keskiviikko 29. elokuuta 2018

Lisää selattavaa

 Käsityösyksyyn ilmestyy ja on jo ilmestynyt monta mielenkiintoista kirjaa, joita selailemalla into aloittaa on jo aivan nurkan takana. Tosin järki sanoo edelleen, ettei ole syytä vielä innostua, ettei siinä käy taas kuten ennen. Saan kaiken hetkessä sekaisin, langat vain pöllyää, eikä valmista synny unelmoiden. Mutta uusia kirjoja voidaan aina selata. 

Gummeruksen Klomelompe on jo 3.norjalaisten suunnittelijoiden tekemä neulekirja, jossa näkyy ammattitaito, halu tehdä kaunista ja tarpeellista. Suloista ja viehkoa. 
Neljään vuodenaikaan erilaisia neuleita lapsille ja aikuisille. Kaunis visuaalinen ilme ja monta ajatonta mallia. 
Tätä pitänee näyttää lasten äideille, jos löytävät jotain kivaa (pientä) tehtäväkseni. 

 Toinen Gummeruksen kirja, #miundesing, Miia Laakso opastaa ideoimaan ja suunnittelemaan omat neuleet ja virkkaukset. Paksu kirja aloittelijalle tai kertauksena taitajalle. Selkeät kuvat, kirjalliset ohjeet ja ruutupiirrokset mahdollistavat mallineuleiden tarkastelun.
Kirjasta löytyy myös valmiit ohjeet useampaankin neuleeseen, joissa vaikeutena on vain langanvärin päättäminen. Iso peukku selkeydestä!
Muistatteko maitopusseista virkatut kynnysmatot? Minäkin. Ainakin ne maitopussit. Plastiikkia, plastiikkia on Moreenin julkaisema ja Satu Latvasalon tekemä kirja, jossa hyödynnetään kotoa löytyvää muovimateriaalia. 
Nopeita ja näppäriä säilyttimiä, selänpesin! ja kukkaruukun suoja, sekä paljon muita mielenkiintoisia projekteja joiden parissa aika kuluu kuin siivillä. Jos ei halua töissään käyttää muovia, voi ohjeet soveltaa langoille. 
Valmiit työt eivät kuitenkaan näytä muovisilta.
 

4 kommenttia:

Intsu kirjoitti...

Mistä sä löysit tuon Plastiikkia kirjan ,kun olen sitä tuloksetta metsästänyt?

Susi kirjoitti...

Ai Klompelompelta taas uusi kirja, mulla on se edellinen ja tykkään siitä kovasti. Täytyypä tutustua tuohon. Hauska tuo Plastiikkia! Muistan mummon serkun luona lapsena ne pyöreät virkatut maitopussi-matot! Niissä oli sitä jotain ;D

Sartsa kirjoitti...

Muistan juuri ja juuri maitopussit ja niiden kannut. Muistan virkatut matot ja osa oli nk nukkapintaisia? Solmittu ehkä? Kangaspuissakin mummo teki niistä mattoja.

TeSa kirjoitti...

Kirjoja kuin sieniä sateella.
Näm kirjat sain suoraan kustantajilta.