sunnuntai 14. huhtikuuta 2019

Mä oksalla ylimmällä

Kausikoristeet tai -koristelu sujuu luonnikkaasti vanhoin jutuin ja pienin lisäyksin. Innostuin viikolla kieputtamaan värikkäitä lankoja oksaan, joka sahattiin talteen vanhasta koivusta. Oksasta poistettiin kaikki irtonainen putu, ettei langat menneet ihan sekaisin.
Keräsin jämistelyjälankoja, joita riittää aina vaan, vaikka myin jo osan pois. Suunnittelin punovani lampunvarjostimen runkoon pudonneista koivunoksista kivan korin minkä asettaisin oksien haaraan, mutta päädyin valmiiseen koriin, eli helpoimpaan vaihtoehtoon.
Tässä sitä suunnitteluvaiheessa tämmätään paikoilleen. Lopullisessa versiossa päädyin kiinnittämään korin nippusiteellä, ettei kori kiepahda kukkineen alas terassille.
Siinä on vaihtoehdot, kaikki nämä ja muutama väri lisää.
Pari tippaa liimaa aina johonkin langan väliin ja uudella värillä sidoin loppuvan. Se kestää sitten sen minkä kestää.
Ronttasimme miähen kanssa kuistille kaapin, jonka päälle sain tehtyä pienen asetelman.
 Hyasintin tuoksu on huumaava ja kukinto kaunis. Pysyy paljon paremmin kuosissaan kevätkukinto, kuin talvella.
 Korillinen virkattuja styroxmunia on nähty jo vuosia sitten näissä asetelmissa. Samoin puput.
 Kukkaset a'la Intsu, lahjapakettini vuodelta 2012.
 En alkanut sen enempää tekemään istutuksia kukinnoista, ettei korin paino katkaise oksia. Asettelin kukat ruukkuineen koriin ja toivon, ettei kova tuuli kaada koko komeutta.
 Pienen pienet keltaiset narsissit ja perunasellaiset täyttävät ruukun.
 Iloittelua väreillä, muodoilla ja materiaaleilla.
 Seinähyllyn pienet ruukut täyttyivät orvokeilla.
 Vanha pannu sai perunanarsissit.
 Keraamiset munankuoret, vanhaa tuotantoa.
 Bellis oli hiukan uupunut jatkuvasta ulos-sisälle siirrosta. Oleiltuaan hetken rännin alla, virkistyi silminnähden. Ensi yöksi joudun siirtämään kaikki kukkivat jälleen pirtille.
Puinen lintumöksä miähen rakentama, lasinen pikkutalo kirppikseltä. Samoin vihreä tuoli.
 Lyhdyt sopivat teemaväreihin. Tällä setillä voidaaan ottaa vastaan myös vappu!
 Maitolaiturilla on menossa kosintavaihe =)
 

8 kommenttia:

Sartsa kirjoitti...

Kiva toi puuidea! Pitää laittaa idea muistiin. Ajattelin ensin, että teet koriin nk linnunpesän.

Intsu kirjoitti...

Oi kuinka sinulla on ihanasti pääsiäistä laitettuna. Mahtava idea tuo puu. Mistä juuri sinun päähän kaikki mahtavimmat ideat pukkaa!? AI,kukat Intsu 2012,ooo. Ne pääsi hienoon puuhun:)

Liisa kirjoitti...

ihana idea tuo puu!!!
kiitos!!!
Sinun "kuisti/terassi" ottaa vieraat niin kaunniisti vastaan,:)))
Kauneuden ja luovan-naisen:)ihana koti:)))
Mukavaa pääsiäisviikkoa!

Saija kirjoitti...

Veikeä puu, hauska keksintö. Nuo puukiekoista tehdyt puput on hurmaavat!!!

*VEKKI* kirjoitti...

Ihania juttuja kaikki. Tuo puu on niin hauska.

Liisan kotona kirjoitti...

Onpa ihania juttuja. Nuo puput on kyllä sulosia. Voisinkin vinkata apelleni, koska en itse ehkä ehdi tekemään. Terassisi on todella kutsuva :)

Onneli kirjoitti...

Kaikkea ihanaa olet sommitellut esille.

TeSa kirjoitti...

Kaunis kiitos teille kaikille.