Unisieppari

Oman unisisepparin valmistaminen on ollut mielessä niin kauan, kun sain opintojeni loppuvaiheessa tehtäväkseni unisiepparin, jonka valmistin lasista. Erilaiset ideat muhivat päässäni, kun katselin valitun aiheen kuvatarjontaa.
Itselle tehty lasinen unisieppari ei ollut poissuljettu, mutta halusin jotenkin saada hyödynnettyä itselleni tarpeettomiksi jääneet liinat. Niitä oli alkanut kerääntymään niin kirppareilta, kuin perintönäkin.

Tässä työssä kierrättäminen piti olla se juttu, jolla saan hiukan materiaalin kohtaamaan toisen kanssa. Halusin hyödyntää epämääräiset helmet, joista parhaat olin jo käyttänyt aiempiin töihini. Neutraalit värit, vanhat liinat ja ohut neula.

Olen tehnyt tämän liinan, suurin tässä työssä, isän tädille tuskin oltuani vielä rippikoulussa. Purkasin sen verran kerroksia, että sain pingotettua liinan kehälle johon ompelin liinan ohuella virkauslangalla.

Hyödynsin minulle kerääntyneet kirjontakehät, joista käytin molemmat kehät erikseen. Olin myös ostanut kaksilta messuilta lisää renkaita. 
Osan liinoista solmeilin kiinni. Ajanpatina saa näkyä liinan pinnassa. En edes yrittänyt piilotella sitä.

Toisaalta voisin nimetä tämän työn alkukohdan olevan sama, kuin huoneen valmistuminen uuteen lookkiin. Silloin suunnittelin ja maalasin tämän oksan, joka kannattelee koko työtä. Oksahan ehti pönöttämään huoneen nurkassa hyvän tovin. Pölyjä pyyhittiin, siirreltiin ja siivottiin mihin milloinkin.

Kun olin saanut kiinnitettyä osan liinoista kehiin, piti päästä sovittelemaan "palasia" kohdilleen. Täytyi kokeilemalla arvioida mikä rengas kohtaa minkäkin. Ajatuskin pönöttävästä työstä sai aikaan puistatuksen. Välillä oli pakko irrottaa osat toisistaan, kun työ ei laskeutunut kauniisti.

Valmiin työn seinäpidikkeeksi valikoitui hra tokmannin verhonkannattimet. Kannattimet asennettiin seinään sen mukaan, kuinka oksa oli vänkyrä. Oksa lepäsi työn kokoamisen ajan kannattimien varassa ja vasta aivan lopuksi oksa on kiinnitetty omalle paikalleen.

Joskus kirpparilta löytyneet kultaiset renkaat löysivät loppupaikkansa työssäni. Näillä kiinnitettiin kehät toisiinsa. Rengas oli sitkeä pirulainen, eikä auennut kuin hampaat irvessä vääntäen.

Miäs niitä väänsi auki, minä asensi ja pujottelin, toinen taas pusersi kiinni. Ja taas auki, kun ei sitten millään asettuneet. Hikihän siinä jo tuli. Minä ehdin kuvailemaan jokaisen työvaiheen muistiin itselleni. Tätä vaihetta tehtiin pitkään ja hartaasti. Vasta joulun alusviikolla keräilin loppuja askarteluvälineitäni pois keittiönpöydältä.

Joulun alushässäköissä kävin Granitin myymälässä mitä lie etsimässä, kun pongasin valonauhan. Tämä on sellainen kuuseen tarkoitettu yksi lähtö, monta sädettä. Piankos minä sille uuden käyttökohteen hokasin, kun unisiepparini kaipasi valoa taakseen.

Nauhojen avaaminen olikin melkoista ähellystä, mutta kun hommaan ryhdytään, periksi ei anneta. Nauhojen asentaminen oli helppoa, kun työn sain nostettua pois seinältä. Ruuvikiinnityksellä nauhasarja kiinni puuhun, sitten kieputtamaan.

Halusin valon kulkevan säteittäin yhdestä kulmasta, enkä mitään alkuräjähdystä!

Tässä vaiheessa olimme siirtäneet kehät oikeaan järjestykseen, värit eikä samanlaiset kuviot olleet enään päällekkäin. Valonauhat aseteltiin paikoilleen. Osa kulkee metallirenkaiden läpi, osa kiinnitysrenkaiden. Joku outo valoilmiö syksyn hämärässä valaisee ikkunasta seinänpintaan.

Nauhoja olin ostanut, kun kohdalle sattui. Kapeita, valkoisia, läpikuultavia. Pitsiä ja palloja. Ihan kaikki eivät olleet tätä työtä varten varattu, mutta onhan materiaalilla tapana hakeutua milloin mitäkin asiaa sulostuttamaan, joten miksi ei tähän työhön?

Tässä vaiheessa valonauhojen kiinnittämisen jälkeen koko työ oli pakko kiinnittää omalle paikalleen. Sänkyä oli helppo siirrellä irti seinästä, että pääsin lähemmäksi työtä. Vain kiemurainen koristepääty jäi paikoilleen. Se on kiinnitetty järkisyistä suoraan seinään.
Viikkoja vaiheessa ollut työ valmistui lopultakin vuoden 2019 viimeisenä päivänä, jolloin jokainen kehä sai omat nauhansa.

Kiinnitin suurimman kehän alareunaan joulukoristelaatikoista löytyneet sulkanauhat, joiden tarpeen entisessä virassaaan totesin loppuneen. Katkaisin yhden nauhan aina kolmeen osaan. Olin tekemässä itse sulkanauhoja, mutta säästyin tältä vaiheelta ja käytän sulat johonkin toiseen työhön myöhemmin.

Koukkunauhan koko levyn olen ostanut joskus Tallinasta, muistaakseni Karnaluksista.

Valonsäde on lempeä, kun ilta pimenee. Yövalona tämä on liian kirkas. Virran katkaisun jälkeen ledeihin jää pitkäksi aikaa pieni virta, joka hiipuu hiljaksiin.

Tässä työssä on kaksi liinaa, jotka olen virkannut meidän hääjuhlaan. Näin nekin pääsivät lipaston uumenista päivänvaloon. Olen erittäin tyytyväinen valmiiseen työhän, joka täydentää tätä huonetta.