumista.

 Pieni idyllinen Nynäshamnin satama, josta pääsimme nopeasti autoomme ja jatkamaan matkaa.

Jälleen ehdin nukkumaan lyhyet päikyt, mutta heräsin sopivasti Tukholman lyhyen kaupunkikierroksen aikana. 
Täälläkin tietyömaat haittaavat liikennettä, kuten Tampereella. Laiva oli saapunut satamaan aamulla, joten pääsimme varsin nopeasti majoittumaan ja varaamaan pöydän.

Merimatka sujui kohtuu hyvin, tosin jouduin käymään vielä yölläkin istuskelemassa kannella ja haukkaamassa happea ennen nukkumaanmenoa.

Näe ja koe kaunis Visby.