Jouluruusu multiin

Arki on taas vetänyt mehut minusta. Viime viikolla alkoi iltakurssit ja sain kuin sainkin luvan aloittaa hiukan vaajalla kurssiporukalla toisen kurssi-illan. Toivotaan, että saamme vielä muutaman osallistumaan, ettei täydy lopettaa. Toisen kurssin osallistujamäärä on huikeat 14! Olen illan jälkeen aivan tööt =D. Mietin, että huomasinko kaikki, ehdinkö käymään jokaisen luona ja saiko jokainen työnsä edistymään. Kursseilla voi tehdä mosaiikki-, tiffany- ja sulatustöitä. Tänä keväänä on kaikki tekniikat työn alla, pitää olla hetkessä kiinni. Ilmottautuneissa on myös ensikertalaisia, joiden kanssa käyn joka tekniikan läpi. Viipellän koulun käytäviä, sinkoilen luokasta luokkaan ja huutelen heit vielä jokaiselle.
Ehdin palautumaan aina kotimatkalla ja kun olen tehnyt eväät seuraavaksi päiväksi, käynyt suihkussa ja laitan kaverille iltaheipat, kaadun petiin ja sammun aina heti. Ei jää kuulkaa työt mieltä painamaan.

Yllämme oleva jatkuva marraskuu alkaa jo tosissaan tympimään. Inhoan tätä jatkuvaa tuulta, joka myrskyää harvase päivä. Vesisadetta, joka saa ojat tulvimaan ja tiet huonoon kuntoon.
Peltojemme välissä kulkevassa vesiojassa on metrinen siltarumppu, joka on mielestäni melkoinen. Vedenpinta oli nyt kolmannen kerran koskaan niin korkealla, että näimme pirtille asti veden välkehtivän. Yritän olla ajattelematta ulkona olevaa tympeyttä ja etsiä aihetta iloon ja pirteyteen. Auringonvalo on lupaus keväästä. 
Tänään kävin useamman kerran viemässä valmiita lavapakkauksia lastaussillalle ja katselin luontoa, joka näytti hiukan vapun ajan säältä. Ei ihan vielä minihametta, mutta kevyt toppatakki kyllä.

Katkoin viimeiset amarylliksen kukinnot viime viikolla pieneen astiaan ja nautin hiipuvan kukan kauneudesta. Upea viherrys kukan keskustassa ja pieni liekki kynttilässä. Edelleen sytytän kynttilät palamaan, kun olen kotona.

Joulun ajan mahtipontisuus on hiipunut minimalistiseen sisustukseen. Kaiken ylimääräisen piilottamiseen on syynsä. Keväällä häämöttävä keittiöremppa. 
Kyllä vaan, taas ne aloittaa. Eilen kävi keittiöedustaja tekemässä oman suunnitelmansa ja huomenna tulee seuraava. Tänään poikkesi vakuutusmies, joka ei sitten saanut kauppaa tehtyä laisinkaan.

Huomisen kotimatka muuttui hiukan, kun haemme Miljan mukaamme hoidosta. Vanhempien työpäivä venyy yli hoitoajan, jolloin otamme tytön luoksemme hetkeksi. Omien lasten ollessa pieniä meillä ei ollut juurikaan lastenhoitoapua tarjolla. Kaksi vanhinta eivät olleet laisinkaan päivähoidossa ja nuorin vain tarvittaessa. 
Sisareni oli apuna tehtaan vuoronvaihdoissa, mutta muutoin olimme aina lasten ja karjan kanssa. Nyt kun olemme kahden, lähdemme liikkelle, kun siltä tuntuu ja työnantajat eivät piittaa menoistamme.
Olen ennenkin kirjoittanut, että on hienoa saada olla mukana omien nuorten ja heidän perheidensä arjessa. Auttamassa ja läsnä pienten kasvun eri vaiheissa. Se on suuri rikkaus niin meille, kuin pienille. 
Tyttären perheen kanssa pyritään tapaamaan useasti, ja kertaalleen olemme tammikuussa ehtineet heitä käydä näkemässä.
Milja, 3 v, kirjoitteli mummille kirjeen viime sunnuntaina, kun kävivät isänsä kanssa kyläilemässä.

Kevään ensimmäinen istutus tehtiin 19.1. kun jouluruusu nakattiin pihalle. Maa on aivan sulana, vain satunnainen pieni kylmä kerros pinnassa. Ei tarvitse kastella, riittää että katselee,