Taikalapaset

 Uusi kässyvuosi on korkattu tytöille tekemilläni lapasilla ja pipoilla. Käsitöiden hyväätekevä vaikutus on huomattua ja kunnon pakkastalvi on innostanut monet tarttumaan puikkoihin ja koukkuihin pitkänkin tauon jälkeen. Itselläni on päänsisäinen jono, työjono, joka muuttuu mielialan ja tarpeen mukaan aika nopeastikin. Nämä setit kiilasi jonon eteen, kun nuorin tehotytöistä viettää syntymäpäiväänsä tammikuussa. Ajattelin, että on kiva muistaa, vaikka varsinainen juhlapäivä on vasta myöhemmin keväällä. En voi tehdä vain yhdelle, vaan haluan tehdä kaikille. Ensinnä neuloin kolmet lapaset. Päädyin lankakauppaan päällimmäisenä mielessä löytää jokin ihanan ohut, suloisen pehmeä ja lämmittävä lanka. Monta lankapalleroa myöhemmin päädyin valitsemaan Merino Lacen, kun värikin oli passeli aiemmin ostamaani heijastinlankaan. Ohut lanka on antaa miellyttävän tunnun ja lisää lämpöä. Neuloin lapaset sileänä.

Varren suut värikoodasin virkkaamalla muutaman kerroksen pipariraitaa ja kämmenselkään neuloin helmineuleiset rusetit.

Rusetti on ommeltu keskeltä taitteelle ja kiinni lapaseen. Ompelin myös rusettien päät kiinni selkämykseen.

Lähikuvassa näkyy heijastinlangan säikeet. Lanka on helppoa neulottavaa. Salamalla kuvatessa lapasen todellinen taika näkyy hyvin.

Miten päädyin valitsemaan jokaiselle oman sävyn? No! Hyllyssäni on jo tovin ollut kolme karvatupsua, jokaiselle omansa, jotka oli jo aika saada käyttöön. Innostuin virkkaamaan nuorimmalle tekemäni pipan myötä kolme lisää. Hitto, että oli hidasta tehdä. En ole mikään hidas virkkaaja, mutta lanka oli pehmeää ja koukku suihki langankierteiden ohi sinne tänne. Silmukan koukkaaminen ks takareunaan vaati työn tarkkailua jatkuvasti. Tarkistin työn jäljen aina muutaman kerroksen jälkeen ja purkasin pois, jos näin virheen. Ihastuin Novitan mainostamaan Bo peep-lankaan, jota kahmaisin mukaani mitään sen enempää suunnittelematta. Onneksi olin ostanut kirjavien lisäksi yksivärisetkin, että sain taas vääntää ja jännittää loppuun asti, miten saan langan riittämään. Tein jokaisen pipan loppuun muutaman kerroksen yksivärisellä lagalla. Ajattelin, ettei se ole haitta, kun pipan sauma on takana, niin valmiina ei näytä siltä, että se lanka olisi loppunut kesken. Loppujen lopuksi aloin oikein miettimään, miten saisin virkattua takasauman kiinni niin, että se on jatkumo, eli kuvion suunta ei muutu, eikä saumaa  näy lainkaan.

Näissä lähikuvissa olen jo virkannut kiinni viimeisen kerroksen alun ketjusilmukoihin, eikä se ole lainkaan hassumman näköinen. Nyt pipaa voi pitää miten kuten haluaa, yksi pystypalkki ottalla, sivulla tai takana.

Pujottelin vahvan sukkalangan kaksinkertaisena pipan yläreunaan ja vedin niin tiukalle, kuin pystyi. Tupsu ei kestä vesipesua, se pitää irrottaa pois, joten kiinnitin ne nauhoin.

En ole ihan vakuuttunut, että pienimmän pipa on sopiva, mutta otan varuiks lankakerän ja virkkuukoukun mukaan kyläreissulle ja teen muutoksia, jos täytyy tehdä.

Välkyille välkyt taikalapaset.